Keskiviikon Nörttipoikapommin pudottua yritin epätoivoisesti koko päivän nieleskellä kurkkuuni jumittunutta palaa. Facebook-päivityksiä piti lukea selektiivisesti, sillä vähänkin tunteelliset päivitykset saivat kyyneleet kihoamaan silmiin ja alahuulen väpättämään. Hymyilin tietoisesti paljon siinä uskossa, että jos kasvoilla on ilo, se leviää sisällekin päin, ja keskityin flirttailemaan Kesäkäden kanssa.

Kun pääsin kotiin, olin romahtaa. Teki mieli heittäytyä sängylle ja vollottaa, rypeä itsesäälissä ja kuunnella nyyhkymusiikkia. Ben&Jerryn puolen litran tonkka olisi myös tehnyt hyvää.

Sen sijaan otin itseäni niskasta kiinni ja siivosin jääkaapin ennen kuin Ykkösmies saapui kotiin.

Sen verran perinteinen suomalainen olen, että sydänsurulääkitykseksi valikoitui pullo eteläafrikkalaista viognieria. Suomeksi sanottuna: ratkesin ryyppäämään siitäkin huolimatta, että seuraava päivä oli työpäivä ja kello herättäisi tuttuun tapaansa jo kuudelta aamulla. Maistellessani vahvasti mustaherukalta maistuvaa hedelmäistä viiniä olo parani hieman; ja vastapäätä seuraksi olutta siemaileva Ykkösmies sai minut jo nauramaankin.

Pullon tyhjennyttyä avasin toisen. Ykkösmies kohautti kulmiaan, mutta ei sanonut mitään. 

Tässä vaiheessa alkoi taas itkettää, ja kävin salaa vessassa itkemässä. Opin samalla, että ellei halua palata vessasta kyynelrannut poskella ja turvonnein silmin, kannattaa itkeä ”suoraan” vessapaperiin; istuin pöntöllä vaatteet päällä kaksi ruutua vessapaperia alaluomissa.

Sitten satuin vilkaisemaan itseäni peiliin ja minua alkoi sekä huvittaa että tympiä oma käytökseni, ja psyykkasin itseni itsesäälistä hitusta hilpeämpään olotilaan. Niistin nenäni, irvistin peilikuvalleni, näytin itselleni keskisormea ja palasin olohuoneeseen; ilmoitin Ykkösmiehelle vähän juopuneesti että haluan seksiä. Nyt. Vaikka vielä vähän kuukautisetkin.

 Ykkösmies suostui (!) ja tuli suihkun kautta makuuhuoneeseen.

Olin joskus aiemmin vihjaillut hänelle, että se pornopanomainen nylkyttäminen on kaikkea muuta kuin tehokasta; ja että hänen tulisi ottaa rauhallisemmin. Ykkösmies oli ilmeisesti kuunnellut, kerrankin. Rakastelumme oli erilaista kuin aikaisemmin; viivyttelevämpää, kiireettömämpää, hidastempoisempaa. Ja ennen kaikkea – tyydyttävämpää. Tunsin hänet paljon paremmin sisälläni, ja se tunne että olin joutunut epileptisen sammakon raiskaamaksi oli kadonnut.

Tyydyttävämpää se oli ilmeisesti Ykkösmiehellekin, sillä pääsimme molemmat ongelmitta maaliin asti. Jälkeenpäin Ykkösmies lepäili sängyllä ranteet niskan takana ja virnuili kuin Irvikissa:

”Kuka olisi uskonut, että vielä tässäkin iässä oppii vielä seksistä jotain uutta? Se oli mieletöntä!”

Ja minä tajusin; ruosteinen kolikko tipahti vihdoin viimein: ei se ole luonnostaan huono rakastaja, se on vain koulutettu väärin. Minä aion todistaa vääräksi, ettei vanha koira opi uusia temppuja.

Tuskin maltan odottaa seuraavaa sessiota.