Ykkösmies kävi viime viikolla verikokeissa. Urologi oli soittanut tulokset eilen; testosteroniarvot olivat, edellisestä verikokeesta poiketen, normaalien rajoissa. Alhaiset, mutta koska normaalien rajoissa, urologi vain levitteli käsiään ja totesi, että ehkä Ykkösmiehen pitäisi vielä mennä omalääkärin kanssa juttelemaan. 

Turhaa sanoakaan, että kotona nämä ”normaalien rajoissa” olevat arvot eivät näy mitenkään. 

Ehkä minun on aika luovuttaa ja uskoa, että Ykkösmiehessä ei ole mitään elimellistä vikaa, vaan että koska suhteemme on ollut niin kauan sisko ja sen veli -pohjalla, hän ei vaan osaa enää haluta minua. 

Samaan aikaan Muusikon kanssa viestittely on kuumaa. Olen täysin starstruck sen rokkikukkouteen. Stalkkaan sitä Youtubessa, haen esiintymisiä ja kuolaan sen bassopoljentoja kupeet väristen kuin kevätlaitumelle päästetyllä nuorella tammalla, joka haistaa ensi kertaa orin viereisellä niityllä. 

Katson sen uhoa, lavakarismaa; näen eturivissä lauman nuoria naisia, jotka kirkuvat kun Muusikko astuu lähemmäksi lavan reunaa.  

Muusikko hymyilee vinosti, vähän itseriittoisestikin, iskee naisille silmää. Katson ketteriä sormiaan lähikuvassa; kuinka hellästi ja samalla varmasti ne hyväilevät bassoa. Tahdon, että ne sormet hyväilisivät minuakin. 

Eilen illalla tuli viestiä. Muusikko oli tyttöystävänsä luona, mutta ei malttanut olla salaa viestimättä minulle.

”Tunnen itseni taas nuoreksi, tuntuu kuin alkaisin nyt elää toista nuoruuttani. Olen onnellinen että tapasin sut, sä saat mut hymyilemään.” 

Sydämeni alkoi väpättämään kuin maitoa juovan nuoren karitsan saparo.