Sutinaa ja säpinää

Pikapäivitys excelöinnin ihmemaasta! Hommia olisi vaikka perässään vetää, mutta motivaatio katosi jonnekin lattianrakoon. Olen sitä sieltä niin saksilla kuin kuulakärkikynällä yrittänyt takaisin ronkkia, mutta toistaiseksi se pysyy visusti piilossa.

Oltiin viime lauantaina viihtellä Ykkösmiehen vanhempien 45-vuotishääpäiväjuhlilta siten, että Ykkösmies kävi kodin kautta (ruokkimassa koirat), ja minä menin jaetulla taksilla muitten juhlijoitten kanssa keskustaan jo valmiiksi.

Ehdin odotella vain vajaat kolme varttia Ykkösmiehen saapumista. Siinä ajassa minut tunnistettiin.

Juttelemaan tuli kovin, kovin nuoren oloinen poika, joka kertoi olevansa töissä vakiruokakaupassani, ja tunnistavansa minut sieltä. Että olipa kiva tavata joskus toisenlaisessakin ympäristössä. En kehdannut sanoa pojalle, että olen ruokakaupassa asioidessani yleensä niin myrkynniellyt, että aikaa ei jää edes salskeitten nuorukaisten bongailulle. Mutta että mikäli olisin nähnyt pojan jossain toisessa ympäristössä, olisin taatusti huomannut hänet – poika muistutti David Beckhamia. Paljon, paljon nuorempaa David Beckhamia.

Siinä aikamme rupateltuamme poika rohkaisi mielensä ja esitteli itsensä kädestä pitäen. Sinunkauppojen jälkeen juttelimme vielä niitä näitä, kunnes poika äkkiä, lähes ujosti, kysyi puhelinnumeroani.

Vasta tässä vaiheessa aloin ymmärtää, että poika taisi olla muullakin kuin ruokakauppansa asiakaspalveluhenkisellä asialla. Katsoin poikaa pitkään; kirkkaat bambinsilmät tuikkivat kysyvästi, suupielissä karehti ujo, mutta tietävä hymy. Mietin, mouruaako sisäinen puumani jo niin kuuluvasti, että nuorten miesten tutka poimii sen.

Tilanne ei ehtinyt kehittyä sen pidemmälle, sillä Ykkösmies höökäsi paikalle ja ohjasi minut ristiselästä baaritiskille. Oli kuulemma jano.

Seuraavana aamuna huomasin kaveripyynnön Facebookissa. Ruokakaupan Poikahan se siellä. En voinut vastustaa kiusausta, vaan kävin katsomassa ikänsä.

Poika oli syntynyt vuonna 1994.

Jäin pohtimaan, tajusikohan poika, että meillä on 19 vuoden ikäero.

Siltikin hyväksyin pyynnön.  

kaveripyynto.gif

Kommentit (19)
  1. Ihan vain mielenkiinnosta..puhuuko ykkösmiehen Suomessa asuvat vanhemmat suomea?

  2. En minäkään ennen voinut ajatella alle kolmekymppisiä miehiä siinä mielessä, mutta kun ikää on itselle karttunut lisää, niin kummasti vain ne nuoret kollit ovat alkaneet kiinnostamaan. Nuorin panoni on 24 v ja olen löytänyt yhden huikean ihanan 27 vuotiaan vakirakastajan. Minulla ikää 43 v.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *