Piiri pieni pyörii

Tietoisku: Israelin väkiluku on reilut kahdeksan miljoonaa, josta vähän alle kuusi ja puoli miljoonaa on juutalaisia.

Nyt joku matemaatikko siellä hei: mikä on tässä tapauksessa todennäköisyys sille, että jos tunnen kokonaista kaksi Israelin kansalaista, jotka molemmat ovat juutalaisia, niin nämä kaksi kansalaista eivät ainoastaan tule samasta kaupungista, vaan ovat asuneet kilometrin päässä toisistaan, ja tuntevat toisensa henkilökohtaisesti – vaikka toinen tyyppi onkin asunut jo useamman vuoden Israelin ulkopuolella.

Mr. Mossad siis tuntee Bändipojan, jolta sain Facebookin kautta kaveripyynnön jokin aika takaperin. Homma meni niin, että Mosse suositteli pyynnöstäni Israelilaista metalliyhtyettä, jota sitten aloin seuraamaan Facebookissa; ja kommentoinkin aika aktiivisesti, sillä bändi oli hyvä ja sen jäsenet hauskoja ja aktiivisia FB:ssa.

Jossain vaiheessa heräsin sitten huomaamaan, että yksi tyyppi oli tykännyt kaikista kommenteistani; ja pian tämä samainen tyyppi (tästä eteenpäin Bändipoika – poika, koska tyyppi on reilusti alle kolmenkymmenen) olikin lähettänyt kaveripyynnön, jonka hyväksyin sen kummempia miettimättä.

Bändipoika on tämän Mr. Mossadin suositteleman bändin kitaristi.

En ole Mossen kanssa FB-kavereita, joten en tiennyt, että Mosse tuntee ainakin tämän bändin jäsenen henkilökohtaisesti. Bändipojan kaverit taasen eivät ole julkiset edes tämän kavereille, joten Mosse ei tiedä Facebookin kautta, että olen Bändipojan kaveri. Vaikka he Facebook-kavereitakin keskenään siis tietysti ovat.

Innoissani tietysti kuitenkin menin kertomaan Mosselle, että hänen suosittelemansa bändin yksi jäsen on pyytänyt minua kaverikseen; ja ehdin jo ihmetellä tämän hieman laimeaa reaktiota asiaan. Myöhemmin (itseasiassa eilen) kävi ilmi, että he tosiaan tuntevat toisensa.  

Eikä tässä vielä kaikki, kuten Ostoskanavallakin aikoinaan mainostettiin.

Ennen kuin sain tietää, että Mosse ja Bändipoika ovat ihan oikeita kavereita, minun ja Bändipojan välinen kommunikaatio on…noh, ehtinyt kehittyä tasolle, jossa on puolin ja toisin lähetelty valokuvia, joita Bändipoika ei ehkä ihan fanisivuillaan voisi julkaista.

Kuvat eivät ole (onneksi) hirveän pornografisia; ehkä vahvimmillaan eroottisia. Omat kuvani voisin julkaista Facebookissa; niin kesyjä ne ovat. Bändipoika ehkä on mennyt vähän pidemmälle, mutta on kuitenkin – ainakin toistaiseksi – peittänyt siveästi graafisimmat osat kehostaan (sillä klassisella mustalla, suurella palkilla, heh).

Sanallinen viestittely on niinikään eufemismien tasolla, mutta on selvästi eroottisesti latautunutta; hän “nauttii kuvieni katselusta juuri ennen nukkumaan menoa”, ja “katseltuaan” tarpeeksi nukahtaa kuin pieni lapsi, koska “ei voinut pitää käsiään siveästi peiton päällä”. Minä olen tietysti groupietäpinöissä siitä, että kaikista maailman (!!!) faneista juuri minä olen se, jonka kanssa Bändipoika juttelee tuhmia ennen nukkumaan menoaan; hän myös viestittelee minulle päivittäin oma-aloitteisesti, kyselee kuulumisia ja kertoo omistaan.

