Colmar
Maanantaina 9.6. on Saksassa ja Ranskassa pyhäpäivä. Tämä tarkoittaa, että meidän perheelle muodostui pitkä viikonloppu. Päätimme juhlia sitä karkaamalla Ranskan Alsaceen maistelemaan viinejä. Mr. Bisnesmänin työkaverin suosituksesta valitsimme kohteeksi Colmarin, joka on 2t 15 min Frankfurtista huristellen. Colmar on iso pikkukylä Alsacen alueen sydämessä. Hotellimme (Colbert) oli edullinen, keskustan tuntumassa ja perussiisti, kunhan ei odota mitään **-luokituksen ulkopuolelta. Voin suositella. Colbert tuskin suosittelisi meitä, sillä vauva puklasi komeasti molemmille sängyille. (Olemme niin kovin kovin pahoillamme.)
Colmar on upea kaupunki. Paljon kauppoja, jotka ovat suurilta osin jokaisena viikonpäivänä auki. Torikojuja, jos sellaiset viehättävät. Keskustan värikkäät kerrostalot vievät matkailijan toiselle vuosisadalle. Ravintoloita on mistä valita. Ja ruoka jokaisessa poikkeuksetta herkullista. Kaikkialla on kukka-asetelmia. Kauppahallissa huudellaan potentiaalisille ostajille. Keskellä virtaa suloinen, pieni joki, jota pitkin gondolit lipuvat kasa turisteja kyydissään.
Korkokenkäilijät älkää kuitenkaan vaivautuko, koska yksikään tie ei ole säästynyt mukulakiviltä. Lisäksi huomioitavaa on ravintoloiden aukioloajat, jotka ovat klo 11-13 ja klo 19-21. Leipomoista saa välipaloja, mutta kunnon ruokaa on lähes mahdotonta saada näiden aikojen ulkopuolelta. Ja keskustasta ei jostain syystä löydy kioskeja tahi ruokakauppaa. Näitä pikkuseikkoja lukuunottamatta Colmar on ihanteelinen lomakohde.
Menomatka kohti unelmien lomaa oli lähinnä selviytymistä minuuteista, koska vauva itki. Itku autossa lakkasi, kun ymmärsin lukea ääneen romaaniani. Ilmeisesti beibsi jakoi Mr. Bisnesmänin tympeän mielipiteen Kilpikonnien hidas valssi –teoksesta, koska nukahtaminen tapahtui lähes välittömästi. Colmarissa oli tavoitteena syödä lounas ja illallinen. Ei muuta. No, pieleenhän se meni. Ruoka, aikuinen seura ja viini olivat erinomaisia. Miljöö suorastaan kuin fantasiakirjasta. Mutta vauva. Bebelito ei suostunut nukahtamaan päiväunille. Kävin huutoitkuimettämässä vessassa useasti, mutta turhaan. Ja koska päiväunet menivät mönkään ei iltaunistakaan tullut mitään. Kävelimme 1,5 tuntia pitkin Colmarin viehättäviä katuja 35 asteen helteessä raivokkaasti itkevä vauva vaunuissa. Vauvan lopulta antauduttua Nukku-Matille olivat ravintolat jo sulkemassa oviaan. Pääsimme erääseen ravintolaan vain hetki ennen keittiön sulkemista. Onneksi ajatus lomasta oli ladannut huumorivarastot täyteen, joten selvisimme päivästä käymättä toistemme hermoille.
Sunnuntai oli onneksi toinen tarina. Pidimme toiveikkaasti kiinni alkuperäisestä tavoitteesta: jos saisi edes lounasta ja iltapalan. Yllättäen aamupalakin onnistui. Löysimme hotellimme läheltä ihastuttavan leipomon, joka tarjosi aamupalana voita pursuavia kroissantteja, itse puristettua mehua ja jopa itse tehtyä hilloakin. Vauva kujersi pulun lailla hämmästyneiden vanhempien mättäessä menemään.
Voitokkaan aamun innoittamina päätimme kokeilla onneamme tekemällä kierroksen 1100-luvun Haut-Koenigsbourg –linnassa. Linna sijaitsee Alsacen viinireitin varrella, korkealle vuorella ja sinne pääsee autolla, bussilla, moottoripyörällä, pyöräillen tai vaeltaen. Valitsimme auton, koska vauva. Vierailumme ajankohta hipoi täydellisyyttään. Parkkipaikka löytyi melkoisen läheltä vuoren huippua ja vältyimme keskipäivän pahimmalta aurinkoruoskalta käyskennelessämme vilpoisassa linnassa.
Haut-Koenigsbourg –linna on uskomaton. Se on poltettu ja hävitetty maan tasalle 1400- ja 1700-luvuilla. Sitkeät saksalaiset rakensivat sen uudelleen ja uudelleen tuhkakasasta vain menettääkseen sen ranskalaisille Alsacen alueen kanssa toisen maailmansodan jälkeen sotakorvauksina. Linnassa on säilynyt historiallisia rakenteita, lippuja, huonekaluja, aseita, kaiverruksia, saleja, torneja, ketjuja, ynnä muita mielenkiintoisia asioita. Linnaan on luotu turisteja ajatellen täydellinen kierros, jossa ei joudu juurikaan jonottamaan taikka kulkemaan samaa reittiä toista kertaa. Sisäänpääsymaksukin oli kohtuullinen 8€/aikuinen. Allekirjoittaneen kamera lauloi niin tiuhaa tahtia, että Mr. Bisnesmänin pinna meinasi kärähtää. Vauva puolestaan nukkui läpi kierroksen.
