Nörttipojan kyselytunti!

Kerroin Nörttipojalle blogistani; että se on minulle tavallaan ainoa henkireikä, ainoa paikka jossa voin tuulettaa tunteitani mitä salasuhteeseemme tulee. Enpä muista koskaan vastaanottaneeni yhtä innokasta reaktiota sen jälkeen, kun tein vanhemmalle koiralleni ensi kertaa jauhelihakaurapuuroa tämän ollessa vielä pentu – ja tästä tapahtumasta on jo kymmenisen vuotta.

Voi sitä ulvonnan, vinkumisen ja hännänheilutuksen määrää. (Pennun reaktiosta puhumattakaan – ehheh.)

 Nörttipoika oli…hämmentynyt mutta ennen kaikkea otettu. Ettäkö ihan hänestä kirjoitetaan. Oli myös erittäin kiinnostunut siitä, montako lukijaa blogilla on ja mikä on heidän maantieteellinen sijaintinsa. Kiitos Google Analyticsin, osasin kertoa että blogissani on käyty keskimäärin 1167 kertaa viikossa; ja että ‘meitä’ seurataan melkeinpä ympäri maailmaa! Tuhannet kiitokset kaikille seuraajille, on ihan uskomatonta tajuta että jahans, joku siellä Singaporessa tai Bosnia ja Herzegovinassa on oikeasti lukenut tätä. Vetää hieman nöyräksi jopa.

demografia.jpg

Ihan oikeasti – melkein maailman joka kolkassa. Uskomatonta. 

 

Vaikka en paljastanutkaan blogini sijaintia tai omaa nimimerkkiäni (puhumattakaan hänestä käyttämääni nimitystä), poika oli erittäin innostunut. Ja yhteistyöhaluinen.

‘Luuletko että niitä [lukijoita] kiinnostaisi kysyä minultakin jotain? Voisit lähettää kysymykset sähköpostilla, lupaan vastata rehellisesti jos vain suinkin pystyn.’

Miten siis on – kiinnostaako? Jos, niin kysymyksiä Nörttipojalle voi laittaa tulemaan joko kommenttikenttään tai sähköpostitse (yhteystiedot sivupalkissa). Tietysti myös minulta saa kysyä ihan mitä vaan…

Edit 06-09-2013: Kiitos kaikille jo kysymyksiä lähettäneille, lisää otetaan tietysti innolla ja mielenkiinnolla vastaan! Ajattelin pläjäyttää deadlineksi vaikka tulevan sunnuntain niin saadaan postaus aiheesta jo ensi viikolla eetteriin!

Suhteet Oma elämä Seksi

Miten Nörttipoika löytyi!

Tunnustan – alkuperäisenä ideana oli löytää varattu nuori rakastaja (en halunnut sinkkua, koska pelkäsin että sitoutumattomuutensa saattaa johtaa ei-toivottuun tunnesiteeseen). Joten Rouvasihminen aloitti metsästyksen pettäjäsivuilta tällä ilmoituksella:

”38-vuotias lapsettomassa avioliitossa elävä, naisellisesti pukeutuva muodokas liikenainen etsii itselleen vähintään itseään 10 vuotta nuorempaa, tahollaan itsekin parisuhtessa elävää lapsentonta rakastajaa pidempiaikaiseen seksisuhteeseen. Olethan sporttinen/hoikka, vähintään 180 cm, ja hygieniastasi huolta pitävä, sekä ehdottoman diskreetti. Huumorintaju on plussaa ja meillä tulee synkata muuallakin kuin vällyjen välissä. Kokemattomuus ja/tai ujous ei ole este; en hae rintakehäänsä rummuttelevaa alfaurosta, vaan tavallista suomalaista miestä.

Mitä saat: seksistä nauttivan ja sitä paljon haluavan kokeilunhaluisen, naisellisen naisen, joka on sinut niin itsensä kuin kroppansakin kanssa. Huomioithan, että olen XL-kokoa!”

Sain yli sata vastausta. Karsimisen varaa tosin oli:

‘Olen 45-vuotias mutta näytän nuoremmalta’

‘Käykö 37-vuotiaskin vielä nuoresta?’

‘Hi Finish woman you want sex, I have big, I give!’

‘Liitteessä kuva, miellyttääkö?’ (Kuva oli peniksestään. Ei miellyttänyt.)

Sitten olivat ne, jotka ensi silmäyksellä vaikuttivat ihan normaaleilta, mutta joista muutaman meilin jälkeen paljastui hieman hälyttäviä piirteitä :

‘Ei minulla ole mitään kolmen kimppaa vastaan, vaikka se kolmas olisi mieskin. Kunhan ei ole m+m kosketusta. Tai itseasiassa, voisi sitä vähän olla. Vaikka oraaliseksin muodossa. Tai itseasiassa saisi se mies tehdä minulle ihan mitä vaan haluaa. Tai itseasiassa, voisitko vain katsoa vierestä?’

‘Ihan perusseksiä haen. Mitenkäs muuten, onko kukaan ikinä virtsannut päällesi?’

‘Saisinko nuolla varpaitasi?’

‘Haluaisin leikkiä kuukautisverelläsi’

Lopuksi, yksi mielenkiintoinen, erittäin potentiaalinen ehdokas :

‘Olen 24-vuotias pitkäkestoisessa suhteessa elävä logistiikka-alalla työskentelevä mies, joka haluaisi laajentaa kokemuksiaan. Salaisena haaveena ollut jo pitkään rakastella vanhemman naisen kanssa. Jos oheinen kuva miellyttää silmääsi, olisi kiva jos ottaisit yhteyttä sähköpostitse. Ystävällisin terveisin, Mr. X’

Avasin liitteen kuvan ja huomasin että tunnen viestin lähettäjän työni puolesta. Onneksi oma profiilini oli kuvaton…

Ehkä 20% vastauksista oli kuitenkin ihan asiallisia, ihan potentiaalisia, ihan ookoo. Jotenkin vain se ‘sielujen sympatia’ jäi puuttumaan. Huomioitavaa oli muuten, että hirveän suuri osa vastaajista oli joko myyntipuolen tai finanssipuolen porukkaa. Maata kierteleviä sales reppejä ja controllereja. Yksityisyrittäjiä. Lähes sataprosenttisesti korkeasti koulutettuja. Yhtään lääkäriä, tutkijaa, opettajaa tai it-heeboa ei tullut vastaan.

pulloposti.jpgJa sitten oli Nörttipoika. Joka lähetti asiallisen viestin toivoen, että ottaisin hänet ‘valintaprosessissani’ huomioon vaikka hän ei parisuhteessa olekaan. Koska hän etsii myös sitä pitempikestoista jotain, joka on jotain muutakin kun pelkkää mekaanista yhdyntää. Koska hänkään ei voisi kuvitellakaan harrastavansa seksiä jonkun kanssa, joka ei sytytä myös älyllisesti. Koska viestini suoruus teki häneen vaikutuksen.

Viikon päästä tapasimme hotellissa.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi