Supersankari(ni)

Valokuvaaja kertoi, että hänellä on kyky havainnoida tavallista paremmin. Että hän näkee ihmisistä paljon enemmän kuin antaa ymmärtää; ja että maailma on joskus aika hassu paikka omituisissa paikossa olevine kauneuksineen ja ihmisineen, jotka välittävät jatkuvalla syötöllä suurimmalta osalta huomaamatta jääneitä mikroviestejä, jotka usein ovat täysin ristiriidassa opitun käytöksen kanssa. 

Minua hymyilytti. Mielikuvituksessani näin jo Ricky Fittsin (American Beauty) ja Cal Lightmanin (Lie to Me) hybridin.   

ricky_fitts.gif

“Esimerkiksi en ole koskaan huomannut sun valehtelevan minulle.”

Heh. No, en itseasiassa olekaan valehdellut (miksi siihen olisi tarvetta), mutta muistinpa samassa myös, miten ala-asteen sijaisuuksia tehdessäni tapanani oli vakuutella oppilaille, että huomaan heti jos joku valehtelee, koska olen kävelevä valheenpaljastuskone. Saa nauraa. 

Ja menihän se niille yhdeksänvuotiaille räkänokille kultaisille lapsukaisille läpi. Minä sen sijaan olin aika skeptinen Valokuvaajan kyvyistä, ja toin tämän tapani mukaan aika suorasanaisesti julkikin.

“Haluatko oikeasti tietää?”

Käänteistä psykologiaa? Sanoin, että ehdottomasti, totta kai, anna palaa vaan. 

“Sä olet aiemmin pureskellut kynsiäsi. Koska vieläkin ajatuksissasi viet kynsiäsi suutasi kohti, ennen kuin lopetat liikkeen kesken.”

“Kun olet eri mieltä mun kanssa, sun sieraimet värisee vähän, niin kuin kanilla. Mutta sä olet liian vieraskorea ladataksesi vielä täydeltä laidalta.”

 “Sä siivosit mua varten, mutta olet oikeasti vähän semmoinen hälläväliä, mitä järjestykseen tulee.”

“Toisaalta taas sua häiritsee, jos symmetria rikkuu.”

“Mä huomaan aina, kun vaan teeskentelet kiinnostunutta. Formulat. Sarjakuvat. Lapset.”

(Olimme keskustelleet kaikista kolmesta mainitusta – ja pystyn keskustelemaan niistä, mutta ne eivät aiheina ole ehkä ihan kärkikympissäni.)

Tässä vaiheessa pyysin lopettamaan – en edes halunnut tietää, mitä muuta Valokuvaaja oli minusta niin täysin nappiin havainnoinut. Eihän sillä toisaalta ollut väliäkään; ainakaan minun ei tarvitsi pelätä, että minua tulkittaisiin väärin.

“Ootko aina ollut tuommoinen, vai onko tämä sen onnettomuuden jälkeen hankittu ominaisuus?”

Valokuvaaja kertoi, että onnettomuus oli tosiaan vahvistanut havainnointikykyään. Että ehkä kyse oli informaation erilaisesta vastaanotosta, ja että vaivaava väsymys saattoi johtua ylisignaaleista, joita aivot eivät pysty kunnolla prosessoimaan.

Jep, Valokuvaaja oli myös heilunut autismikäyrillä aika korkealla, kun häntä testailtiin onnettomuuden jälkimainingeissa.

“Se on sun supervoima. Siksi sä olet niin hyvä valokuvaajakin. Mun supersankari <3”

Oli pitkään hiljaista. Sitten KIK taas wuut-wuuttasi.

“Toi on varmaan kauneinta, mitä kukaan on koskaan mulle sanonut.”

Wuut-wuut.

“Supervoima – enpä ole ennen ajatellut siitä noin positiivisesti. Sä olet ihana.“

Wuut-wuut.

 “Haluatko, että olen sun Clark vai Peter? :P”

Hämähäkkimiestä puri radioaktiivinen hämähäkki. Minun Supersankarini oli moottoripyöräonnettomuudessa.

Wuut-wuut.

“Onko sulla nainen hajuakaan, miten paljon mä sua rakastan?”

Kommentit (13)
  1. Pistää vihaksi tommonen Vierailijoiden ja muiden kitinä siitä että ”Päätä ketä rakastat”. Ilmeisesti te kitisijät ette ole kuulleet siitä että maailmassa on todella paljon ihmisiä jotka voivat/kykenevät rakastamaan useampia ihmisiä _yhtäaikaa_, kaikki eivät ole teidänlaisianne kaavoihinsa kangistuneita monogamisia persoonia.

    1. Nyt pakko kyllä kommentoida, koska suoraansanottuna pistää ärsyttämään toi sun asettelusi. Ymmärrän (tai ainakin yritän ymmärtää) hyvin että maailmassa on ihmisiä jotka polyamoriaan kykenevät ja hyvä niin, kukin taplaa tavallaan. Omasta mielestäni polyamoria-asettelu kuitenkin vaatisi rehellisyyttä, niinkuin rakkaussuhteet yleensä, mutta mitäpä minä tiedän asiasta kun olen ”kaavoihin kangistunut monogaminen persoona”. 

      Oikeasti, vielä tähänkään päivään mennessä en ole tavannut polyamorista tyyppiä joka ei a) mollaisi tai b)väheksyisi tai c) olisi varma omasta ylivertaisuudestaan ihmisenä verrattuna perinteisessä parisuhteessa oleviin ihmisiin.  Toiset rakastavat yhtä ihmistä kerrallaan, toiset useampia. Kumpikaan tapa tuskin on väärin? 

      Antaa kaikkien kukkien kukkia ja näin. 

  2. Täytyypä vaan todeta, että elämä harvoin kohtelee silkkihansikkain. Olisin varmasti itse kuulunut vielä joitain vuosia sitten noiden sinua mollaavien kerhoon, mutta elettyäni jo yli parin vuoden ajan (KYLLÄ) parisuhteessa jossa miehen seksihalut ovat nollassa (tai no ehkä parhaimmillaa jopa parissa prosentissa), tajuaa sitä että asiat eivät ole niin mustavalkoisia.
    Kuten sinäkin rakastat ykkösmiestäsi, rakastan minäkin omaani yli kaiken. En voi kuvitella elämääni ilman häntä. En voi kuitenkaan kuvitella elämääni myöskään ilman hellyyttä ja minuun kohdistettuja fyysisiä tunteita. Vielä en ole päätynyt muiden miesten kanssa sängyn puolelle, mutta kännisiä pusutteluja baarin jälkeen porttikongissa on ollut ja voi sitä tunnetta, kun joku osoittaa haluavansa sinua! En ole aiemmin kommentoinut blogiasi, mutta nyt tuntui että minun on pakko kiittää sinua. Välillä tämä blogi on nimittäin ollut lähestulkoon ainoa asia joka on pitänyt minut (entisen moraalinvartijan) järjissään. Joten, kiitos!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *