Se ikävin kerta

Edit ja varoitus – tämä postaus on vähemmän hilpeätä luettavaa.

Ei se nyt aina ihan niinkään mene, että jokainen yhden illan juttu vie tajunnanräjäyttävään seksiin ja kasvaa puolin ja toisin todetun mieltymyksen myötä merkitykselliseksi ihmissuhteeksi, josta erotaan molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä ja pysytään kavereina ajasta ikuisuuteen.

Koska aloin itsekin ajatella että olen ylistänyt irtosuhteita ehkä turhankin paljon, päätin dokumentoida myös kolikon kääntöpuolen; onhan se aina riskinottoa lähteä vieraan matkaan – koskaan ei tuntemattomasta voi varmasti tietää, vaikka olisi muka muuten miten hyvä ihmistuntija tahansa. 

Oltiin vanhojentanssiristeilyllä ja muutama porukasta oli jo maagisen 18 ikävuoden ylittänyt. Risteilyllä ei tunnetusti olla (tai ainakaan silloin oltu) kovin tarkkoja siitä, keille ostetut drinkit päätyvät, mikäli ostaja itse on täysi-ikäinen. Drinksua tuli siis pöytään ja mehän juotiin ihan kaksin käsin sillä vähällä kokemuksella, mitä muutaman viimeisen vuoden aikana oli ehditty kartuttamaan.

Jossain vaiheessa tuhannen tuiterissa eksyin muusta porukasta ja varmaankin olin omaan hyttiini menossa – mutta en osannut navigoida laivan sukkulaisilla käytävillä. Eksyin ja pyörin ympyrää kuin vajakki rotta labyrintissä, sähköiskut ja makupalat vain puuttuivat.

Perinteisen Ö-kannen (sen autokannen alapuolella sijaitsevan, jonne ensimmäiseksi kuolee ja joka ensimmäiseksi lukitaan kun osutaan jäävuoreen; sen joka on täynnä rottia ja duunareita ainakin jos Titaniciin on uskominen) meiningin mukaan joka toisessa hytissä oli hyttibileet. Haahuilin päämäärättömästi edestakaisin eikä humala helpottanut orientointia. Sahasin varmaan samoja käytäviä tusinan kertaa, kunnes eräästä hyttibilehytistä kuului huikkaus.

”Hei tyttö, tuu tänne!”

Tyttö heitti juopuneet 180 astetta ja meni. Hytissä oli kolme vanhaa miestä (lue: olivat ehkä kolmekymppisiä, mutta seitsentoistakesäiselle jo toki ikäloppuja) puvut päällä ja kravatit kaulassa. Ja pöytä täynnä pulloja. Pyysivät sisälle, tarjoutuivat tarjoamaan juotavaa. Muistan vielä että epäröin; jos lapsena ei vierailta sediltä saanut ottaa karkkia, saattoi samaa logiikkaa soveltaa kyseiseenkin tilanteeseen? Päädyin kuitenkin hyväksymään kutsun, sillä miehet olivat siististi pukeutuneita (no joo, niin oli Brad Easton Ellisin American Psychokin) ja tietysti kuvittelin 17-vuotiaan naiviudella olevani jotenkin tilanteen tasalla.

Ja paskan myivät.

Miehet yllyttivät juomaan ihan mitä vaan ihan niin paljon kuin vain halusin. Olin rehellisesti sanottuna jo ennen hyttiin menoani melko riskeissä myötälaitaisissa, ja tarjottu viina jysähti päähän kuin viiden kilon leka; ja siinä vaiheessa kun ryhmän ”alfauros” kellisti minut sängylleen ei minusta ollut vastaan panijaksi. Sanoin kyllä selvästi etten halua, mutta eihän mies kuunnellut, oli niin vahvakin. Silloin mentiin eikä meinattu; mekko ylös, sukkahousut alas.

Jännää, miten sitä muistaa pieniä yksityiskohtia. Kondomimerkki oli Blackjack. Mies maistui vanhalle valkosipulille ja suudelmat tuntuivat epämiellyttäviltä, rajuilta; satuttivat. Miehen parransänki hiersi ikävästi. Ja miehen kaverit viereisestä punkasta katsellen kannustivat miestä jatkamaan, menemään pidemmälle.

Jälkeenpäin minut hätistettiin heti hytistä. Muistan horjuneeni seinästä tukea ottaen, turvonnein huulin, revennein sukkahousuin. Ja että minut ohittava vanhempi pariskunta katsoi minua paheksuvasti.

Löysin hyttini ja itkin itseni uneen. Aamulla en enää muistanut koko tapahtunutta – nämä mukavat muistot arkistoitiin huolella mielen syvimpiin sopukoihin ja säästettiin monen vuoden päähän kunnes ne kosahtivat tajuntaan varoittamatta, yhtäkkisenä tunnevyörynä joka sai minut fyysisesti melkein voimaan pahoin.

repressed-memory.jpg

Kommentit (15)
  1. Kiitos paljon linkkauksesta tähän juttuun. On tavallaan voimauttavaa kuulla muiden tarinoita ja kuinka niistä on selvitty. 

    Miehet tekivät todella väärin. Olen huomannut, että vieläkin on vallalla kulttuuri, jossa humalainen nuori nainen on kaikkien riistaa. Tyttöä on helppoa syyllistää: koska olit humalassa, miksi menit sinne vieraiden joukkoon jne. Vaikka minusta meidät pitäisi kasvattaa siihen ajatukseen, että raiskaaja on aina syyllinen ja meidän pitäisi pitää huolta toisistamme. Minä ainakin koetan opettaa siskoni lapsille, että kaikista pidetään huolta ja nyt juomis ikävä lähestyvä poika tietää, että jos joku sammuu tuo käännetään kyljelleen, peitellään ja jätetään ämpäri alle tai soitetaan apua. Minä olen pelastanut parikin kertaa selkeästi jo liian sekaisin olleen tytön vanhojen miesten luota näytellen tämän ystävää. kerran vein kotiini ja aamulla tämä oli krapulastaan huolimatta todella kiitollinen. olemme yhä ystäviä ja hän on tehnyt saman toiselle tytölle. 

    1. Sen takia sen linkkasinkin – kertoakseni, ettet ole tosiaankaan yksin; me emme ole yksin. Ja usein jos yksi uskaltaa kertoa, niin ehkä joku toinenkin uskaltaa…kuten kommenttikentässä kävikin ilmi. 

  2. Olen aivan samaa mieltä. Se, että uhri on kännisenä lähes puolustuskyvytön, pitäisi olla raskauttava seikka aivan kuten missä tahansa pahoinpitelyssä, ei jonkinlainen puolustus tällaiselle oksettavalle toiminnalle.

    Mutta jos haluaa säilyttää malttinsa, voi ajatella, että samalla laillahan varoitellaan esim. tallinnaan matkaavia miesporukoita, että ei kannata olla hirveässä tuubassa, tai tulee ryöstetyksi ja hakatuksi jossain sivukujalla. Tietysti ryöstö on lievempi rikos ja helpompi välttää (lompakon voi jättää hotelliin, omaa sukupuoltaan ei voi) – mutta varoittelun sävy on sama. Eivät nämä kommentit siis välttämättä aina tarkoita, että humalaisen raiskaaminen, pahoinpitely tai ryöstäminen olisi jotenkin oikein ja ymmärrettävää. Ne vain yrittävät ohjata siihen, että ihminen itse voisi vaikuttaa siihen, että juuri hän ei joudu uhriksi. Ikävämpi juttu tietysti, että koska vika on raiskaajassa eikä uhrissa, niin jonkun kimppuun ne urpot kuitenkin lopulta hyökkäävät.

    Hyvä kuitenkin että laivaraiskauksista puhutaan uuden rikoslain mukaan nimenomaan raiskauksina, ei humalaisen hyväksikäyttöinä. Saattaa herättää edes jonkun alaikäisiä vaanivan pukumiesporukan huomaamaan, että hetkinen, mitäs tässä oikein ollaan tekemässä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *