Melkein täydellinen viikonloppu

Olipa erittäin mukava viikonloppu aviomiehen kanssa. Käytiin ulkona syömässä oikein pitkän kaavan kautta, kaverilla oli tuparit ja sunnuntaina vääntäydyttiin vielä brunssillekin. Iltapäivästä lämmitettiin sauna ja nautittiin toistemme seurasta. Pestiin toistemme selät suihkussa. Naurettiin paljon, oltiin lähekkäin ja oikein panostettiin suhteeseemme. Aika tavalla täydellinen viikonloppu siis, semmoinen josta sinkkuihmiset voivat vain olla kateellisia. Noin niinkuin päällepäin.

Ja mikäpä sen paremmin olisi kruunannut – kirsikkana kakussa sitten eilen saunapuhtaina kosketeltiin toisiamme. Raukeat suudelmat, aviomiehen vahvat kädet kehollani, kylpytakit auki ja alasti makuuhuoneeseen.

Floppi. Jopa optimaaliolosuhteissa; rentoutuneina, levänneinä, tyytyväisinä, hyvillä mielin. Kun ei onnistu, niin ei onnistu.

Se on muuten aika kova paikka itsetunnolle – olen sen vaimo enkä pysty edes sen vertaa miellyttämään seksuaalisesti, että pääsisi loppuun asti. En vaikka miten pistäisin oman nautintoni sivuun, en vaikka miten keskittyisin miellyttämään. Vaikka olisin miten porno. Kokeiltiin hellästi ja rajusti, alla ja päällä, suulla ja käsillä. Mutta kun ei niin ei. Viivyttelevä esileikki vaihtui taas rytmittömäksi nylkytykseksi, tuli hiki, ajatus alkoi harhailla. Mies painoi lantiosta niin, etten edes pystynyt liikkumaan mukana. Tuli mieleen Ted Bundyn ruumisfetissi. Ei muuten ollut omiaan lisäämään tunnelmaa.

Olen ihan oikeasti miettinyt, että onko vika minussa vai miehessä. Ehkä se kaipaa jotain rajumpaa, jotain pervompaa – jotain joka on niin not done ettei se uskalla edes ehdottaa. Tai ehkä se ei vaan kiihotu minusta kun olen niin ruma ja läski. Tai ehkä se on kaappihomo.

Tekisi mieli huutaa päin sen naamaa: kerro nyt mikä mättää niin voin tehdä asialle jotain!! Jos se, että laihdutan 30kg pelastaa seksielämämme, voin tehdä sen. Jos haluat että räimin sinua Nokian kumisaappaalla naamaan, kerro se. Jos haluat että kiristän nutturalla itselleni eskimosilmät ja piiskaan sinua raamatulla perseelle, sano. Jos salaa haluat pukeutua rintaliiveihini ja stay-uppeihini samalla kun vedän sinua sträppärillä hanuriin, ilmoita siitä minulle. Olen_valmis_tekemään_ihan_mitä_vaan.

Paitsi makaamaan kuolleena lahnana sun alla samalla kun puristat mustelmia mun lantioihin ja jyystät silmät kiinni apinan raivolla menemään.

Onhan se nyt hitto vie aika ankeata, kun muuten täydellisen viikonlopun pilaa seksi rakastamasi ihmisen kanssa. En enää halua edes yrittää.
rip.jpg

R.I.P, avioseksi. I give up.    

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi

Puhuttaisko tuhmia?

Riettauksien lateleminen keskellä aktia ei ole koskaan ollut vahva puoleni. Tuntuu, että suomen kieltä ei ole luotu verbaalisiin pervoiluihin; väkisinkin tahtoo alkaa naurattamaan huolimatta siitä, minkä synonyymin sille valitsee – johtunee siitä että prepubertaali kausi meni noille sanoille kihertäessä. Oli pil-pil-pil, oli kul-kul-kul, oli pilkullinen paita, hihihi.

Väitetään, että naiset ovat tykkejä multitaskingissa. No, ehkä minua on paiskattu putkiaivoilla, mutta en pysty muodostamaan koherentteja lauseita samalla kun minua pannaan. Ajan ja paikan tajukin hämärtyy; luullakseni menen täysin limbisen järjestelmäni varassa, vedän pelkällä tunteella. Ei siinä ole tilaa ajattelulle, saatikka että erikseen pitäisi keksiä jotain überseksikästä. Lunttilappu saattaisi auttaa, mutta kuka nyt tuo paperia sänkyyn. Käteenkään ei viitsi kirjoittaa – se saattaa aiheuttaa hämmennystä potentiaalisia asiakkaita kätellessä.

Onhan sitä tullut kokeiltua. Ja huomattua, että sisälläni asuu oikea Makuuhuoneen Antimertaranta; minä raukka olen aina ollut huono improvisoimaan, joten päädyn sitten jotenkin aina selostamaan päällä (tai alla) olevaa tilannetta. Joka johtaa sitten semmoiseen Kummeli-tyyppiseen “ottaa slipoverin pois…ottaa sukat pois…”  -jollotukseen. Joka sitten alkaa naurattamaan vielä enemmän.

http://www.youtube.com/watch?v=T4AE_LbLsRc 

Toinen vaihtoehto on sitten alkaa mantranomaisesti hokea jotain. “Panemuapanemuapanemuapanemua..” Jossain vaiheessa se mies siellä (missä nyt sitten juuri sillä hetkellä onkaan) tuskastuu, ja ärähtää ainakin mielessään: “no johan mä sua panen, ei se kuule tästä enää parane”. Ja pelkkä tilanteen kuvittelu…tädää – aivan oikein – alkaa naurattaa.

Ja onpa käynyt niinkin, että kun sopivia tuhmia sanoja ei siinä tilanteessa keksi, aletaan sheldoncoopereiksi: “kylläpä voimallinen erektiosi tuntuu tässä kulmassa syvällä vaginassani stimuloiden vallan tyydyttävästi erogeenisia alueitani”. (Tämä versio saa muuten älykkäät miehet purskahtamaan spontaaniin nauruun, ja vähemmän älykkäät pysähtymään kesken aktin hämmästyneinä ja suuaukisina.) 

En myöskään hirveästi kuumene siitä, jos miehet puhuvat tuhmia aktin aikana. Tai no saavat puhua, mutta sitten on varmistettava jo etukäteen, ettei mies ota käyttöön yhtään substantiivia joka löytyy Sleepy Sleepersien ja/tai Akin ja Turon levyiltä. Tai vanhoista Jalluista. Miehet kun eivät myöskään seksin aikana ole kaikkein lyyrisimmillään.

“Mielettömät hinkit”: huutonaurua.
“Kiimalima”: *ttu mä mikään etana ole.
“Kannut”: Simo Salminen soitti, haluaa Pornolaulusanoittajansa takaisin.

Yritä siinä nyt sitten pitää pokkaa.

Ruotsiksi asia ei hoidu yhtään sen sujuvammin. Knulla mig. Villa Villekulla. Pippi Långstrump. Tjolahopp tjolahej tjolahoppsan-sa! (Soi nytkin päässä.)

Englanniksi asia hoituu hieman helpommin; sanat eivät naurata yhtä paljon ja ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Cock. Pussy. Fuck. Mutta kävipä kerran niinkin, että suorittaessani oraalista sessiota erään ensimmäisen vuoden historianopiskelijan kanssa, tämä ehti kesken kaiken leveällä Yorkshiren murteella kysymään: “How do you like me knob?” Repesin. Jonka herkkä nuorimies tietysti tulkitsi väärin. Awwww, sorry luv.

Kirjallisesti tai jopa puhelinseksissä tätä ongelmaa ei sen sijaan ilmene. Koska mies ei näe, miten puren huultani ja vääntelen naamaani yrittäessäni pitää pokkaa.

Jospa vaan pidettäisiin se turpa kiinni ja ihan vaan pantais?

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi