Työpajafeedbackia #6 – viimeinen osa

Huh, miten onnistuin väsäämään 6 postausta 46 tunnista? Dostojevskikin voisi olla kateellinen jaaritteluistani. (Tunnustan että pidän Karamazovin veljeksiä unilukemisenani – että jos tosiaan ei nukuta niin alan lukea Ivanin, Aleksein ja Dmitrin ja mitäniitänytoli edesottamuksista. Että se siitä kultivoituneisuudesta.)

Noihin tunteihin mahtui kuitenkin niin paljon kaikkea. Ei vain seksiä, vaan myöskin ihanaa yhdessäoloa – simulaatiota oikeasta seurustelusuhteesta, sen alkuvaiheista; niistä ajoista kun toisesta ei saanut tarpeekseen, kun seksi meni yöunien edelle. Kun oli koko ajan pakko koskettaa toista, olla lähellä, suudella kunnes huulet rohtuivat.

***

Ilmeisesti saaga loppuu juuri ajoissa, sillä tulevalle keskiviikolle on suunnitelmissa seuraava tapaaminen, kiitos Ykkösmiehen työkiireiden. En aio ottaa “sairaslomaa”, sillä omatuntoani kolkuttelee vieläkin edelliskerrasta. Itseasiassa suunnittelin session ulkoistamista paikalliseen hotelliin. Kävisin töistä kotona koirat ruokkimassa ja pikasuihkussa, ja suihkaisisin hotellihuoneeseen; harrastettaisiin muutaman kerran seksiä ja hurauttaisin ajoissa kotiin nukkumaan ollakseni seuraavana päivänä skarppina töissä. Nörttipoika saisi jäädä hotelliin nukkumaan ja avata aamunsa continental breakfastilla. Presentoin suunnitelmani (hieman huolimattomasti) Nörttipojalle.

N: Siis käsitinkö nyt oikein, että vuokrattaisiin hotellihuone vain illaksi?”
M: Ei, kun koko yöksi. Minä olisin iltaohjelmasi, menisin kotiin yöksi ja saisit nukkua rauhassa ja heräillä omaan tahtiin aamiaiselle.
N: No mikset jäisi yöksi hotelliin?
M: Täytyy mennä töihin seuraavana päivänä. Koirat pitää iltakäyttää. Aamulla on aikainen herätys.
N: Eikö me vaan sitten voida herätä aikaisin seuraavana aamuna yhdessä?
M: No joo mutta se on sitten tosi aikaisin, en tiedä tarjoilevatko jo aamiaista siihen aikaan.
N: Mieluummin missaan aamiaisen jos saan nukkua sun vieressä, kuin että nukkuisin yksin ja saisin sitten aamiaista. Käy käyttämässä koirat välissä ja tule sitten takaisin – et kai tosissaan meinaa nukkua kotona yötä jos hotelli on 5 minuutin ajomatkan päässä ja voidaan nukkua yhdessä? Höpsö. 

…Päädyimme siihen, että Nörttipoika tulee taas meille yöksi.

***

Heräilimme viimeiseen päivään raukeina ja ihmeitten ihme – emme avanneet aamuamme rakastelemalla. Kiehnäsimme toisissamme kunnes vatsamme protestoivat sen verran äänekkäästi, että katsoimme parhaaksi syödä jotain. Kello repi jo iltapäivän tunteja, kohta olisi taas aika viedä poika asemalle.

Aterioituamme palasimme kuin sanattomasta sopimuksesta suihkun kautta sänkyyn. Rakastelimme jotenkin haikeasti, syleilimme jälkeenpäin pitkään. Nörttipoika tunnusti, että oli (myös) hieman “pelännyt” pitkää yhdessäoloa – ei kuulemma ollut koskaan viettänyt niin kauan yhtäjaksoisesti aikaa yhdessä edes ex-tyttöystävänsä kanssa. “Mutta olen tosi iloinen että tehtiin tämä, oli ihan älyttömän mukavaa.” Mietin aikaisempia angstauksiani ja tajusin, että olin stressannut aivan turhaan – aika tuntui valuneen turhankin nopeasti proverbiaalisen tiimalasin läpi.

Sivelin Nörttipojan alastonta kehoa sormillani, tutkiskelin yksityiskohtia; näpersin rintakarvoja sormieni välissä. Hetkinen. Mitä tuossa olkapäässä on? Aaagh. Tiedättekö sen tunteen, kun nuorina tulitte kotiin silloisen seurustelupartnerinne luota ja ihmettelitte, miksi vanhempasi katsovat niin pitkään ja tutkivasti? Kun menitte vessaan ja kauhistukseksenne huomasitte älyttömänkokoisen fritsun kaulassanne? Minä en tiedä. Minulla ei myöskään koskaan ole ollut fritsua. Enkä tiennyt osaavani tehdä sellaista.

No osasin sitten ilmeisesti. Jossain vaiheessa muutaman viime vuorokauden aikana olin ilmeisesti ripustautunut huulillani Nörttipojan olkapäähän kuin monni akvaarion seinään. Panikoin. Nolo. Mutta Nörttipoika vain nauroi. “Sehän jää paidan alle piiloon, kyllä se siitä feidautuu.” Antoi suukon otsalle. “Mun teini.”

Nörttipoika venytteli kissamaisesti ja alkoi pohtia iltaohjelmaansa. Kun kaupassakin pitäisi käydä, jääkaapissa kun oli vain valo. Ehdotin varovasti, josko pojalle kelpaisi doggybag – sitä curryahan jäi aika reippaasti yli. Nörttipoika riemastui ja otti ehdotukseni kiitollisena vastaan. Tuli taas lähelle ja veti minut itseään vasten. Hämmästyksekseni huomasin, että hän oli taas valmiina toimintaan; ihmettelin tätä ääneen kuin varmistaakseni, että olin ymmärtänyt oikein.

“No totta kai, sinusta kun ei ole take away – versiota.”

monni.jpg

Hitsi. Tuossahan on jopa yhdennäköisyyttä. Paitsi että viikset on vähän lyhyemmät. Saatte itse päätellä että minullako vai monnilla. 

Kommentit (3)
  1. Sä kirjotat niiiin loistavasti!

    Ja mäkään en koskaan ole harrastanut fritsuja, en toiselle, enkä itselleni saatuina. En ennen kuin tutustuin aviomieheeni. Hän onnistui taiteilemaan ne paikkoihin joista niitä ei edes saanut peittoon. Kuten korvalehteeni! 😀

    1. Huh, tavan HUUVERI 😀 

      1. Tosin hänkään ei tee niitä tahallaan, vaan aamulla sai olla aina ”hups”. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *