Tähänastiset tapaamiset Vol. #2 ja #3 (of 5)

Tapaamisten päivitys näköjään on viivästynyt siinä määrin, että uusia tapaamisia pukkaa ennen kuin entiset on saatu päivitettyä. Hmmm.

Toisaalta taas, en ole kuullut pojasta yhtään_mitään_yli_viikkoon. Ei edes tynkämeiliä. Poika tosin on kertonut, ettei halua kommunikoida päivittäin, sillä haluaa pitää tiettyä etäisyyttä. Sinänsä ihan ymmärrettävää… Kuitenkin mielikuvitukseni laukkaa nyt ylikierroksilla: mitä on tapahtunut? Onko jotain tapahtunut? Onnettomuus? Onko hän baaripokannut (bongannut randomin radalta) ja/tai baarimokannut (harrastanut suojaamatonta yhdyntää kiimas- ja humalaspäissään) eikä uskalla nyt tunnustaa? Onko hän vain päättänyt ettei enää halua jatkaa? Todennäköisesti mitään ei ole tapahtunut, hän vain elää omaa elämäänsä…mutta naisen aivot. 

Mutta itse tapaamisiin:

Toinen tapaamisemme oli sitten heti minun luonani ja yökylä. Aviomies oli työnsä vuoksi arkiviikon ulkomailla, joten päädyin ottamaan riskin ja sopimaan tapaamisen minun kotonani uteliaista naapureista välittämättä (teoriani on: mitä enemmän luimistelet ja yrität olla salamyhkäinen, sitä epäilyttävämpää se on; pitäydy luonnollisena, käyttäydy kuten mitään epämääräistä ei olisi käsillä, ja naapurit eivät älyä että tuossa se nyt raijjaa rakastajaansa kämpilleen heti kun aviomiehen silmä välttää). Sitäpaitsi Nörttipoikani ei näytä yhtään kenenkään rakastajalta; rakastajat ovat myskiltä tuoksuvia lihaksillaan pullistelevia übermaskuliinisia alfauroksia, jotka joka solullaan viestittävät että tässä menee äijä joka osaa polkea. Minun rakastajani näyttää lähinnä silmälasipäiseltä Sheldon Cooperilta matkalla sarjakuvakauppaan.

Jotenkin ensi kerta minun kotonani jännitti molempia – on ihan eri asia olla toisen kodissa (jossa yltympäriinsä nähtävillä todistusaineistoa parisuhteesta: hääkuvia, partahöyliä, miesten tuoksuja, vaatteita, ym) kuin tavata anonyymissa hotellissa. Liekö tästä johtuen että tapaamisen 2 ensimmäistä tuntia vietettiin vierekkäin näpöttäen sohvalla ilman minkäänlaista fyysistä kosketusta tervetulosuukkoa lukuunottamatta. Sitten jotenkin yhtäkkiä herättiin siihen, että jaa, meidänhän oli tarkoitus harrastaa seksiäkin. Että onhan tämä kaikista asioista maan ja taivaan välillä rupattelu kivaa, mutta että makuuhuoneen puolellakin voisi olla viihtyisää.

Tai ainakin minä heräsin, poikarukka oli varmaan jo kuluneet kaksi tuntia peitellyt kivuliasta erektiotaan ja minä pölvästi olin vaan hölöttänyt menemään.

Ihanaa se oli toisellakin tapaamiskerralla. Session jälkeen takaisin olohuoneeseen ja seurustelujuomiakin nautittiin (lue: vedimme aika tukevat huppelit sulassa sovussa – kaksi toisillemme suht ventovierasta ihmistä), jonka jälkeen uusintasessio vailla hekumaa (tsk tsk, se nautittu alkoholi), oli kylläkin tavattoman hauskaa. Ja parasta oli nukahtaa alastomat vartalot toisiimme kietoutuneina, ja herätä aamulla toisen unenpöpperöiseen virnistykseen (ja uuteen sessioon – aamuseksi on muuten ihan parasta). Sisäinen kodinhengettärenikin heräsi ja valmistin pojalle mahtavan aamiaisen paistettuja munia ja pekonia myöten, jonka hän söikin hyvällä halulla; “Kukaan ei ole koskaan tehnyt mulle näin hyvän makuista aamiasta.” Ah miten söpöä.

Kolmas tapaaminen oli aika lailla toisen tapaamisen toisinto, paitsi että kävimme ensimmäisen session jälkeen saunassa ja yhteinen saunanjälkeinen suihkuhetki johti ylimääräiseen sessioon; ja että joimme liikaa saunajuomia, jonka seurauksena molemmilla oli seuraavana aamuna hillitön krapula. Teimme yhteisen päätöksen, että seuraavana yökyläkertana jätettäisiin se viinalla läträäminen vähemmälle. Varsinkin kun pojan piti darran seurauksena käydä aamulla erittäin epäeroottisesti oksulla vessassa. Heh, ei ne nuoret kestä alkoholia näköjään… Minua tilanne enimmäkseen huvitti, mutta poikaa selkeästi hävetti. 

Kommentit (5)
  1. tiivistit niasen aivot- kohdassa naisten ajattelutavan muutamaan riviin.

    1. Heh – no eikö se kuitenkin ole hyvä asia että sen tiedostaa itse? 😉 

  2. Kiitos palautteesta, jatkoa seuraa kyllä ainakin niin kauan kun rinnakkaissuhde kestää. En minä näistä asioista voi oikein muillekaan huudella, ja jokin tuuletusaukko pitää kuitenkin olla… 

    Miehen mielestä hän ’on nyt vaan vähän väsynyt’, ei usko terapiaan (!) eikä varmasti kehtaa mennä lääkärille erektio-ongelmien vuoksi (tai siis, eihän hänellä mitään ongelmaa edes ole, ongelma on minun kun kehtaan saada orgasmin liian aikaisin!!!). Itseasiassa epäilen että koko kliimaksin saavuttamisen hankaluus on hänen elämäntavoissaan (tupakoi, juo, ei urheile, syö epäterveellisesti) –> ja ehdotin jo että yhdessä salille, kun itse siellä kuitenkin käyn, mutta ei kiinnostanut sekään, vaikka toin samassa asiayhteydessä julki että terveellisemmät elämäntavat voisivat heijastua ihan sänkypuuhiinkin asti. 

    Kaikenlaista yritin pidemmän aikaa ja lopulta sitten heräsin siihen, että olen uupunut yrittämään yksin. 

     

    1. Joopa joo, jos toinen ei edes halua myöntää ongelman olemassaoloa, niin vaikeapa sitä on yksin lähteä ratkomaan. 🙁

      Tietysti jos toisella rytmi vaan on aina ollut sellainen, että seksiä tekee mieli korkeintaan joka toinen kuukausi, niin eihän hänellä sitten kai mitään terveysongelmaa olekaan… (paitsi tietty se laukeamisongelma. Jota siis ei tosiaan voi puolustella siitä, että nainen saa orgasmin ensin, haloo!! 😀 Vai että mieskö eka ja sitten…. sormirunkulla loppuun?? Omg, näköjään naisen on aina mahdollista syyttää itseään näissä asioissa…) Kaikille seksi ei ilmeisesti ole kovin tärkeä asia elämässä. Mutta mielestäni kyllä jos toiselle osapuolelle se on tärkeää, ja haluamisrytmi on about kymmenkertainen, niin jotain kompromisseja pitäisi olla valmis edes yrittämään! Ja jos ei mikään onnistu… No, omasta mielestäni kyllä seksuaalisuus on aivan liian ihana asia heitettäväksi hukkaan koko loppuelämän ajan. Toivokaamme siis lisää ihania nörttihetkiä… 😉 Ja sitä, että pää ja elämä pysyy kasassa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *