Töissä on hiljaista. Niin hiljaista, että jos menisi nyt käymään siellä proverbiaalisella huopatossutehtaalla, niin pitäisi varmaan käyttää korvatulppia.

Istun yksin tällä puolella rakennusta, toinen paikalla oleva kollega on yksin toisella puolella. Sen sijaan, että etsisimme toisistamme seuraa, pysyttelemme molemmat omissa lokeroissamme; minä olen jo tänään ehtinyt yin-joogata puolen tunnin session toimiston lattialta käsin, eikä minulla ole mitään hajua, mitä kollegani puuhailee. Katsokoon vaikka pornoa, kuten jokainen tervehenkinen 21-vuotias mies varmaan tekee. 

Eilenkin oli hiljaista. Jopa niin, että menin haahuilemaan pettäjäsivustoille; Logistiikkapomon kanssa viestittelyt ovat vieläkin säästöliekillä (uskon, että hän on yhäkin eroamassa vaimostaan, mikä vaatii nyt kaiken hänen energiansa), Punatukkainen Poika ei voi viestitellä työaikana, ja Messututtavuus…noh, en ole kuullut hänestä melkein viikkoon. Viimeisin viesti oli, että hän potee poskiontelotulehdusta ja on vuoteenomana. 

Joten paskan möivät, ajattelin, ja heitin verkot uudelleen veteen. Kun ei ollut muutakaan tekemistä. Ja oli tylsää.

Nyt on sitten kaksi potentiaalista rakastajaa lisää. Ei paha puolen päivän saldoksi. 

Raksakundi on 22-vuotias sinkku. Sillä on maailman ihanin parta, tummat hiukset ja vihreät silmät kuten Logistiikkapomollakin. (Oho, ja tajusin juuri, että kuten Valokuvaajallakin!) 

Sen kanssa mätsäsi samoin tein; sillä on pysyvä pilke silmäkulmassa ja viestit ovat suurimmaksi osaksi kieli poskessa kirjoitettuja. Sarkasmi on saharankuivaa, ja tyyppi vaikuttaa erittäin älykkäältä. 

Mutta se on 22. Ääääh se on 22, eli minua 18 vuotta nuorempi. Minähän voisin olla sen äiti. Muttakunseonniinihana. Ja fiksu. Ja kypsä ikäisekseen. Se on vähän semmoinen introvertti ja vähän nörttikin, ei juuri käytä alkoholia eikä pidä elokuvista, joissa ei ole kunnon juonta. 

Ja se on näillä näkymin tulossa minun huudeilleni viikon päästä lauantaina. Tämä yksimielinen päätös tehtiin päivän KIKkailun jälkeen. 

Ai juu, se toinen tyyppi. 29-vuotias ja työskentelee autististen ihmisten parissa. Myös kiva, silleen ihan kiva -tyyppisesti. Mutta sen viestit eivät saa minun suupieliäni taipumaan korvia kohti, eivätkä sen selfiet muuta pupillejani sydämenmuotoisiksi. 

”Mä en ole koskaan kokenut jotain tapahtuvan, koska kohtalo tarkoitti niin. Siis ennen kuin aloin keskustelemaan sinun kanssasi.” – Raksakundi

…Here we go again..? 

Niin ja – Valokuvaajalta on alkanut tulla varovaisia viestejä. Sisällöltään semmoisia toivottavasti sinulle kuuluu hyvää, ja ajattelen sinua edelleen ihan liian usein. 

En jaksa alkaa analysoimaan, menen nyt vaan virran mukana. Katsotaan, mihin se minut vie.