Varastettuja hetkiä ja hyvänolon tunnetta

Maailma on vain meidän kahden. 

Makaamme kiinni toisissamme välittämättä siitä, että vielä kosteat vartalomme liimautuvat kiinni toisiinsa ja että lakana tuntuu nihkeältä. Nörttipoika siirtää varovasti kasvoilleni tarttuneen hiussuortuvan paikalleen, silittää ohimoani, antaa sille kevyen suukon. Käteni lepää hänen rintakehällään, leikittelee laiskasti rintakarvoillaan; ne ovat minulle uusi juttu – aviomiehelläni kun niitä ei ole. Tuntuvat itseasiassa aika kivoilta, pehmeiltä. Miehekkäiltä. 

Nörttipoika rutistaa minua itseään vasten, painaa nenänsä kaulakuoppaani; vetää syvään henkeä. Huokaisee tyytyväisenä. Puhuu hiljaa huulet kiinni korvassani, naurahtaa pehmeästi – se kutittaa mutta tuntuu samalla mukavalta. Matalan äänensä resonanssi saa niskakarvani nousemaan pystyyn ja huomaan että aistimus kiihottaa minua hieman. Käännän päätäni ylettyäkseni suutelemaan häntä. Hän vie kätensä niskalleni ja vetää minut itseään vasten, suutelee pitkään ja raukeasti. Kehrään kainalossaan kuin kermaa juonut kissa, sisällä kuplii ilo.
lovers.jpg
“Mä voisin olla näin vaikka ikuisesti”, Nörttipoika mutisee korvaani. “Ne miehet, jotka ei tykkää post-coitaalisesta halimisesta, ovat täysiä idiootteja”, hän jatkaa ja silittää kylkeäni. “Sä tunnut niiiiiin hyvältä mun ihoa vasten.” Hymisen jotain myöntävää silmät kiinni – en halua irrottautua tästä hetkestä; en halua palata todellisuuteen. Poika tuoksuu suihkusaippualta ja deodorantilta ja miedosti puhtaalta hieltä. Se on hyvä tuoksujen cocktail.

Puoli vuotta takaperin oli vain sitä arkea. Jokainen päivä tavallaan toisensa toisinto – Ground Hog Dayta parhaimmillaan. Ei mitään kohokohtia, aallonhuippuja. Vain töihin-kauppaan-kotiin-kokkaamaan-telkkaria-nukkumaan. Rutiininomaiset hyvänyönsuukot, selät toisiaan vasten. Se hetki aamuyöstä kun heräät viereltäsi kuuluvaan kuorsaukseen ja kiroat mielessäsi, pohdit yrittäisitkö nukahtaa uudelleen vai antaisitko periksi ja veisit tyynyn ja peiton olohuoneen sohvalle. Kun lajittelet pyykkiä ja ihmettelet, eikö sukkia voi riisua tekemättä niistä pikkuruisia palloja, joita sitten joudut oikomaan; jokaisen sisältä löytyy yllätys – nöyhtää, hiekkaa, sahanpurua, koirankarvoja, all of the above.

Ja sitten siinä apukeittiön kylmällä kaakelilattialla istuessasi päätätkin, että et tyydy pelkästään tähän; että haluat enemmän koska et ole oikeasti onnellinen. Tyytyväinen kyllä, et onnetonkaan. Mutta et onnellinenkaan. Olet vaan. Neutraalia epämääräistä jotain.

“Tiedätkö, miten olet muuttanut minua”, nuori rakastajani rikkoo hiljaisuuden; ääni on mietteliäs, pehmeä. 

“Kaikki se menneisyyden paska; kun murrosiässä kiusattiin jumppatunnin jälkeen suihkussa, koska olin pidempi ja karvaisempi kuin muut ja vielä ympärileikattukin – se friikki. Kun kotona sai aina pelätä seuraavaa lyöntiä; kun tyttöystävä käyttäytyi kuin olisi vihannut minua koska olin mies – se…se epävarmuuden tunne omasta itsestä, omasta viehättävyydestä vastakkaisen sukupuolen silmissä…on se siellä vieläkin, jossain syvällä tietysti; ei ne arvet noin vaan parane.” 

Poika vetää minut itseään vasten, puristaa lujasti, kietoo säärensä ympärilleni, hengittää tuoksuani syvään. 

“Mutta tuntuu jo paljon paremmalta; se miten haluat minua, eheyttää minua.” 

En tiedä mitä sanoa – nuoren miehen yllättävän rehellinen monologi koskettaa syvältä. Päätän olla sanomatta mitään, reagoin koskettamalla, haen huuliaan suudeltaviksi. Hän vastaa suudelmaani nälkäisesti, kosketukset muuttuvat vaativimmiksi, määrätietoisemmiksi. Kohta hän on taas sisälläni; jälkeenpäin en halua että hän vetäytyy minusta ja makaamme niin lähellä toisiamme niin pitkään kuin voimme. Olen taas onnellinen, enkä vain tässä hetkessä; se tunne viipyy kotiin asti ja kestää ainakin seuraavaan tapaamiseemme.

Kommentit (6)
  1. ”Ja sitten siinä apukeittiön kylmällä kaakelilattialla istuessasi päätätkin, että et tyydy pelkästään tähän; että haluat enemmän koska et ole oikeasti onnellinen. Tyytyväinen kyllä, et onnetonkaan. Mutta et onnellinenkaan. Olet vaan. Neutraalia epämääräistä jotain.”
    Toi on niin tuttu tunne. Kaikki on hyvin, mutta silti puuttuu jotain eikä kyseessä ole vain tarve saada aina jotain, mitä tahansa, lisää. Lähinnä kai omassa tapauksessani on puute kosketuksesta, haleista, pusuista ja siitä, että joku olisi oikeasti kiinnostunut mitä sinulle kuuluu.

  2. Ai että, kävin juuri suht tuoreen poikaystävän kanssa viestiketjuttelua, jossa minä kirjoitin pitkästi ja perustelin hyvin miksi joudun perumaan tapaamiseen, johon toinen vastasi ”okei”.. Välillä tuntuu, että noin monisanainen ja kielellisesti lahjakas mies on vain bloggaajan mielikuvitusta. Eihän tuo kielitaito voi olla tottakaan! 😀

    1. Juuh, vielä näin 5 kuukauden jälkeenkin poika jaksaa yllättää… On mielenkiintoista huomata, että on miehiä jotka puhuvat ja pussaavat 😉 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *