Takaisin arkeen
Ykkösmies kotiutui eilen reissultaan, ja arki löi kirjaimellisesti kasvoille heti nukkumaan menon jälkeen; sain juuri nukahdettuani kyynärpäästänsä kipeästi poskiluuhuni – niin kipeästi, että melkein pääsi itku.
Mistään pahoinpitelystähän tässä ei ole kyse; vain levottomasti unissaan liikkuvasta ja tilan haltuunsa ottavasta miehestä yhdistettynä siihen, että olin jo tottunut valtaamaan koko parisängyn x-asennossa sen sijaan, että olisin kiltisti nukkunut sängyn reunassa, kuten yleensä teen.
Nukuin jumalattoman huonosti. Korvatulpatkaan eivät auttaneet Ykkösmiehen kuorsaukseen, ja vanha tuttu ilmaflippikin muistutti olemassaolostaan. Tuijotin kattoa verestävin silmin ja murhanhimoisin ajatuksin; yritin etsiä asentoa, jossa aiemmin tällä viikolla niksauttamaani selkääni ei sattuisi. Uni ei ollut tullakseen, enkä voinut olla miettimättä, miten rauhallisesti Valokuvaaja nukkui – en edes tarvinut korvatulppia vatsallaannukkujan vienoon tuhinaan.
Aamulla vitutti herätä. Kunnes KIK wuut-wuuttasi.
“Huomenta kulta, ajattelin vaan sanoa, että ajattelen sinua.“
Elämä oli taas höttöä ja hattaraa, eikä edes haitannut. että poskiluuhun sattui hymyillessä.
Jos aviomies alkaisi kysyä sekstaako vaimo jonkun kanssa, hänen pitäisi samalla puhua siitä, ettei heillä ole keskenään lihallista kanssakäyntiä. Ja siitähän hän ei halua puhua. Rauha maassa näin.
Hei onhan sekin mahdollista että aviomies kiihottuu siitä että vaimo hyörii muiden miesten kanssa. 😉
😀 Ei meidän tapauksessa – ei ole aisankannattaja Ykkösmies missään nimessä. Ei mua kyllä semmoinen nappaisikaan, kun itsekin olen aika…köh…omistushaluinen. (Ja niin on muuten Valokuvaajakin, siksi meillä onkin eksklusiivinen sopimus.)
Miten saatat nukkua yhä tuollaisen vieressä? Olisko oma makkari seuraava etappi?
No. Se sen uniapnealeikkaus auttoi vähän, ja nyt se nukkuu semmoiset hammastuet suussa, jotka vähentää sitä kuorsausta huomattavasti (ei kuitenkaan kokonaan). Itse nukun vakiona korvatulpat korvissa – en ole itseasiassa edes koskaan ajatellut, että muuttaisin meidän vierashuoneeseen nukkumaan. Siinä menisi sekin vähä läheisyys, mitä meillä vielä on.
Jos olen tarpeeksi väsynyt, nukun kyllä kuorsauksesta huolimatta 🙂
Oon huomannut, että normiöinä kumppanin kuorsaaminen ei juuri häiritse (halleluja korvatulpat), mutta kun toinen on ollut parikin yötä poissa ja sitten palaa viereen kuorsaamaan, ei omasta nukkumisesta tule enää mitään. Pitää vain pyöriä ja kiroilla maailman epäreiluutta (miksi toi saa nukkua ja minä en!), seuraavana yönä tilanne normalisoituu ja olo helpottuu, ihan varmasti. 🙂
Joo – näin se meni meilläkin 🙂 Tuohan se just on, kun ehtii tottua siihen hiljaisuuteen välillä 😀
Haureus vie Helvetin tuleen. Helvetissä tuli ei sammu, eikä mato kuole, siellä itketään ja kiristellään hampaita, demonit kiduttavat, todella kuuma siellä… Vain usko Kristukseen pelastaa.
Heräsiköhän joku nyt synnintuntoon kaiken tämän toistelun myötä? Puuma tai ehkä joku lukijoista tai kommentoijista? Kolkuttaako omatunto? Pelastuiko sielu? Oliko tällä siis joku pointti?
Se ei käsittääkseni ole edes olennaista – tehtäväksihän on annettu vain julistaa Sanaa, niin paljon kuin mahdollista.. Mutta siis minä olen henkilökohtaisesti jo nämä asiat itsekseni pohtinut, eli näillä ei ole minuun mitään vaikutusta. Kun en tosiaan uskossakaan ole, enkä tule 🙂
En viitsi näitä toisaalta delliäkään, kun eihän tämä Toivo pahaa tarkoita, on vain niin valaistunut Jumalan sanasta. (Ja siis tämä ihan ilman sarkasmia.)
Sori Puuma, mä luen nykyään sun blogiasi puoliksi tämän hörhöilijän takia. Ennen luin vain ja ainoastaan sun juttujesi takia. Pettämistä?
😀 😀 😀