Pois oravanpyörästä?

Ykkösmies ehti viimeisimmän 36 tunnin kotonaoloaikansa aikana kertoa, että ehkä, mahdollisesti, ehkä jopa luultavasti hän saa, tai ainakin saattaa saada ylennyksen suhteellisen lyhyen ajan sisällä. Ja että se tarkoittaisi (taas kerran) suhteellisen reipasta ansioitten lisääntymistä.

Minä siihen naureskelemaan, että kohtahan näitä minun “talousrahojani” (minä pyöritän huushollin palkallani; teen ruokaostokset ynnä muut kodinhoitoon liittyvät hankinnat, sekä maksan meidän ulkona syömiset ja muut hurvittelut, ja Ykkösmies maksaa ne aikuisten laskut) ei tarvita enää ollenkaan.

Ykkösmies naurahti ensin, mutta vakavoitui sitten.

“Siis jos mun palkka riittäisi elättämään meidät molemmat mukavasti, niin ei mulla ainakaan olisi mitään sitä vastaan, että jäisit kotiin.“

Ensireaktioni oli emansipoituneen naisen tavoin huutaa, että minähän en ikinä, en koskaan, toimettomana kotiin jäisi!

Mutta sitten pysähdyin ajattelemaan.

Olisiko se nyt hassumpaa olla kotona ja hoitaa taloutta?

Siivoojaakaan ei tarvitsisi enää palkata; ja salille pääsisi vaikka joka päivä (nythän en siis käy, piste).

Voisin alkaa tehdä vaikka jotain vapaaehtoistyötä eläinten parissa.

Voisin alkaa kirjoittaa ammatikseni ilman, että olisi koko ajan söyrinki persiin ympärillä seuraavasta freelancepestistä.  (Siis selvennykseksi: en kirjoita ammatikseni nykyään mitenkään, freelancepestit ovat toki kyllä tervetulleita!)

Voisin kirjoittaa sen sadannentuhannennen pohjoismaalaisen dekkarin, jonka juoni sijoittuu Turun saaristoon ja joka sisältää mielipuolen raiskauksen ja yllätystappajan.

Voisin alkaa leipoa pullaa Marimekon essussa.

Voisin tehdä joka päivä monen ruokalajin illallisen.

Varmasti saisin sen kahdeksan tuntia päivässä käytettyä muuhunkin kuin toimistotyöhön. Ei minulla ole mitään hinkua “tehdä uraa” tai määrittää itseäni sen perusteella, mitä teen työkseni, tai mikä koulutus minulla on.

Mitä minä oikeasti haluaisin enemmän kuin mitään muuta maailmassa?

Haluaisin taloudellisen vapauden alkaa tehdä sitä, mitä todella haluaisin tehdä. Kirjoittaa.

Ykkösmiehen ylennystä odotellessa. 

writer.jpg

Kommentit (39)
  1. Tähän ei pitäisi koskea pitkällä tikulla sillä vihaan valikoivaa tasa-arvoa enemmän kuin mitään muuta. ”Miehen euro on naisen 0,80 euroa, naiset törmää lasikattoihin, pitää olla yhtäläiset mahdollisuudet, valivalivali…”

    Pyöräyttäkää edes hetkeksi ajatuksen tasolla tämä kuvio toisin päin, niin että nainen suurempipalkkaisena kantaa rahan kotiin ja sanoo miehelle, että voisit jäädä kotiin. Se olisi huikeaa tasa-arvoa ja ehdottomasti kehitystä ihmiskunnalle, mutta täällä Lilyssä se todennäköisesti murskattaisiin, sillä niin tiukasti esim. miesten ja naisten palkkaeroista (joita ei oikeasti ole) on väännetty lähes jihadiatisella kiihkolla.

    Toki jos freelancerina ja kirjoittajana pystyy tekemään kotona 5-8 tuntien työpäivän ja saa mahdollisuuden breikkaamiseen, niin kokeile ihmeessä, mutta omakohtaisen kokemukset naisten työajanlyhentämisestä ovat lähinnä ”istun perseelläni, mesetän, juon valkkaria enkä saa mitään hyödyllistä aikaiseksi ja petän puolisoani siinä sivussa kun sain  vihdoinkin omaa aikaa”.

    Anteeksi kärjistykseni, mutta teit päätöksen mihin suuntaan tahansa, niin tee ne oikeista syistä etkä siksi että pääsisit vain vähemmällä ja samalla pääsisit panemaan enemmän.

    1. Jätän tuon palkkaerokommentin omaan arvoonsa, koska väite, ettei sitä ole, on itsessään jo niin uskomattoman absurdi, että siitä voi tulkita että nyt on kyseessä ihminen, jonka kanssa ei edes kannata alkaa keskustelemaan koko aiheesta.

      Totean siis vaan, että mulla ei muuten tullut edes mieleen, että voisin panna enemmän. Kas kun sitä aikaa on siihen nytkin ihan riittävästi, plus että oikeasti haluaisin tehdä mainitsemiani asioita, enkä panna 😀

       

      1. Allright, ehkä olemme todellakin erilaisissa paikoissa töissä: tienaan Suomessa julkisella puolella ja säännöllisellä työajalla sentilleen saman kuin naispuolinen kollegani viereisessä huoneessa. Ja ei, palkasta ei neuvotella, se tulee suoraan virkaehtosopimuksesta ja jos ei kelpaa, niin aina saa jatkaa matkaa seuraavaan työpaikkaan. Itse asiassa puolisollani on sama tilanne: palkka ei ole neuvoteltavissa ja ne tulevat työehtosopimuksesta, joissa ei ole neuvotteluvaraa. Suomalaisessa järjestelmässä on puolensaa. Arvostan kyseistä asennetta täällä Suomessa ja ihmettelen miksi ihmeessä työnantajat sitten lähtevät miesten pikkulapsimaiseen kitinään mukaan jotta hänelle pitäisi maksaa samasta työstä astetta suurempaa palkkaa. Näin miehenä halveksun moista asennetta.

        Toki tilastoja katsellessa pitää huomata, että 100 miestä kohden on 60 insinööri/lääkäriä ja 40 varastomiestä ja 100 naista kohden on 30 insinööri/lääkäriä, 60 lähihoitajaa ja 10 kotona olijaa. Tästä syntyy se tilastollinen ero, koska lähihoitajalle ei ole rakennusinsinöörin palkkaa.

  2. Miten aikuinen voi elää toisten rahoilla ilman syyllisyyttä tai ahdistavaa riippuvuuden tunnetta? Tästä on nyt ollut Lilyssä useampikin juttu, ja mulle aivan uusi ja käsittämätön asia. Tuntuu, että nainen taipuu riippuvaisen lapsen tai palkatun kodinhoitajan rooliin suhteessa, jossa piti olla tasavertainen.

    1. Kaikki eivät määrittele itseään tai itsenäisyyttään rahan tai tulotasonsa kautta – tasavertaisuudessa kyse on siitä, ettei toinen kontrolloi tai määrää toisen elämää, eikä siitä, kuka ne grillimakkarat maksaa. Itse ainakin haluan, että parisuhteessani kumpikaan ei kuvittele voivansa ostaa päätäntävaltaa toisen elämään. Ja jos itse tienaisin riittävästi, saisi minun puolisoni kaikessa rauhassa käyttää aikansa epätyydyttävän työn sijasta omiin projekteihinsa – ja päinvastoin.

      Ja kotitöitä voi alistavan puuhastelun sijaan myös pitää sosiaalisena pääomana, työnä, jonka varaan rakentuu yhteiskunnan pyöriminen kodin ulkopuolella.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *