Tähänastiset tapaamiset Vol. #2 ja #3 (of 5)

Tapaamisten päivitys näköjään on viivästynyt siinä määrin, että uusia tapaamisia pukkaa ennen kuin entiset on saatu päivitettyä. Hmmm.

Toisaalta taas, en ole kuullut pojasta yhtään_mitään_yli_viikkoon. Ei edes tynkämeiliä. Poika tosin on kertonut, ettei halua kommunikoida päivittäin, sillä haluaa pitää tiettyä etäisyyttä. Sinänsä ihan ymmärrettävää… Kuitenkin mielikuvitukseni laukkaa nyt ylikierroksilla: mitä on tapahtunut? Onko jotain tapahtunut? Onnettomuus? Onko hän baaripokannut (bongannut randomin radalta) ja/tai baarimokannut (harrastanut suojaamatonta yhdyntää kiimas- ja humalaspäissään) eikä uskalla nyt tunnustaa? Onko hän vain päättänyt ettei enää halua jatkaa? Todennäköisesti mitään ei ole tapahtunut, hän vain elää omaa elämäänsä…mutta naisen aivot. 

Mutta itse tapaamisiin:

Toinen tapaamisemme oli sitten heti minun luonani ja yökylä. Aviomies oli työnsä vuoksi arkiviikon ulkomailla, joten päädyin ottamaan riskin ja sopimaan tapaamisen minun kotonani uteliaista naapureista välittämättä (teoriani on: mitä enemmän luimistelet ja yrität olla salamyhkäinen, sitä epäilyttävämpää se on; pitäydy luonnollisena, käyttäydy kuten mitään epämääräistä ei olisi käsillä, ja naapurit eivät älyä että tuossa se nyt raijjaa rakastajaansa kämpilleen heti kun aviomiehen silmä välttää). Sitäpaitsi Nörttipoikani ei näytä yhtään kenenkään rakastajalta; rakastajat ovat myskiltä tuoksuvia lihaksillaan pullistelevia übermaskuliinisia alfauroksia, jotka joka solullaan viestittävät että tässä menee äijä joka osaa polkea. Minun rakastajani näyttää lähinnä silmälasipäiseltä Sheldon Cooperilta matkalla sarjakuvakauppaan.

Jotenkin ensi kerta minun kotonani jännitti molempia – on ihan eri asia olla toisen kodissa (jossa yltympäriinsä nähtävillä todistusaineistoa parisuhteesta: hääkuvia, partahöyliä, miesten tuoksuja, vaatteita, ym) kuin tavata anonyymissa hotellissa. Liekö tästä johtuen että tapaamisen 2 ensimmäistä tuntia vietettiin vierekkäin näpöttäen sohvalla ilman minkäänlaista fyysistä kosketusta tervetulosuukkoa lukuunottamatta. Sitten jotenkin yhtäkkiä herättiin siihen, että jaa, meidänhän oli tarkoitus harrastaa seksiäkin. Että onhan tämä kaikista asioista maan ja taivaan välillä rupattelu kivaa, mutta että makuuhuoneen puolellakin voisi olla viihtyisää.

Tai ainakin minä heräsin, poikarukka oli varmaan jo kuluneet kaksi tuntia peitellyt kivuliasta erektiotaan ja minä pölvästi olin vaan hölöttänyt menemään.

Ihanaa se oli toisellakin tapaamiskerralla. Session jälkeen takaisin olohuoneeseen ja seurustelujuomiakin nautittiin (lue: vedimme aika tukevat huppelit sulassa sovussa – kaksi toisillemme suht ventovierasta ihmistä), jonka jälkeen uusintasessio vailla hekumaa (tsk tsk, se nautittu alkoholi), oli kylläkin tavattoman hauskaa. Ja parasta oli nukahtaa alastomat vartalot toisiimme kietoutuneina, ja herätä aamulla toisen unenpöpperöiseen virnistykseen (ja uuteen sessioon – aamuseksi on muuten ihan parasta). Sisäinen kodinhengettärenikin heräsi ja valmistin pojalle mahtavan aamiaisen paistettuja munia ja pekonia myöten, jonka hän söikin hyvällä halulla; “Kukaan ei ole koskaan tehnyt mulle näin hyvän makuista aamiasta.” Ah miten söpöä.

—

Kolmas tapaaminen oli aika lailla toisen tapaamisen toisinto, paitsi että kävimme ensimmäisen session jälkeen saunassa ja yhteinen saunanjälkeinen suihkuhetki johti ylimääräiseen sessioon; ja että joimme liikaa saunajuomia, jonka seurauksena molemmilla oli seuraavana aamuna hillitön krapula. Teimme yhteisen päätöksen, että seuraavana yökyläkertana jätettäisiin se viinalla läträäminen vähemmälle. Varsinkin kun pojan piti darran seurauksena käydä aamulla erittäin epäeroottisesti oksulla vessassa. Heh, ei ne nuoret kestä alkoholia näköjään… Minua tilanne enimmäkseen huvitti, mutta poikaa selkeästi hävetti.