Bändipoika ei tietääkseni ole vieläkään tietoinen siitä, että tunnen Mossen – saatikka siitä, että hän on minun rakastajani. Mossen pyynnöstä en myöskään voisi paljastaa Bändipojalle, mikäli tämä tajuaisi kysyä, että tunnen Mossen.

Joko meni tarpeeksi monimutkaiseksi?

Tämä joko lävähtää kunnolla tuulettimeen, tai sitten päädymme kolmen kimppaan bändin seuraavan Euroopankiertueen yhteydessä. Minä toivon jälkimmäistä. 

hyperventilation.gif

Kommentit (26)
  1. Öö.. ja siis äsken oli Turkish, joka on eri asia kuin tämä ”Bändipoika”?

    Kuulostaa hassulta, että joku pistää kaveripyyntöä fanille, joka kommentoi postauksia – mutta ei kai siinä, onhan se varmasti helppo tapa saada ’seuraa’, kun tietää kuinka paljon sitä stereotyyppisesti fanina moisesta innostuu 😉

    1. Joo, hetkeksi meni turkit ja israelit sekaisin näitä tummia seuralaisia seuratessa..

    2. Joo – selkeästi joku Välimerenkausi menossa 😀 

      No itseasiassa kommentoin tyypille ihan samaa (tyyliin ”miksi juuri minä”), ja vastaus oli, että koska mun kommentit oli niin hauskoja ja sarkastisia. 

      Mähän en itseasiassa ole oikeastaan fani, kun olen tiennyt bändistä vasta pari kuukautta enkä sitä kamalan aktiivisesti edes kuuntele – itseasiassa kävin vasta eilen Youtubessa kurkkimassa livekeikkoja. (Toinen fakta, josta tyyppi tuntui innostuvan – siis etten edes ole fani.) 

  2. Aloitteleva p
    22.8.2016, 18:34

    Siis sori jos oon tylsä, mutta Mosse suositteli sulle kaverinsa bändiä, ja ihmettelet, että he tuntevat toisensa?

    1. Enhän mä tiennyt, että se on sen kaverin bändi 🙂 Luulin, että se suositteli tätä vähän samalla tapaa, kuin mä voisin suositella CMX:ää – enkä siis tosiaankaan tunne Yrjänää (valitettavasti). 

      1. Matemaatikko
        24.8.2016, 01:22

        On todennäköistä, että ihminen suosittelee juuri kaverinsa bändiä, jos hänellä sattuu olemaan tuttavapiirissä sellainen, joka edustaa kysyttyä genrettä.
        Se, että niinkin salaperäinen mies kuin Mooses ei maininnut sulle erikseen tuntevansa henkilökohtaisesti bändin jäseniä ei A, hämmästytä yhtään, ja B ei tee tapahtumaketjusta kuitenkaan yhtään sen ”epätodennäköisempää”.

        1. Haha, mä en kyllä ulkomaalaiselle, joka haparoi ensikosketusta mun maan tiettyyn musagenreen, suosittelisi yhtään bändiä, joiden jäseniä mä henkilökohtaisesti tunnen 😀

          1. Siis miksi et?! Metalliskene kai joka maassa suhteellisen pientä ja jos tämä suositeltu bändi tekee ihan kuunneltavaa musiikkia ja keikkailee niin miksi sitä ei suosittelisi ulkomaalaiselle, joka pyytää suosituksia maan metallibändeistä? En nyt ihan ymmärrä… Itse ainakin promoaisin kaveribändiä aina tilaisuuden tullen ja varsinkin ulkomaalaisille, koska nykyään somessa asiat leviää nopeasti ja se voi tarkoittaa vaikka keikkailumahdollisuuksia uusissa maissa. 🙂

            1. Niin. JOS tekee kuunneltavaa musiikkia ;D

              1. Tuo on sitten taas makuasia ja muutenkin eri asia mitä ihmettelin, kun kirjoitit näin:

                ”Haha, mä en kyllä ulkomaalaiselle, joka haparoi ensikosketusta mun maan tiettyyn musagenreen, suosittelisi yhtään bändiä, joiden jäseniä mä henkilökohtaisesti tunnen :D”

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *