(Nörttipoika)vuosikatsaus 2013
Maanantaina tuli täyteen kahdeksan kuukautta siitä, kun tapasin Nörttipojan ensimmäistä kertaa. Uskomatonta. En lakkaa koskaan hämmästelemästä, miten lapsena aika meni niin hitaasti ja vuosi tuntui kestävän ikuisuuden; kesälomat olivat loputtomia ja jouluun tuntui aina olevan iäisyys.
Nykyään vuosi hurahtaa hetkessä ohi, ja eipä aikaakaan kun on taas aika lisätä kakkuun kynttilä lisää ja toivoa että tupakoitsijan keuhkojen kapasiteetti riittää vielä kaikkien kynttilöiden puhaltamiseen yhdellä kertaa. Vajaan 4 kuukauden päästä juhlistan vuotta vaille nelikymppisiä – mihin se aika on mennyt?
Itseasiassa odotan 40-vuotissyntymäpäivääni innolla: kun aviomieheni täytti 40, järjestin hänelle yllätysjuhlat. Värväsin parhaan kaverinsa houkuttelemaan hänet kotoa pois jonkun epämääräisen kunnostushomman varjolla, ja olin jo etukäteen ostanut juhlaruuat ja –juomat, ja roudannut ne salaa naapuriin (naapurit olivat tietysti mukana juonessa). Olin kutsunut kaikki mieheni parhaat kaverit ja entiset hyvät työkaverit ja järkännyt dj:n, joka tuli rakentamaan miksauspöytäänsä heti, kun mieheni oli kadonnut horisonttiin. Kun mieheni saapui remppareissultaan kotiin, talo oli täynnä juhlavieraita. Yllätys!
Kirsikkana kakussa – tilasin kotiimme stripparin. Kalliiksi kävi vartin pyllynpyöritys, mutta kutsuvierailla oli hauskaa, kuten myös juhlakalulla. Odotan siis saavani samankaltaisen kohtelun omilla nelikymppisilläni. Toivottavasti strippari on nuori ja komea, heh.
Mutta takaisin Nörttipoikavuoteen.
En tiedä mitä odotin rakastajaltani, mutta tiedän etten edes uskaltanut kuvitella sitä, mitä sain. Jo ensimmäinen kerta hotellihuoneessa sai minut ounastelemaan, että taisin löytää oikeasti hyvän yksilön – en mitään Pelimiestä, joka mekaanisesti jyystää menemään uristen pornoleffarepliikkejä läiskien minua pakaroille.
Löysinkin (seksuaalisesti) ujon nuoren miehen; hieman rikkinäisen sisältä, epävarman itsestään. Miten ihanaa oli nähdä kokemattoman pojan nauttivan, antaa hänelle uusia kokemuksia. Hyviä kokemuksia.
Olen aina ollut innokas ja kokeilunhaluinen seksin suhteen; pornon säännöllisenä kuluttajana olen toki imenyt itseeni vaikutteita – ehkä minä olinkin se Pelinainen joka otti innolla suihin katsoen riettaasti silmiin samalla kun läpsytteli elintä kieltään vasten. Ihan niin kuin pornoleffoissa. Ajattelin että seksi on kuin urheilusuoritus, ja että asentojen variaatioista saa tyylipisteitä. Ajattelin että “vaniljaseksi” ei ole itsessään riittävää; ja että mitä monipuolisempaa, sen parempaa. Että hellä rakastelu on vastarakastuneita varten, ja että rakastajan kanssa tulee ennen kaikkea Panna Eläimellisesti niin että läiske kuuluu naapuriin.
Nörttipoika opetti minulle, että se ei ole tarpeellista. Että tavallinenkin seksi voi olla palkitsevaa, nautinnollista, jopa addiktoivaa.
Toki kokeilimme paljon erilaisia asioita ja asentoja, mutta aika pian kävi ilmi, että pidämme molemmat ihan siitä lähetyssaarnaajasta. Ja sängystä polventappajarottinkituolien sijaan.
Minä jotenkin stressasin aika pitkäänkin siitä, pystynkö tarjoamaan Nörttipojalle tarpeeksi varioivaa seksiä, pysyykö hän tyytyväisenä, saanko hänet tyydytettyä. Muistan ikuisesti kun kerran kesken aktia ehdotin variaation vuoksi, että Nörttipoika tulisi hekumansa huipulla istumaan rintakehälleni ja roiskisi miehiset uutteensa kasvoilleni, rinnoilleni, suuhuni. Nörttipoika keskeytti puuhansa ja veti minut tiukasti kiinni itseensä, katsoi minua vakavasti silmät tummina.
“Onko okei jos ei tehdä niin – se tuntuu minusta epämukavalta, naista alistavalta.”
Ei mikään Pelimies. Ja niin on hyvä. Ehkä liiankin.