Puhelinkiherrystä

Aikataulujen yhteensopimattomuudesta johtuen emme ole saaneet Valokuvaajan kanssa vielä sovituksi uutta tapaamista. Tälle iltapäivälle uumoiltu tapaaminen kaatui minun viime hetkellä sovittuun asiakastapaamiseeni (on kyllä oikealla suunnalla, mutta mukaan lähtevä kollega estää tulomatkakohtaamisen), ensi viikolla Valokuvaajalla on taas vapaaehtoiskursseja valokuvauksen opetusta ”niille muille aivovammaisille”.

Pahimpaan hätään puhuimme puhelimessa viime perjantaina. Työaikana. Molemmat. Hyi meitä.

Tarkoitus oli ”soittaa lyhyt puhelu”.

Just joo.

Puhuttavaa oli niin paljon, että lyhyt puhelu venyi kolmeksi vartiksi. Valokuvaaja yritti suostutella minua ”semieroottiseen” kuvaussessioon, jonka puvustamiseen käytettäisiin enimmäkseen hunajaa ja sokeria; minä yritin keksiä puolivillaisia logiikan tukemia selityksiä sille, miksi minun tulisi kieltäytyä.

Oikeastihan haluaisin poseerata Valokuvaajalle vailla rihman kiertämää; sillä tiedän, että Valokuvaaja ei koskaan käyttäisi kuvia väärin, taikka ylipäätään ottaisi kuvia, jotka olisivat vähemmän taidetta ja enemmän pornografiaa, tai jotka esittelisivät minua epäedustavassa valossa.

Sitäpaitsi näinä päivinä voisin kuvitella, että kuvasarja nelikymppisestä ja kurvikkaasta naisesta, joka ei häpeä kroppaansa, voisi toimia jopa kannanottona. Ja Valokuvaaja tarvitsee epätoivoisesti materiaalia tulevaan näyttelyynsä. Eikä omaa itsetuntoa kohottavaa vaikutustakaan sovi jättää huomiotta. Hmmm. Miksi näitä hyviä puolia on niin helppo keksiä?

Valokuvaaja kertoi, että oli ”tullut ulos kaapista” ja uskoutunut työtoverilleen, jonka kanssa viettää myös paljon aikaa ystävänä vapaalla, että hänellä on seksisuhde, tai oikeastaan enemmänkin rinnakkaissuhde. ”Älykkään, intohimoisen, kauniin ja kivan naisen kanssa.” Työkaveri oli kuulemma suhtautunut positiivisen kannustavasti, ja Valokuvaaja kertoi, että tuntui, kuin suuri taakka olisi pudonnut hartioilta, kun sai vihdoinkin kertoa elämänsä suurimman salaisuuden jollekulle.

Puhuimme myös siitä, miten luonnolliselta tämä meidän suhteemme tuntuu, vaikka sen tietysti sinällään pitäisi olla kaikkea muuta kuin sitä. Miten ”kivuttomasti” tämä on edennyt, ja miten jo ennen tapaamistakin oli selvää, että nyt tuli se kauan odotettu lottovoitto. Jotenkin vaan kaikki napsahti paikoilleen heti, vailla minkäänlaista vääntöä tai pakotusta.

Valokuvaaja puuskahti, että toivoisi ”oikeittenkin” ihmissuhteiden olevan niin yksinkertaisia; toivoisi, ettei niissä olisi väkisin vääntämistä, kompromisseja, tiuskimista ja torailua. 

Minä pysyttelin hiljaa ja ajattelin suhdettani Ykkösmieheen. En edes muista, milloin olisimme viimeksi riidelleet; ja kuitenkaan suhteemme ei ole välinpitämätön. Ei ole kyse siitä, ettemmekö riitelisi, koska emme välitä; asiat vaan sujuvat nykyisellään kovin harmonisesti, arkemme sujuu harmonisesti. Kaipa sekin on tärkeää, vaikka se minulle suurin kompromissi (seksitön liitto) tietysti painaa vaakakupissa sitäkin enemmän. Ja yhä enenevissä määrin. 

Säikähdimme ajan kulumista ja aloimme lopetella puhelua ennen kuin esimiehemme keksisivät piilopaikkamme (minulla kokoushuone, Valokuvaajalla varasto) ja tulisivat vetämään meitä korvista takaisin työpisteillemme.

Oli tosi ihanaa kuulla sun ääni.

”Niin oli. Mä rakastan sua.”

Mäkin rakastan sua.

Niin vaivatonta. Niin luonnollista. Niin kivutonta.

Ja kuitenkin minun oli pakko jatkaa rakkaudentunnustukseni perään.

Tajusitko, että sanottiin se nyt ensi kertaa ääneen. Huuuu…

Kuulin hymyn Valokuvaajan vastauksessa.

”Joo. Sanottiin ensimmäistä, mutta ei varmastikaan viimeistä kertaa.”

Minä leijuin takaisin työpisteelleni, enkä pystynyt pyyhkimään typerää virnettä kasvoiltani koko loppupäivän aikana. 

smile.jpg

Kommentit (22)
  1. Nettiystäväsi jatkaa. Ystävyydellä, sinulle ja lukijoillesi: mihin kaikkeen kannattaa uskoa, kun etsii miehiä seksideitti eli pettäjäsivustoilta, ja on tunnettu 2kk?

    ”tarvitsee epätoivoisesti materiaalia tulevaan näyttelyynsä.”
    Löisin vaikka vetoa, että ”tuleva näyttely” on skeidapuhetta. Tiedätkö, onko näyttelystä jo sovittu, missä, milloin? Näyttely vaatii tunnettuutta, paikallisestikin, kirjastoissakin, ajat lyödään lukkoon hyvissä ajoin. Oikeilla valokuvataiteilijoilla ei ole ongelma löytää poseeraajia, ammattimallitkin suostuvat ilmaiseksi.

    Silti, ammattimallitkin tulevat loukatuiksi, paremmissa olosuhteissa, jotka Puuma uskoo turvallisiksi.
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014120918913415_uu.shtml

    Levitys luvatta on laitonta. Jos on sana sanaa vastaan, oikeus on, mutta sitä ei ehkä saa. Naisia on hävinnytkin juttuja, kun eivät ole voineet todistaa, että eivät antaneet levityslupaa. Syytekin voidaan hylätä, jos oikeus näkee, että loukkaus on pieni (ei koskaan uhrille, mutta tekona, kuten yksi kuva tuli ladattua).

    1. Se on tosiaan uskonasia. 🙂

      Minä syön kärähtänyttä makkaraa ja poltan tupakkaa (vaikka molemmat aiheuttavat syöpää); otan siis elämässäni fyysiseen hyvinvointiini liittyviä riskejä. Samalla tapaa otan riskejä myös psyykkisessä hyvinvoinnissani; on minun valintani luottaa kanssaihmisiin. Ja siinä menen periaatteella, että mieluummin menen 99 kertaa turvalleni ja yhden kerran onneni huipulle, kuin että pysyn molemmat jalat maassa, mutta se yksi kerta jää kokematta. 

      Minä luotan Valokuvaajaan jo sataprosenttisesti siitäkin huolimatta, että olen tavannut hänet pettäjäsivuilla vain muutama kuukausi sitten. 

      Samaan tapaan luotin – ja luotan edelleen – Ykkösmieheen, jonka tapasin baarissa, ja jonka kanssa harrastin seksiä n. viiden tunnin kuluttua tapaamisesta sisimmässäni tietäen, että hänellä on jo tyttöystävä (vaikka hän sen koko tapailumme ajan kategorisesti kielsikin). Petturi siis hänkin, ja meidän suhde alkoi (hänen puoleltaan) pettämisellä. Silti siitä tuli hyvä ja pitkä suhde.

      Luottaminen on aina oma valinta; mitään takeita siitä, että luottamuksen kohde on luottamuksen arvoinen, ei ole. Koskaan. 

      En ole hirveästi avautunut Valokuvaajan menneistä ja tulevista näyttelyistä, koska pelkään, että se tekisi hänestä tunnistettavan. Mutta hänen näyttelyitään ja niistä kertovia lehtijuttuja, sekä hänen haastattelujaan, löytyy netistä. 

       

      1. ”ei mitään takeita siitä, että luottamuksen kohde on luottamuksen arvoinen”
        Totta, luottamus on uskon asia. Vain itsestään tietää, onko itse luotettava ihminen vai..vain luotettavaksi uskottu ihminen .

  2. Mitäpä luulet, olisiko suhde ykkösmieheen niin harmooninen, jos kertoisit hänelle rehellisesti ja silottelematta, miten tärkeää seksi sinulle on ja miten et halua elää seksittömässä suhteessa? Luulen, että osa harmonian illuusiota johtuu siitä, että ongelmat lakaistaan maton alle.

    1. Olen kertonut, lukemattomia kertoja. Ei tuommoisesta aiheesta voi riitaa rakentaa, ainoastaan keskustelua. Kyllä Ykkösmies tietää varsin hyvin, että kärsin seksittömästä liitosta. Ei se silti tee suhteen muista osa-alueista vähemmän harmonisia, semminkin kun olen nyt tehnyt asian suhteen omat ratkaisuni. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *