Königstein

IMG_1696.JPG

Königsteinilla on sellaiset kukkulat, etteivät kuninkaat meinaa saada niistä kyllikseen. Kyseiseen kylään eräs kunke rakennutti 1215 linnansa ja nimesi sen Köningsteiniksi. Seuraava kunke rakennutti 1300-luvulla viereiselle kukkulalle Falkensteinin linnan. 1400-luvulla kolmas kuningas päätti toteuttaa arkitehtuurisia näkemyksiään seuraavalle kukkulalle ja nimesi kyhäelmänsä Kronbergin linnaksi. Kaikki linnat ovat käyskentelymatkan päässä toisistaan ja ovat siten inspiroineet paikallisia tekemään alueesta vaelluskohteen

Köningsteinin kukkulat kohoavat jopa 890 metrin korkeuteen ja kuninkaiden lisäksi ne houkuttelevat luokseen kaltaisiani vuorienvalloittajavaeltajia kärpästen tavoin. Seistessämme paikallisessa infopisteessä saimme hämmästykseksemme kuulla, että vaellusreittejä pääsee myös lastenrattailla. Ajattelimme turistioppaan olevan hieman himmeän puoleinen, kunnes talsimme vauva kantorepussa vuorenrinnettä pitkin kulkevaa leveää tietä. Mr. Bisnesmän huomautti, että vain laatoitus puuttuu ja sitäkin on varmaan kyläkomiteassa harkittu.

IMG_1730.JPG

Vuorenrinteitä rullailivat toinen toisiaan huimemmat maastopyöräilijät. Olen Suomessa usein pohtinut miksi kukaan ostaa maastopyörän, koska niiden renkaiden kitkasta on asfaltilla pelkkää haittaa, mutta nyt koin valaistuksen. Maastopyörät ovat kuin luotuja näihin maisemiin. Ilman vauvaa olisin ilman muuta vuokrannut pyörän, sotkenut vuorta ylös ja lasketellut sen alas ilman itsesuojeluvaistoa

Päätimme tehdä Fuchstanz-kierroksen. 13 km vuorta ylös ja alas. Korkeimmillaan reitti kulkee 789 metrissä. Huikein hetki kierroksella oli kuitenkin Fuchstanzissa tarjottu täydellinen salaatti veden kera. Kurniva nälkä saattoi haitata kulinaristista arvostelukykyäni, mutta muistelen edelleen tuota salaattia vesi kielellä.

IMG_1737.jpg

Vauva suhtautui reittivalintaamme pääasiassa unisesti. Noin 45 minuuttia lähdöstä selkäreppu heräsi eloon ja kieltäytyi enää palaamasta alkuperäisiin asemiin. Nyt olen kokeillut imetystä vuorenrinteellä ja Mr. Bisnesmän on kantanut Pikku-Tiikeriämme käsivarsillaan useita kilometrejä pitkin saksalaisia metsiä. Mutta mitäpä vanhemmat eivät tekisi saadakseen jälkikasvunsa itkun hellittämään.

Ruokailun jälkeen asetin vauvan jälleen kantoreppuun ja repun selkään. Ujellus oli sydäntä raastava sekä korvia huumaava. Käveltyämme korvat punaisina 150 metriä päätimme, että mikäli seuraavaan tienristeykseen mennessä (50 m eteenpäin) itku ei laannu pääsee vauva jälleen kuninkaanistuimeen. Juuri tienristeyksen kohdalla laskeutui hiljaisuus. 

IMG_1736.jpg

Vaellus on hauskaa ja vaahtosammutin tuo siihen pikantin lisän. Pienellä tönäisyllä voisin vetäistä lenkkarit toistamiseen jalkaan samoissa maisemissa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *