Uniapnealeikkauksen aattona

Huomenna viuhuu kirurginveitsi ja Ykkösmies pääsee leikkauspöydälle nukkumaan muutamaksi tunniksi. Operaatio ei kuulemma jännitä häntä lainkaan; odottaa sitä jopa innolla toivoen pääsevänsä eroon kroonisesta väsymyksestään. Ehkä jopa salaa toivoo että se seksuaalinen krooninen väsymys parannetaan samalla veitsen viuhautuksella. Sitä ainakin minä toivon.

Minua jännittää. Mitä jos jotain menee pieleen? Mitä jos Ykkösmies ei enää herääkään nukutuksesta? Mitenköhän operaatiosta toipuminen menee?

Leikkauksen aikana suoritetaan kolme eri toimenpidettä: UPPP (uvulopalatofaryngoplastia), jossa ilmeisesti alaleukaa siirretään eteenpäin; lisäksi kielen paikkaa siirretään, ja *jotain kudosta* ilmeisesti jossain nielun tienoilla stimuloidaan laserilla kudoksen koventamiseksi ja näinollen kuorsauksen estämiseksi. (Referoin mitä Ykkösmies minulle kertoi – siksi voi olla että terminologia on hakusessa tai jopa olen ymmärtänyt täysin väärin; mutta oletan että jotain tämänsuuntaista tehdään.)

Kuulostaa aika hardcorelta näin maallikon korviin. Olen jopa käsittänyt, että kielen siirtoa varten Ykkösmieheltä kirjaimellisesti viilletään kurkku auki. Toivottavasti olen käsittänyt väärin. 

leikkaussali.jpg

Kuva täältä.

Olen suunnitellut Ykkösmiehelle hemmotteluillan. Töistä päästyäni pistän saunan lämpiämään. Valitaan yhdessä hyvä elokuva. Tilataan pizzat kaikilla mahdollisilla täytteillä ja käperrytään sohvalle leuat jauhaen katsomaan leffaa. Ykkösmies ei tietenkään saa syödä huomenna mitään ennen leikkausta, joka tapahtuu vasta puoliltapäivin; joten poikkeamme tavallisesta ruokavaliostamme ja tankkaamme hänet täyteen.

Leikkauksen jälkeenkään ei varmaan ihan heti mitään pepperonipizzoja mussuteta. Eikä kyllä käydä saunassakaan.

Ykkösmiestä ei siis jännitä; mutta viime viikonloppuna hän mainitsi minulle, että jos jotain tapahtuu, hänen henkivakuutuksensa on sen verran riittoisa, ettei ainakaan taloa tarvitse myydä. Että siltä osin minun tulevaisuuteni on taloudellisesti turvattu.

Aika laiha lohtu. Mieluummin asun vaikka pahvilaatikossa kuin ilman Ykkösmiestä. 

***

Edit 12-06-2014: Leikkaus on onnistuneesti ohi ja mies heräämössä. Tästä päättelin että ainakin toistaiseksi yhä hengissä. 

Kommentit (12)
  1. Ymmärrän hyvin hermostuneisuutesi, itse muutun ihan hysteeriseksi ja omituisen (kenties huvittavankin) taikauskoiseksi jos joku läheinen joutuu/pääsee leikkaukseen. Kuljen ympäriinsä koputtelemassa puuta ikävien ajatuksien ja pelkojen tullessa mieleen ja rukoilen kuin mikäkin. Kerran ihan tosissani pelästyin, kun kuulin potilashuoneen numeron olevan 13.

    Oli puun koputtelulla osuutta asiaan tai ei, kaikki ovat kuitenkin aina tulleet leikkauksesta terveinä kotiin. Sitten ei minunkaan enää ole tarvinnut nakella suolaa olkani yli ja kulkea kaduilla kädet ristissä.

    Pikaista paranemista Ykkösmiehelle!

  2. No jos se yhtään lohduttaa niin nukuttamista ei kannata kauheasti pelätä, kaikki mun potilaat on aina heränneet leikkauksesta 🙂

    1. En mäkään tajua miksi stressaan…kun siis ei edes ole Ykkösmiehelle ensimmäinen nukutus (olisiko peräti viides)… Mutta kiitos lohdutuksista kuitenkin <3

      1. Kai se on aina sille kotona olevalle rankempaa, se toinenhan saa vaan nukkua 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *