Yökylää eli ruokaa, saunaa ja seksiä

Nörttipoika tulee taas illalla yökylään! Snoopy-dance! Minä olen häärännyt jo maanantaista asti esivalmistelujen parissa. Tai no, kävin kaupassa maanantaina ja “esivalmistelin” osan ruuasta eilen (ks. alla), sekä vaihdoin lakanat. Siinäpä se “hääräys” laiskalle.

 

Tällä kertaa teen perinteisempää (ja vieläkin helpommin valmistettavaa) ruokaa – paistan mehevät argentiinalaiset ribeyet grillipannulla aivan liian suurella määrällä luomuvoita, ja pihvin kaveriksi värkkään miehekkään pekoni-papusalaatin. Joka on ehkä maailman helpoin kylkiäinen (mutta vallan mainio, eritoten kaikenlaisten grillattavien yhteydessä):

1 iso purkki valkoisia papuja
100-150 g (savu)pekonia
2 valkosipulin kynttä
Majoneesia

Huuhtele pavut. Kuutioi (ellet löytänyt valmiita kuutioita) ja paista pekoni, valuta liiat rasvat talouspaperin päällä. Sekoita keskenään, murskaa valkosipuli joukkoon. Truuttaa sekaan majoneesia “kostukkeeksi” kunnes hässäkkä näyttää tarpeeksi epäterveelliseltä. Anna vetäytyä jääkaapissa, parhaimmillaan seuraavana päivänä. Nautitaan kylmänä.

Taas on romanttiset eväät tiedossa: papuja ja valkosipulia. Trööt ja röyh.

Tajusin muuten juuri miettiväni, miten jo valmiiksi harmittaa että tämänkertainen tapaaminen on niin lyhyt. Vaivaiset 12 tuntia! Miten siinä ajassa nyt ehtii harrastaa tarpeeksi seksiä ja halimista ja vielä syödä, nukkua ja saunoakin? Taidan joutua nipistämään nukkumisista ja mennä seuraavana päivinä askillinen tikkuja silmissä töihin. 

Nörttipoika muuten sai nörttitöitä ja aloittaa (muistaakseni) joulukuun 9. päivä jossain nettipalveluhelpdeskissä. Olen tietysti iloinen Nörttipojan puolesta – häntä kovin ahdisti työttömänä olo – mutta en voi egoistisesti olla miettimättä, miten tämä vaikeuttaa tapaamisiemme järjestelyjä. Päivävisiitit taitavat ainakin lähiaikoina jäädä tekemättä, joten on pelattava Ykkösmiehen työkeikkojen mukaan; ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, uuden vuoden alussa pukkaa aina vähemmän keikkaa kuin loppuvuodesta. 

Näh, nämä on sen ajan murheita, kiima keinot keksii. Mistä sitä tietää vaikka me ei enää edes oltaisi ensi vuonna yhdessä seksisuhteessa. Nyt keskityn vain olemaan keskittymättä töihin ja hekumoimaan tulevaa iltaa!
 

Kommentit (12)
  1. Oletko lukenut Anna-Leena Härkösen Ei kiitos kirjaa? Pian tulossa elokuva ja voisit viedä miehesi katsomaan sen. Ihan vaan vinkkinä. 😉

    http://www.finnkino.fi/Event/299989/

    1. Hahaa, aika osuva aihe! Täytyypä lukea kirja… 😉 Ykkösmies ei kyllä tuota lähde katsomaan vaikka aseella uhkaisin… :/

      1. Höh. :/ 

        Me aateltiin mun äidin kanssa käydä katsomassa, kun ollaan kirja molemmat luettu. 😛

  2. Tästä tuli tunne, että tahtoisit ehkä jäädä kiinni.. Koiran voi helposti tunnistaa, ainakin koiraihmiset 😉

    1. Tunnistamisen uhka eliminoitu.

      (Siis koira elää kyllä yhä :D)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *