Puuma kehrää

“Hei kulta..”

Veti syliin heti ovella, halasi pitkään ja lujasti. Suuteli.

Päästyämme huoneeseensa istutti sängylle, otti kiinni käsistä, katsoi silmiin.

“Anteeksi vielä kerran.”

Keskeytin suudelmalla, sanoin pehmeästi että anteeksipyyntöön ei ole tarvetta; että minun pitäisi pyytää anteeksi, että olen pahoillani. Halasimme. Pitkään. Nörttipojan kädet alkoivat vaellella kehollani, hän silitti säärtäni, reittäni; kätensä hivuttautui hameeni alle. Ja pysähtyi. Katsoi minua innostuneena silmiin, virnisti poikamaisesti. Oli löytänyt uudet stay-uppini.

Nörttipoika polvistui eteeni lattialle ja riisui saappaani hitaasti. Silitti sääriäni, nosti jalkani olkapäilleen hivuttaen hameeni lantiolleni ja katsoi minua ihaillen. Vei huuliaan sukkien verhoamia sääriäni pitkin, aina pitsiin asti. Suuteli paljasta sisäreittä. Värähdin, vedin syvään henkeä.

Poika riisui paitansa ja tuli makaamaan päälleni painaen lantiotansa vaativasti lantiotani vasten, alkoi tehdä hierovaa liikettä. Kätensä löysi sisään kaula-aukostani, taiteili tiensä rintaliivieni sisään ja vapautti rintani; suuteli sitä, nuoli nänniäni. Kaikki tapahtui hitaasti, kiusoittelevasti. Olo oli kuin usvassa; yksityiskohdat hämärtyivät. Oli vain nautinto; jokainen kevyt kosketus lähetti väristyksiä aina selkäpiihin asti.

Poika vetäytyi päältäni, kävi polvilleen jalkopäähäni; riisui alushousuni yhdellä verkkaisella, jatkuvalla liikkeellä. Painoi kiireettömän suukon jalkoväliini, hymyili arasti. Katseemme kohtasivat, mietin näytinkö itse yhtä himokkaalta kuin mitä Nörttipojan silmistä luin. Kohotin lantiotani kutsuvasti, melkein epätoivoisesti inahtaen jotain käsittämätöntä.

Nörttipoika avasi housunsa koko ajan silmiin katsoen ja tuli päälleni. Suuteli minua pitkään, silitti kasvojani ja työntyi sisääni hitaasti edelleen silmiini katsoen. Kietouduimme toisiimme ja löysimme yhteisen rytmin; poika liikkui sisälläni hitaasti, määrätietoisesti, melkeinpä raukeasti. Slow-motion seksiä. Tuntui aivan mielettömän hyvältä. Kiipesimme yhdessä kohti kliimaksia; Nörttipoika huohotti kaulaani, kasvoi sisälläni ja purkautui minuun voihkien; saavutin oman orgasmini tuntiessani ja kuullessani hänen mielihyvänsä.

Jälkeenpäin hän veti minut tiukasti itseään vasten, solmi pitkät säärensä ympärilleni, hengitti tuoksuani nenä painettuna niskaani. Silitti laiskasti vatsaani.

“Täydellisemmän tästä hetkestä tekisi vain Morgan Freemanin voice-over.”

Purskahdin holtittomaan nauruun, johon poika yhtyi.

Oli ihanaa viettää pitkästä aikaa enemmän kuin muutama tunti yhdessä. Puhuimme paljon, vakavistakin asioista. Viimekertaisesta riidastamme. Minun laillani poikakaan ei ollut tottunut puhumaan vaikeista asioista; ymmärsimme toistemme reaktiot. Ja annoimme anteeksi.

“Me opitaan toisiltamme niin paljon muutakin kuin vain seksiä”, poika totesi vakavana.

Rakastelimme vielä kahdesti; tällä kertaa ei ollut tarvetta akrobatiaan tai eri asentoihin. Tuntui hyvältä olla toisen lähellä, koskettaa intiimisti. Silitellä toisen kehoa verkkaisesti orastavan himon kupliessa jossain syvällä.

Nauroimme myös paljon; kiehnäsimme toisissamme kuin kaksi teiniä. Matkimme Morgan Freemanin narraatiota.

“The young male has clearly accomplished attracting the sexual interest of the female, following amongst this species a very commonly used ritual of touching and rubbing lips against eachother as a sign of mutual arousal. The female’s willingness to mate is clearly visible, physiological signs varying from shortness of the breath to somewhat incoherent vocal signaling. The young male keenly observes this, concluding that it is safe to continue to copulation. As he makes his attempt, the older female assists him to ensure successful completion.”  

morgan_freeman.jpg

Ah, Morgan.

Kommentit (4)
  1. Osuin lukemaan blogiasi ja tämä postaus sai b-luokan kioskikirjallisuus -tyylillään minut purskahtamaan kunnon nauruun. Olen niitä naisia, joita oma seksielämä ja -fantasiat kiinnostavat & kiihottavat huomattavasti enemmän kuin muiden, joten ehkä en ole varsinaista kohdeyleisöäsi… ;-D
    Lueskelin blogiasi lisää sieltä täältä ja olin ihan varma, että fantasiasta tässä on kyse. Kunnes törmäsin vakuutteluihisi siitä, että kirjoituksesi ei ole fiktiota. Mikäpä siinä, aivan sama minulle.
    Täytyy tosin myöntää, että ajattelin blogissasi alvariinsa esiinnousevan kiukuttelusi ja kontrollintarpeesi olevan selvä osoitus siitä, että fantasiamaailmassa ollan. Mutta ei minun! En voi käsittää miten Nörttipoika oikeassa elämässä sietäisi jatkuvaa kiukutteluasi ja pyytelisi vieläpä aivan ylitsevuotavasti anteeksi sillonkin, kun vedät herneen nenään Nörttipojan ilmaistua rehellisiä ajatuksiaan ja tunteitaan. Miten aikuinen nainen voi olla suhteessa, jossa itse käyttäytyy kuin pilalle hemmoteltu pikku prinsessa ja mies on niin tossukka, että anelee anteeksiantoa loputtomiin, vaikka syy ei näissä esimerkeissä edes ole miehessä, eli Nörttipojassa?

    1. No mutta – sittenhän ollaan aika lailla tasoissa; sinun kommenttisi sai niinikään mehevät naurut aikaan täällä päässä 🙂

      Minulle on itseasiassa – ehkä hieman tylysti sanottuna – ihan sama, luulevatko lukijat kirjoittamaani todeksi vaiko eivät. Ajatus tämän blogin pitämisestä alkoi tarpeesta purkaa omia tuntemuksiani. 

      Minulle taas nuo teinikiukuttelut saattaisivat loogisesti ajateltuna, lukijan näkökulmasta, olla juurikin merkki siitä, että blogi ei ole fiktiota; kuka nyt tuommoista äksyilyä jaksaisi ensin omasta päästä keksiä ja sitten vielä kehdata kirjoittaa siitä? ;D 

  2. Argh! You really got me now.. 
    Katselin, että ollaan lähinnä minun blogini puolella käyty kommenttien kautta pientä keskustelua, joten nyt mennään vieraisiin! 
    Erehdyin tässä lueskelemaan tätä blogia ja havahduin vasta puolentoista tunnin jälkeen takaisin tähän maailmaan. 
    Mun on nyt kyllä pakko jäädä seuraamaan tätä. Olet ihan mahtava! 🙂

    1. Awww, suurkiitos! 

      Heh, loistava sanavalinta sinulla muuten… 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *