Ystävälleni
Olen mielettömän onnellinen ja loputtoman kiitollinen siitä, että minulla on ystävä, jolle voin kertoa kaiken.
Ystävä, joka ei tuomitse tekojani siitäkään huolimatta, että on itse joutunut petetyksi; ja jopa elää sen jälkimainingeissa parhaillaan.
Ystävä, joka ymmärtää, että teen mitä teen, koska minulla ei tällä hetkellä ole vaihtoehtoa.
Ystävä, joka jaksaa kuunnella ja antaa neuvoja pyydettäessä.
Olen samaan aikaan vähän häpeissäni siitä, ettei ystäväni ehkä tiedä, miten kiitollinen olen; ja miten arvostan hänen tuomitsemattomuuttaan, vaikka ymmärrän, että se saattaa olla hankalaa on varmasti hankalaa.
Sitä perussuomalaisuutta (ei poliittisesti, vaan emotionaalisella tasolla) puhumattomuutta; selvin päin ei kehtaa, ja humalassa ei viitsi, koska juopumus vesittää (!) viestin, tekee siitä jotain, jota voi jälkeenpäin analysoida: sanoikohan se noin vain siksi, että oli alkoholin vaikutuksen alaisena.
Minä sanon sen nyt, kirjoitan sen tänne (selvin päin!) siinä toivossa, että ystäväni lukee tämän.
Kiitos ystävyydestäsi. Kiitos loputtomasta tuestasi, ja siitä, että välität vaikka et välttämättä hyväksykään tekojani – ja ellet hyväksy, kiitos, ettet tuo sitä julki.
Kiitos, että jaksat kuunnella suu vaahdossa jauhantaani kärsivällisesti ja osallistuen. Minä arvostan ystävyyttämme niin suuresti, etten osaa sitä edes sanoiksi pukea.
Ja anteeksi, etten aina muista kysyä, mitä sinulle kuuluu. Tiedän, mitä hektiseen arkeesi kuuluu; ja tiedän, minkälaisessa tilanteessa itse avioliittoasi elät. Minä kunnioitan sinua ja sitä, että olet tavallaan valinnut perheesi osittain oman onnesi kustannuksella. Joskus mietin, miten ylipäätään jaksat sitä kaikkea. Toivoisin, että voisin jotenkin auttaa.
Toivoisin, että minulla olisi sinulle valmiit vastaukset. Kun kerrot tilanteestasi, pystyn samastumaan sinun kipuihisi, vaikka itse olenkin aidan toisella puolella, yhdessä sinun miehesi kanssa. (Siis – en nyt tarkoita että olen fyysisesti yhdessä…no joo, ehkä tajuat.) Sinun miehesi tekee sinulle sitä, mitä minä teen omalle puolisolleni. Ja silti sinä olet minun ystäväni. En voi käsittää, miten empaattinen sinä osaat olla.
Sinä olet mieletön tyyppi. Olen niin kiitollinen siitä, että minulla on sinun ystävyytesi. Toivon, että tiedät, että voit aina – aina! puhua minulle, jos siltä tuntuu. Mutta että voidaan olla puhumattakin ja vain kuunnella Type O Negativea kaikessa rauhassa, viiniä kaksin käsin siemaillen ja sitä legendaarisen isomunaista laulajaa (RIP) kuolaten.
