Aurinkoa, lämpöä, valkoista hiekkaa, vaahtopäitä kuohuava meri. Siitä oli meidän loma tehty.

Olimme ensimmäistä kertaa ns. all-in resortissa, ja vaikka kyseinen matkustusmuoto onkin aina saanut karvamme nousemaan pystyyn, täytyy myöntää, että oli kerrankin kivaa viettää lomaa ihan vaan laiskotellen.

Emme menneet yhdellekään järjestetylle ekskursiolle; sen sijaan teimme omatoimisen ja kahdenkeskisen ekskursion lähellä sijaitsevaan kaupunkiin julkisilla. Bussipysäkkejä ei ollut; aikatauluja ei ollut. Piti vaan mennä tien varteen seisomaan, ja odottaa seuraavaa bussia, joka pysähtyi huitomatta. Sitten kun tuli. 

70-luvulla rakennettu bussi oli täynnä paikallisia, ja oli täynnä – myös tunnelmaa. Radiosta tulvi merenguerytmejä ja paikalliset ihastelivat tatuointejamme. Emme tienneet, missä piti jäädä pois, mutta ystävälliset paikalliset opastivat pyytämättä – bussikuskille huudettiin espanjankielisiä ohjeita turistien päätepysäkistä. Kymmenen kilometrin matka kustansi 0,50 euroa per nokka suuntaansa. Ihmiset olivat köyhiä, mutta onnellisia. Vanha mies oli ostanut kirppuisille kulkukoirille vähistä rahoistaan raksuja, ja syötti niitä hymyillen lempeästi. Näky toi minulle palan kurkkuun; mietin, miten me nipotamme maallisesta, ja miten mies jakoi omista vähistään niin anteliaasti.

Itse resortissa palvelu pelasi ja Cuba Libreja kumottiin kurkusta alas tiuhaan tahtiin. Laskeskelimme, että kahden viikon aikana minä ja ykkösmies joimme yhteensä yli 200 cocktailia. Heh. Seksihelteet eivät pelitelleet Atlantin toisellakaan puolella, mutta jotenkin se ei edes haitannut. Sen sijaan vedin karaokessa Billy Joelin ”Piano Manin” monisatapäisen yleisön edessä. One off the bucket list. (Ja kova pala esiintymiskammoiselle!)

Tutustuimme ihan älyttömän moneen ihmiseen. Uzbekistanilainen, Manhattanilla asuva pariskunta oli häämatkallaan. Kutsuivat meidät kanssaan rantabileisiin jo heti ensimmäisenä iltana. Miamissa asuva amerikkalaismies, joka työskenteli kolme kuukautta vuodesta ko. maassa, oli tullut pitkälle viikonloppulomalle nuoren, paikallisen poikaystävänsä kanssa. Myöhemmin kävi ilmi, että kyseinen mies oli Homeland Securityn palveluksessa kansainvälisessä huumeitten vastaisessa iskuryhmässä.

Kanadalainen Tracy, jolla oli oma solariumstudio, oli matkalla yksin, ja antoi läksiäisiksi ruskettavan sprayn, suojakerroin 30. Irlantilainen Danny näytti meille baarin, joka oli auki aamu seitsemään asti, ja jossa kumosimme kolmisin vähän liiankin monta tequilaa.

Toisen tapaamamme kanadalaispariskunnan mies oli räjähde-ekspertti, ja hänellä oli oma teoriansa nine-elevenin tuhoamista Twin Towerseista. Chicagon lähellä asustavalla amerikkalaispariskunnalla oli puolestaan oma karjamaatila. Vähän vanhemman irlantilaisen pariskunnan mies paljastui eläkkeellä olevaksi taparikolliseksi, ja skotlantilaisen, erittäin humalaisen ja bipoolarisen Suen 6-vuotias tytär oli oppinut sujuvasti espanjaa. Ykkösmies veti tytön syliinsä, kun tätä paleli pimenevässä illassa – nukkumaanmenoaika oli ajat sitten mennyt. Jotenkin kylmäsi, miten helposti äiti antoi tyttölapsensa  niin helposti istua vain puoli tuntia sitten tapaamansa tyypin sylissä. Ja vielä enemmän kylmäsi, miten luontevasti tyttö asian otti. Mutta ehkä olen turhan kyyninen. 

Ranskalainen 83-vuotias madame oli matkalla oman muotisuunnittelijansa kanssa. Mies oli kiiltokuvamaisen komea, nuori, eikä kovinkaan hetero. Ikinuori rouva ilmestyi joka ilta kantabaariimme kantaen mitä mielikuvituksellisempia asukokonaisuuksia; kaikki varta vasten hänelle suunniteltuja. Kaulassa hän kantoi niin suurta helmikaulakorua, että ihmettelin, miten vanhat nikamat kestivät. Silmät sädehtivät nuoruutta, ja madame totesi minulle vakavasti koko 155-senttisen vartensa varmuudella minua yllättävän voimakkaasti käsivarrestani kiinni napaten, että vanheneminen on kiinni mielentilasta. Ilmoitti keimailevasti hymyillen, että hän lähtee nyt tanssimaan, ja salsasi hetkeä myöhemmin sydämensä kyllyydestä.

Facebook täyttyi uusista kavereista, ja appivanhemmat hämmästelivät, kun lomakuvat olivat täynnä selfieitä tuikituntemattomien kanssa. Ja liskoja. “Entäs ne maisemat ja nähtävyydet”, appiukko hämmästeli. “Googleta netistä”, vastasi Ykkösmies ja skoolasi Cuba Librellä. Salud!

Tämä ”maisemakuva” on otettu maaten aurinkotuolissa. Laiska mikä laiska.