Kerran yksi suuri inspiraation lähteeni, jonka motivaatiota hiusalaa kohtaan ihailen suuresti, sanoi, että kannattaa olla valmis yksi suhde riskeeraamaan tämän työnsä eteen, jos oikeasti on valmis tekemään kaikkensa tulevaisuutensa vuoksi.. Entinen mieheni antoi ymmärtää hänen tuoneensa hyvin ylimielisesti asiansa esille ja antoi käsittää hänen ajattelevan hyvin itsekkäästi.. Itse en laittaisi ko. henkilön sanoja itsekkyyden piikkiin vaan suuren rakkauden hiusalaa kohtaan. En enää keksinyt muuta keinoa tuoda exälleni asiaa esille kuin ottamalla esimerkin hänen pojastaan, hän rupesi väittämään ettei työtä ja lasta saa edes verrata samassa lauseessa. Kyseessä ei ollut suoranainen vertaus vaan lähinnä kyseisten asioiden tärkeys kummankin elämässä.. Poika on hyvin tärkeä hänelle, eikä olisi mitään mitä ei tekisi poikansa takia, ja tunnen aivan samoin omaa ammattiani kohtaan. Minusta ei ole väärin olla motivoitunut ja määrätietoinen tulevaisuutta ajatellen.. Unelmia saa, ja pitää olla, mutta…

Onko väärin rakastaa työtään niin paljon, ettei oikeasti olisi mitään mitä ei tekisi työnsä ja ammattinsa takia? Ja onko väärin tehdä työtään muusta syystä kuin rahasta?.. Toki tämän täytyy varmasti olla jokaisella osa syy miksi herätä aamulla ylös sängystä ja lähteä tekemään uutta päivää työmaalle, mutta omasta mielestäni se ei voi eikä saa olla ainoa syy, jos haluaa itsensä elättää ko. ammatilla eläkepäiviin asti. 

Itse teen työtäni rakkaudesta hiusalaa kohtaan, enkä niinkään rahasta. Onhan se kiva saada leipä pöytään, mutta raha on loppupeleissä vain materiaa, eikä sitä saa hautaan mukanaan. Hiukset toki pysyy päässä vielä haudassakin, mutta muistot elävät ikuisesti. 

Onko ihminen siis itsekäs jos rakastaa työtään liikaa ja pitää sitä hyvin tärkeänä? Kysympä vaan…

-A