Sovintoseksiä ja haaveilua

Mitä on sovintoseksi naistenlehtien mukaan? Sitä vähän aggressiivista, hieman rajua, vähän vähemmän hellää; takaraivossa vielä viimeisen riidan rippeet – kun painetaan apinan raivolla menemään ja puretaan viimeisetkin turhautumat kunnes räjähdetään luolamiesmäisen karjunnan säestämänä tajunnanräjäyttävään yhteiseen orgasmiin?

make_up_sex.png

Väärin. Ei ainakaan Nörttipojan tapauksessa.

Nörttipoika halasi pitkään ovella, ei olisi halunnut päästää irti; minä aloin jo vääntelehtiä kuin ekaluokkalainen jonka äiti saattaa kouluun ensimmäisenä päivänä – halaten pitkään kaikkien tulevien kavereitten edessä, tuhoten samalla viimeisetkin katu-uskottavuuden rippeet. 

Otti kädestä kiinni, vei huoneeseensa, sängyllensä istumaan. Polvistui eteeni ja riisui saappani, siveli sääriäni katsoen minua intensiivisesti silmiin. Painoi minut makuulle, tuli itse vierelleni. Silitteli vartaloani, suuteli minua. Hymyili ujosti, hieman hämillisen oloisesti. Suuteleminen oli kiireetöntä ja hellää. Vatsanpohjassani kutitti, jalkojen välissä jo pakotti. Mutta Nörttipojalla ei ollut kiire mihinkään; hän tuli päälleni täysissä pukeissa ja suuteli kaulaani, veti paitaani ylös ja vei huulensa vatsalleni. Pieniä, lupaavia näykkäyksiä alaspäin edeten; samalla hamettani ja sukkahousujani hitaasti riisuen.

Nörttipoika suuteli reisiäni, siveli sääriäni kunnes kirjaimellisesti tärisin himosta. Työnsin lantiotani häntä kohden, mutta hän väisteli, kiusasi, pitkitti tahallaan melkein turhautumiseen asti. Sitten vihdoin suunsa hävylläni, kielensä löysi koskettamaan ja jatkoi hellää työskentelyään pitkään, määrätietoisesti. En tiedä missä vaiheessa hän oli riisunut housunsa; yhtäkkiä hän työntyi sisälleni huokaisten ja alkoi liikkua minussa pidellen minua hellästi, kuin peläten että menen rikki. Rakastelu oli hidasta, intensiivistä, nautinnollista; kliimaksiin kiipeäminen kiireetöntä. Uuuh.

Jälkeenpäin Nörttipoika kysyi, mitä blogilleni kuuluu. Kerroin että olin raportoinut riidastamme, mutta myöskin ehtinyt postaamaan sovinnostamme. Mainitsin, että kommenttikentissä kummittelee silloin tällöin spekulaatioita siitä, onko Nörttipoika oikeasti olemassa vai ainoastaan oman likaisen (?) mielikuvitukseni tuote.

Nörttipoika nauroi sydämellisesti.

”Hah, mistä vetoa että ne varmaan luuli että keksit koko riidan, jotta voisit jatkaa suhteemme loppumiseen siltä varalta että se Blog Awards gaala toteutuu – sitten sinun ei olisi tarvinut ottaakaan minua mukaan vaikka niin lupasitkin!”

Fiksu poika. Jos blogini olisi fiktiota, tuohan olisi loistava juonenkäänne. Toinen olisi tietysti fataali liikenneonnettomuus, mutta en ole Kauniitten ja Rohkeitten käsikirjoittaja.

Nörttipoika nappasi läppärinsä, naputteli hakusanaksi Helsingin hotellit. ”Voidaanhan me jo alustavasti suunnitella sen varalta, että sinut nimitetään.”

Seuraava puolitoista tuntia vietettiinkin sitten virtuaalisesti Helsingissä; katseltiin ravintoloita, baareja, yökerhoja. Suunniteltiin retkeä Suomenlinnaan (mikäli sää sallii). Kävi ilmi, että Nörttipoika oli nuorena (nuorempana?) harrastanut yleisurheilua; ja ettei ollut koskaan kiivennyt Olympiastadionin torniin. Katsoa napotti minua silmiin kuin innokas koiranpentu. ”Jos me mennään, niin kai voidaan käydä siellä?”

Toivottavasti siellä on hissi.

Mutta joo, mikään ei ole tietysti vielä varmaa. Oli silti mukavaa suunnitella yhdessä, haaveilla yhteisestä matkasta pk-seudulle. Nörttipoika oli ihan yhtä innoissaan kuin minäkin.

Kommentit (6)
  1. On siellä. Hissi. Vilkuttakaa, kun olette tornissa, niin vilkutan olkkarin ikkunasta takaisin 🙂

  2. Minä myös 😀 Noh, luotan siihen että kertoo jos alkaa lukemaan. Eihän se sinällään haittaa, en minä tänne mitään kirjoittele mitä se ei itse jo tiedä. 🙂

    1. Nii… Esimerkiksi sen, että sillä on sun mielestä pieni?

      1. Ks. ylläoleva kommenttini 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *