Tähänastiset tapaamiset Vol. #4 (of 5)

Neljäs tapaamisemme oli ensimmäinen tapaaminen Nörttipojan “kotona”. Lainausmerkeissä, sillä vaikkakin “koti” on venyvä käsite, olen vieläkin epäilevällä kannalla voiko opiskelijasolukämppää sellaiseksi laskea. Yhteisten tilojen epähygieenisyys, sisustus vanhemmilta perityistä ja/tai kirppikseltä hankituista toisiinsa epäsopivista huonekaluista, verhoina jätesäkit ja ympäriinsä tyhjiä kaljapulloja? Jep jep, ennakkoaavistus…

Jo autossa jännitti (miten voi vielä neljännelläkin tapaamiskerralla tuntua kuin teiniltä menossa sokkotreffeille?) joskin toki vähän himottikin. Nörttipoika seisoi jo alaovella vilkuttamassa autoa parkkeeratessani; vedin pari kertaa syvään henkeä, ennen kuin uskaltauduin vapiseville jaloilleni. Korkokengät kopsuen sipsuttelin luokseen, ehdin huomata että naapurin homoparturipariskunta todisti suurella mielenkiinnolla entreetäni kolibrimaisesti näyteikkunassaan räpytellen (myöhemmin kuulin, että oli kovin epätavallista, että Nörttipoika (tai kukaan muukaan huushollissaan) vastaanotti naisvieraita; puhumattakaan siitä että vieras oli häntä yli 10 vuotta vanhempi, huolellisesti tuunattu bisnesnainen).

Poika veti minut syliini maailmanmiehen (!) elkein ja suuteli pitkään ja vaativasti, painautui minua vasten. Tärisi hieman. Tunsin, että hän halusi minua. Vei sisälle, kysyi haluanko juotavaa. Myöntävän vastauksen seurauksena vei keittiöönsä, jossa hämmästyksekseni istui VIERAS POIKA. Nörttipoika esitteli hänet kämppäkaverinaan ja olin niin hämmentynyt että annoin vahingossa oman etunimeni. Vieras poika katseli minua pitkään silmät lautasen kokoisina. Nörttipoika virnisti iloisesti, nappasi minua ranteesta ja ilmoitti, että menemme hänen huoneeseensa. Vieras poika oli tukehtua kahviinsa. Poistuimme.

Jälkeenpäin tajusin, että TIETYSTI koko juotavan tarjoaminen oli vain tekosyy, ja että Nörttipoika halusi vain pröystäillä minulla, viedä näytille; katso, tässä on naiseni…

Söpöä.

Itseasiassa, aavistukseni yhteisten tilojen laadusta piti paikkaansa. Vessan vetojärjestelmä oli rikki, tosin vanhana tee-se-itse –naisena onnistuin vetämään vessan vesisäiliön kautta. Ehdin jo analysoida ongelmankin, ja jos minulla olisi ollut hiuslenkki mukana kuminauhan virkaa toimittamassa, olisivat pojat jo kauan vedelleet vessaansa niinkuin alunperin oli tarkoitettu. Meinasin ihan kysyä kumilenkkiä, mutta jätin väliin olettaen sen olevan hitusen enemmän epänaisellista kuin ehkä oli toivottua. Semminkin kun poika ihmetteli jo että ylipäätään osasin vetää heidän kustom-vessansa. Heh.

Pojan huone kuitenkin yllätti iloisesti: se näytti juuri läpikäyneen vuotuisen siivousoperaationsa. Lakanat olivat puhtaat, huone tuoksui miedosti pyykinpesuaineelta. Minun vierailuni eteen oli selvästi nähty vaivaa. Havaitsin mustavalkoisen Pulp Fiction –julisteen ja muutaman tyhjän viskipullon. Vanerisen vaatekaapin ovi roikkui yhden saranan varassa. Klassinen opiskelijakämpän sisustus siis, hymyilin itsekseni. Verhot olivat sentään oikeat verhot.  

Rakastelimme sekä kiireellisesti että kiireettömästi useamman kerran. Mutta ennen kaikkea nyhjäsimme toistemme kainalossa, kunnes olimme hiestä kosteita. Vaihdoimme pikku suukkoja ja nauroimme paljon. Puhuimme politiikkaa ja höpöjä, kyselimme toisistamme kaikkea maan ja taivaan väliltä. Paitsi. Yhtään kysymystä aviomiehestäni ei tullut, enkä häntä maininnutkaan. Sinä hetkenä ainut hänestä muistuttava asia oli sormus vasemman käteni nimettömässä.  

Aika lähteä kotiin tuli aivan liian pian, ottaen huomioon että olin viettänyt hänen luonaan koko työpäiväni ajan. Ajaessani nuuskuttelin kehollani viipyilevää tuoksuaan. Ja menin kuntosalin (ja eritoten suihkun) kautta kotiin. Omatunnon vihlaisu tuli vasta kun mieheni kysyi, miten treenit olivat tällä kertaa menneet. 

Kommentit (2)
  1. Juu, tästä kyllä muistaakseni 🙂

  2. Kai vastasit, että treenasit oikein olan takaa. 😉 Ai kamala minua!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *