Valokuvaajan väsynyt elämä

Disclaimer: aikuisen naisen itkupotkuraivari

Kuten edellisessä postauksessani ja täällä kerroin, Valokuvaajaa jotenkin…ärsyttää ja hävettää se, että hän on onnettomuudessa saadun aivovammansa takia usein kuolemanväsynyt; jaksamisensa äärirajoilla. Että hän pystyy vain kuuteenkymmeneen prosenttiin siitä, mihin hän ennen onnettomuuttaan pystyi.

Kun Valokuvaaja oli luonani kokonaista 4,5 tuntia, me rakastelimme kahdesti. Ensin pitkän kaavan kautta, jossa itse yhdyntää kesti varmastikin liki tunnin; ja josta minä olin aktiivisessa osassa ehkä vartin. Toinen kerta oli odottamaton ja tapahtui (taas) suihkussa; tarkoituksena suihkutuokiolle oli lähinnä Valokuvaajan peseytyminen ennen kotiinmenoa, mutta hän teki krusiaalin virheen (!) ja pyysi minut mukaan. Koska hän oli aikaisemmin valittanut väsymystään, odotin, että vain kiltisti suihkuttelisimme yhdessä, mutta Valokuvaajan aloitteesta päädyimmekin vielä yhteen, molempia osapuolia tyydyttävään sessioon. Seisten. Tai lähinnä Valokuvaaja seisoi ja minä leijuin puoliksi ilmassa hänen kannateltavanaan.

Siinä välissä söimme (Valokuvaaja kattoi ja korjasi pöydän vaikka yritin estellä, minä näytin gourmet-kokin kykyni ja lämmitin ruokaa, jonka olin tehnyt jo edellisenä päivänä valmiiksi), söpöstelimme, vitsailimme, nauroimme ja melkein itkimmekin.

En jotenkin tajua, missä se Valokuvaajan väsymys sitten näkyy – joskaan en tietenkään sitä vähättelekään; näenhän silmistään, jos hän on todellakin väsynyt. Ja nukkuuhan hän paljon, silloin kun unen päästä kiinni saa (usein ei saa, ja saattaa kukkua puoli yötä valveilla), ja päiväuniakin.

Ehkä hän yhäkin minun seurassani ylikompensoi, vaikka olen yrittänyt vakuuttaa, että siihen ei todellakaan ole tarvetta. Minä olisin täysin valmis antamaan hänen nukkua vaikka tunnin tirsat välissä, ja vain kyhnätä kainalossaan hengitystään kuunnellen ja kasvojaan katsellen.

Mutta epäilen, että osa Valokuvaajan väsymyksestä johtuu hänen viikkorutiinistaan, joka sisältää seuraavat asiat:

  • Töissä osa-aikaisena. Eli neljänkymmenen tunnin asemesta vain (!) 32 tuntia, työmatkoihin 1,5 – 2 tuntia päivässä autolla.
  • Valokuvauskeikat (yleensä vähintään yksi kahdessa viikossa) ja kuvien editointi. Nettisivujensa ylläpito ja päivitys.
  • Ruokakaupassa käynti. Aina.
  • Ruuanlaitto 4-5 kertaa viikossa. Aina.
  • Pyykkien pesu. Aina ja molempien.
  • Kämpän siivous. Aina.
  • Tiskaus. Lähes aina.
  • Vapaaehtoistoiminta. Vetää kerran viikossa valokuvauskurssia muille ei-synnynnäisen aivovamman saaneille. Kurssi ei hänen omien sanojensa mukaan ”lopu koskaan, koska jengi on aina seuraavalla viikolla ehtinyt unohtaa edellisellä viikolla opetetut”. (Aivovammahuumoria.)
  • Viikonloppuisin yleensä jotain naisystävän vaatimaa kulturellia aktiviteettia. Viime viikonlopun esimerkiksi olivat kaupunkilomalla suuntaansa kolmen tunnin ajomatkan päässä, ohjelmassa museovierailua. Valokuvaaja ajoi molemmat suunnat, koska naisystävää hermostuttaa vierailla teillä ajaminen.

Minä en jaksaisi – enkä edes viitsisi – pyörittää tuommoista viikkorutiinia, ja minä olen (tietääkseni) jaksamiseltani ihan sataprosenttinen. Ei oo pakko jos ei haluu. Se on minun mantrani, ja perun surutta sovittuja menoja, jos minua ei huvita juuri sillä hetkellä.

Minun viikkorutiinini:

  • Töissä 40 tuntia, työmatka 5 minuuttia
  • Nettitilattujen ostosten haku paikallisen marketin drive-innistä kerran viikossa
  • Ruuanlaitto 2-3 kertaa viikossa
  • Pyykkien pesu ehkä tuurilla kerran kahdessa viikossa.
  • Joogaa tunti viikossa (ja vielä yin/yang –sellaista, joka on puoliksi lähinnä peiton alla nukkumista)

Tämän lisäksi lähinnä tupakoin, luen, juon viiniä, netflixailen ja saunon. Joskus yksin ja joskus porukalla, joskus kotona ja joskus jossain muualla.

Minun tekisi mieleni ottaa Valokuvaajaa raivelista kiinni, ravistaa oikein kunnolla ja huutaa päin naamaa: sano sille laiskalle akallesi, että voi myöskin osallistua kodinhoitoon, ja ymmärtää että ei tarvitse joka saatanan viikonloppu mennä turpa rullalla ja perse korkkiruuvilla kuuntelemaan jotain saatanan sinfonioita mahdollisimman kaukaiselle kulttuuritalolle tulitikut silmissä, jos toista kerran väsyttää, ja että se, että jäät joskus kotiin, ei tarkoita sitä, että olet heti laiminlyömässä teidän suhdetta, vaikka joku toisin väittäisikin!

Tai itseasiassa – haluaisin mennä ottamaan Sitä Naista raivelista kiinni. Mitäpä minä Valokuvaajalle frustraatioitani purkamaan. 

Nyt kuulostaa ehkä siltä, että jotenkin säälin Valokuvaajaa. En sääli. Hän on aikuinen ihminen, eikä hänen mielenterveydessään ole mitään vikaa. Hän on täysin kykenevä tekemään omat päätöksensä, joita minun tietysti tulee kunnioittaa. Ja kuitenkin –

Kyllä. Minä olen MUSTASUKKAINEN Valokuvaajan naisystävälle. Olen mustasukkainen siitä, että hän saa olla Valokuvaajan seurassa niin paljon enemmän kuin minä, ja kuuleman perusteella käyttää ajan itsensä passauttamiseen ja yleiseen nalkutukseen. Juuri, kun ehdin jossain kommenttikentässä niin helvetin pirteästi selittämään, miten itse olen valinnut tämäntyyppisen suhteen, joten hyväksyn sen toisen olemassaolon, ja blaa blaa blaa. Ja vitut minä mitään hyväksy. En enää, en Valokuvaajan kanssa.

Kyllä. Minä väritän ja liioittelen suuresti nyt sitä, minkälainen kyseinen naisystävä on. Hän on varmasti oikeassa elämässä oikein mukava. EI VARMASTI OLE ON HIRVEÄ ÄMMÄ EI VOI MUUTA OLLA*)

Kyllä. Minua ÄRSYTTÄÄ se, että Valokuvaaja on tyyppiä konfliktin kaihtaja, ja sen sijaan, että pistäisi kampoihin, alistuu vanhemman naisen vaatimuksiin. Miten sama tyyppi voi olla sängyssä minun kanssani niin überdominoiva ja itsevarma seksipeto? Miten hän minun seurassani haluaa ja uskaltaa sanoa vastaan?

Kyllä. Minua VITUTTAA se, että Valokuvaaja on naisen kanssa, joka on minua yli 10 vuotta vanhempi, kun taas minulla ja Valokuvaajalla on vain (?) seitsemän vuoden ikäero. Valokuvaajalla ja naisellaan liki kahdenkymmenen.

Kyllä. Olen heittänyt kaiken logiikan romukoppaan. Vedän tunteiden vuoristoradalla, turvakaide jäi auki ja jarrut ovat epäkunnossa.

Kyllä. Minä haluan Valokuvaajan sataprosenttisesti itselleni. Haluan todistaa jokaisella teollani ja sanallani, että MINÄ OLISIN VALOKUVAAJALLE PALJON PAREMPI VAIHTOEHTO. Minä nain paremmin, laitan ruokaa paremmin, annan kosketella enemmän, ymmärrän väsymystään, en nalkuta (paitsi paperilla ja salaa), olen enemmän samalla aaltopituudella, olen nuorempi, kauniimpi, naisellisempi. Vaikka enhän oikeasti tiedä paskaakaan, miten nämä asiat kotona ovat – paitsi seksin osalta – mutta totesinhan jo, että logiikka on nyt pahasti hakusessa.

Kyllä. Olen myös hetkellisesti unohtanut sen pikkuseikan, että olen onnellisesti naimisissa enkä halua erota.

Siinä. Nyt se on sanottu. Suoraan ja raa’asti, ilman mitään filttereitä.

Alkaa vissiin näin niinkuin äkkiseltään heitettynä hetkellisesti hieman kuormittaa tämä kaksoiselämä.

give_it_to_me_now.gif

*)Tyyli härskisti kopioitu titivituntyy-blogista, joka ei harmi kyllä enää päivity. Ehdin rakastua “Reinoon”. ÄLÄ REINO LUOVUTA VAIKKA EI VALITTUKAAN EDUSKUNTAAN EI SIELLÄ OLE HAUSKAA JA TERVEISIÄ ETTÄ KOSKA MENNÄÄN JUOMAAN HAPANTA

Kommentit (27)
  1. Miten mulle tulee nuoruuden Reginat ja Herttasarjat mieleen. Kerrot olevasi liki 90-kiloinen, ja ”leijut ilmassa hänen kannattelemanaan” rakastellessa. Buahhahhahhhahaa. Melkoinen bodari se sun Valokuvaaja. Sitäpaitsi, suihkussa seisten kovia kaakeleita vasten EI todellakaan ole nautinnollista kenestäkään, vaikka tietty sitä on kokeiltava, kun kerta kaikissa leffoissakin.

    Luojan kiitos tää blogi on fiktiota, tai muuten olisin raivoissani siitä, miten kohtelet aviomiestäsi. Kenenkään luottamusta ei saa kohdella noin.

    1. Kielikuvista koskaan ollut puhetta sinun valitettavasti kovin negatiivissävyisen oloisessa maailmassasi? 🙂 Olen pahoillani, ettet itse ole kokenut suihkuseksiä nautinnollisena; se, että minä olen, voi ja saakin olla ristiriidassa sinun tähänastisten kokemuksiesi kanssa. 

      Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi, kiitos kommentistasi.  <3

  2. Någon Annan
    8.9.2015, 05:14

    VOITTEKO JO LOPETTAA TUON POSSESSIIVISUFFIKSIEN POIKKEAVASTA KÄYTÖSTÄ NIRISEMISEN. Voihan nyt vittu sentään. Se on kirjoittajan oma tyylikeino. Seuraavaksi varmaan lähetätte Antti Tuurille paperin, johon on kirjattu kaikki hänen tuotannostaan puuttuvat pilkut.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *