Sattumien summa

Joskus tulee ajateltua, että kylläpä maailma on pieni; ja joskus se konkretisoituu niin, että ei voi kuin ihmetellä, miten moinen yhteensattumien summa on sattunut juuri omalle kohdalle.

Olin vaihteeksi sinkkuna, ja töissä opiskelujen ohella Helsingin Forumissa eräässä suurehkoon konserniin kuuluvassa kioskissa (nimiähän ei mainita, heh). Oli marraskuun loppu; tein väsyneenä iltavuoroa, kun kioskiin pyrähti ryhmä hieman vanhempia naisia. Puhuivat kovaan ääneen iloisesti; olivat itsekin saman konsernin työntekijöitä ja koulutusmatkalla pääkaupunkiseudulla. Murteessa oli jotain kovin tuttua. Kun tulivat kassalle aikansa kioskia taivasteltuaan, kysyin suoraan olivatko naiset kenties kotipaikkakunnaltani.

“Joo kyllä me ollaan, mitennää sen noin äkkiä kuulit?”

Naureskelin siinä, että kyllähän oman murteen aina tunnistaa; juttelimme hetken ja esittelimme itsemme. Toivotin hyvää firman järjestämää Helsingin-viikonloppua ja naiset poistuivat hyvästellen sydämellisesti kuten vain isosta kaupungista sukulaissielun löytäneet pikkupaikkakuntalaiset osaavat. 

Joululomalla menin kotipaikkakunnalleni sukuani tapaamaan. Muutaman kinkkuähkypäivän jälkeen suuta alkoi napsaamaan siihen malliin, että kodin jääkaappikylmät pari siideriä eivät olleet tarpeeksi. Kävelin paukkupakkasessa lumen narskuessa ihan liian kylmien ja lumeen epäkäytännöllisten etelänsaappaitteni kanssa lähimmälle kioskille ostamaan vahvistusta. Tiskin takana oleva nainen moikkasi iloisesti nimeltä; itse olin jo ehtinyt kyseisen tapauksen unohtamaan, mutta kyseessä oli juuri yksi niistä naisista, jotka olin tavannut Forumissa miltei kuukausi takaperin. Rupateltiin hetki ja poistuin takaisin sukulaiskotiin siiderilastissa. Jaoin muutaman siiderin tuolloin vielä alaikäisten serkkujeni kanssa ennen kuin poistuin yksin pikkukaupungin yöelämään.

Paikallisessa yökerhossa oli kiirettä; joululoma oli houkutellut muutkin radalle. Ulkopaikkakuntalainen huomattiin heti, ja sain melkein kivittää onnettomimpia elämänsä sankareita kimpustani. Huomioni keskittyi rotevaan, pitkään, minua nuorempaan poikaan, jota useampikin paikallinen mirkku piiritti hellittämättä. Minä kävelin pitkän katsekontaktin saatuani luokseen, ja totesin itsevarmasti:

“Sä näytät siltä, että haluat tarjota mulle siiderin.”

Poika suostui lauhkeasti, karisti yli-innokkaat mirkut kimpustaan, ja loppuillasta päädyinkin kämpilleen. Muistan, että ehdin ajatella, miten hieno talo noin nuorelle miehelle.

Aamulla vähäuniseksi jääneen yön jälkeen (köh) poika vaatimalla vaati saada heittää minut kotiin uudenkarhealla Audillaan; pysäytti pihalla moottorin ja aikamme pussailtuamme tiedusteli tulevan iltani suunnitelmia. Eihän minulla sen kummempaa, ja sovittiin että tulee hakemaan luokseen saunomaan.

En ollut vielä ihan valmis, kun poika seisoi jo eteisessä (olin jotenkin odottanut, että odottaa autossa), ottaa kenkiä pois ja käy pirtin puolelle, jossa koko suku istuu iltaa: mummu, serkut, eno. Antaa käsipäivää kaikille. Teiniserkut aloittavat tyttömäisen kikatuksen, punastelevat. Jopa eno punastuu, karaisee kurkkuaan esitellessään itsensä. Koko tilanne tuntuu surrealistiselta.

Kun autossa ihmettelin ja pyytelin anteeksi sukuni omituista suhtautumista, selittelin nolona että on meillä ennenkin vieraita käynyt, poika virnistää epävarmasti; on hänen vuoronsa punastua.

“No se johtuu varmaan siitä, että mä olen SM-tason jääkiekkoilija.”

Jahans. Sen kerran kun panen (edes puoliksi) julkkista, teen sen tietämättäni. 

Saunan ja seksin jälkeen aloin kertoa eilistä kioskintäti-yhteensattumaa. Poika repesi nauramaan, siitä ei ollut tulla loppua.

“Se on mun äiti!”

Eikä. Ei voi olla. Mutta oli se, ja näyttämänsä kuva sen todisti. 

Kylläpä maailma on pieni. 

Kommentit (6)
  1. Haha, hauska tarina! 

  2. Mitenkähän sen itsensä hyväksymisen jne. voisi oppia vielä 30+ iässä? Olisikohan terapiasta apua…

    1. Terapia kai ei koskaan ole pahasta… Mutta itsesuggestiollakin saa ihmeitä aikaan. Itseasiassa osaksi sinun edellisen kommenttisi perusteella aloin pohtia asiaa laajemmin – perjantain postaus käsittelee tätä aihetta syväluotaavammin. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *