Toimituksen joulukalenterin kolmannen luukun alla kyseltiin eilen: Kumman sukulaisten luo jouluksi?

Jutussa käsiteltiin pariskuntien ikuista kädenvääntöä siitä, kumman suvun luona joulu tulisi viettää, sekä esiteltiin erinäisiä vaihtoehtoisia toimintamalleja.

Aloin vastaamaan Toimituksen esittämään kysymykseen siitä, miten meidän perheessä nähdään sukulaisia jouluna, ja huomasin että vastaus paisui sen verran suureksi, että ansaitsi oman postauksen.

Meidän perheessä ei nähdä sukulaisia jouluna.

Olemme jo oikeastaan tapaamisestamme asti olleet Ykkösmiehen kanssa sitä mieltä, että perhe ei ole yhtä kuin suku; ja että joulua tulisi viettää meille tärkeitten ihmisten seurassa.

En nyt tällä tarkoita, että suku olisi meille vähemmän tärkeä, tai että emme olisi sukujemme kanssa hyvissä väleissä; mutta minun äitini asuu hyvinkin päivän ajomatkan päässä, ja Ykkösmiehen vanhempia näemme muutenkin viikoittain; sitäpaitsi nämä menevät isovanhempailemaan Ykkösmiehen siskon lapsiperheen luokse, menossa mukana myös Ykkösmiehen siskon miehen yh-isäveli kahden lapsensa kanssa. Neljä alle kouluikäistä lasta samassa huoneessa = Puuma kiittää ei.  

Meidän jouluperheessämme ei ole yhtään meille sukua olevaa ihmistä, ja tänä(kin) jouluna Puuman joulupöytään istahtavat seuraavat ihmiset; ihmiset, jotka ovat meille kuin perhettä vaan eivät sukua:

Paras ystävättäreni aviomiehineen ja heidän liki kolmevuotias lapsensa.

Parhaan ystävättäreni sisko, joka sinkkuna sattuu olemaan yksin huudeilla joulun aikaan.

Naapurin 28- ja 25-vuotiaat pojat, jotka pakenevat jouluna juopuneita vanhempiaan illan hämärtyessä ja siinä vaiheessa, kun laatikot ovat jäähtyneet, kinkkuun on isketty puukko pystyyn ja vanhempien promillemäärä on välillä muuten vaan ärsyttävä – riitaa haastava. (Jossain vaiheessa iltaa naapuri-isä ottaa aina puheeksi sen, miten vanhemman veljen ”homous on vain vaihe”, ja miten hän ”ei varmaan koskaan tule saamaan lapsenlapsia, koska toinen on homo ja toinen muuten vaan saamaton”.) 

74-vuotias Reino-vaari, joka ei itseasiassa ole kenenkään vaari. Onpahan vaan parhaan ystävättäreni aviomiehen edesmenneen äidin entinen miesystävä, joka on ikään kuin adoptoitu meidän perheeseen; vaihtoehtona on nimittäin, että Reino-vaari istuu joulun yksin vuokrayksiössään ja syö mikrossa lämmitettyä valmisporkkanalaatikkoa ja kinkkuleikkeleita yhden tuikkukynttilän valossa. Juuei, vähemmästäkin voi mennä roska silmään. 

Joulua juhlitaan iltapäivästä eteenpäin siten, että puusauna pidetään koko ajan kuumana; sinne sopii mennä silloin kun huvittaa, ja sillä kokoonpanolla, millä huvittaa.

Jokainen tuo mukanaan rahallisesti pieniä lahjoja, jotka asetetaan kuusen alle.

Jouluradio soi ja olohuoneen takka luo lisää tunnelmaa kilpaa kynttilöiden kanssa. 

Jokainen tuo mukanaan omaa herkkuruokaansa; joulupöydässä on luultavasti tänäkin vuonna kaikkea kinkusta curryyn ja piparista baklavaan, ja joulupöydän viereen tehdään erikseen seisova pöytä, josta voi käydä hakemassa.

Kun kaikki ovat saunoneet kyllikseen ja syöneet itsenä ähkyyn, istutaan kuusen ääreen ja jaetaan lahjat. Pikkuihmisen kotiinlähdön jälkeen muut aikuiset jatkavat iltaa drinkkien parissa, ja jouluradio vaihtuu raskaampaan musiikkiin.

Ei ehkä se ihan perinteisin joulu, mutta se on meidän joulu siten kuin me sen haluamme viettää.