Lounasta söimme rauhallisissa tunnelmissa vuoren alapuolella sijaitsevassa idyllisessä kylässä. Paikan nimi oli Le Hupsa Phannala. Nimi juontui ravintolan omasta herkusta, joka muistutti juustoon upotetulta pyttipannulta. Emme olleet aivan valmistautuneet paikalliseen ruokakulttuuriin päättäessämme ottaa sekä alku- että pääruuan. Molemmat nimittäin vastasivat kooltaan runsasta pääruokaa. Emme meinanneet aterioinnin jälkeen päästä penkeiltämme. Matka autoon oli onneksi alamäkeä, jonka lyllersimme tyytyväisenä alas.
Tästä jatkoimme matkaa Route des Vins –reittiä pitkin kohti viinitiloja. Viinireitin varrella on tiloja, joissa voi päästä joko maksulliseen tai ilmaiseen viinimaisteluun. Tiettyinä aikoina järjestetään myös kierroksia tilojen köynnösten lomassa ja viinikellareissa. Vauvan vedellessä sikeitä vierailimme kahdessa hyvin erilaisessa viininmaistelutilaisuudessa. Ensimmäisessä vanhempi rouva tarjoili meille sukunsa pienen viinitilan viinejä kertoillen jokaisesta viinistä kuin hyvän ystävänsä persoonallisuudesta. Rouva kaatoi viiniä laseihimme kuin janoisille kameleille, vaikka sinnikkäästi kaadoimme pienen siemaisun jälkeen viinin sylkykuppeihin. Tuttavallisen tunnelman siivittäminä ostimme melkoisen kasan pulloja valkoista, punaista ja kuplivaa.
Seuraavaksi vierailimme valtavalla Wolfbergerin-viinitilalla. Kyseessä oli meille jo entuudestaan tuttu suosikki. Wolfberger on kolmen suuren viinitilan muodostama jättitila, joka ylläpitää viittä viinikeskusta. Näistä yhdessä vierailimme. Keskus oli lähestynyt viininmaistelua hieman eri tavalla kuin edeltävä pikkutila. Liukuovista astuimme valtavaan, ilmastoituun tilaan. Propagandamainosvideon pyöriessä taustalla tutustuimme Wolfberger näyttelyyn, jossa kerrottiin elegantisti tilan eri vaiheista. Tämän jälkeen etenimme täydelle baaritiskille, jonka takana tyylikkäät naiset kaatoivat säntillisen määrän listalta nimeämäämme viiniä hienoihin laseihin. Kaikki tietenkin ilmaiseksi. Osa vieraista oli tullut maistelemaan kevyesti ja osa oli tullut selkeästi päihtymään. No, baaritiski oli tilava ja naiset tasapuolisen ystävällisiä. Maistelun jälkeen asiakas sai vapaasti siirtyä kaupan puolelle ja valita eniten makuhermojaan kutitelleet viinit kärryynsä. Omat ostoksemme eivät taaskaan jääneet ihan laatikolliseen, vaikka itse jouduinkin luopumaan maistelusta vauvan vaatiessa maitomaistelua.
Tyytyväisinä ja mahat pullollaan ajoimme takaisin Colmariin tavoitteena käväistä matkalla kaupassa ja vetäytyä hotellihuoneeseen sulattelemaan päivän kokemuksia. Jouduimme tyytymään pelkkään hotellihuoneeseen, koska 15 kilometrin matkalla ei ollut yhden yhtä kauppaa, kioskia taikka huoltoasemaa. Eipä siinä mitään. Le Hupsa Phannala oli ollut sen verran runsas kokemus, ettei iltapalalle lopulta ollut lainkaan tarvetta.
Viimeisenä päivänä päätimme hieman irrotella ja käydä vielä Strasbourgissa lounaalla. Tunti pohjoiseen autobahnia pitkin ja olimme tuon ihastuttavan kaupungin keskustassa. Helle helli meitä katsellessamme Pikku-Ranska nimisen kaupunginosan maalaistyylisiä kerrostaloja ja syöttäessämme sorsia. Kanaalin varrella sijaitsevan, sattumalta valitun ravintolan antimiin ei tarvinnut taaskaan pettyä. Hintakin oli kohtuullinen: runsas 3 ruokalajin ateria viinipullolla ja erikoiskahvilla 30 € / hlö. Ateriamme sisälsi täyteläistä Chevre-salaattia, grillin antimia, paikallisena herkkuna kukkoa Riesling-kastikkeessa, Tarte Tatinia sekä hedelmäsalaattia. Vauva tyytyi aterian sijaan katselemaan ohikulkijoita ja huutelemaan vanhemmilleen määräyksiä.
Huikea viikonloppu. Kertomukseni tuntuu harmillisen kaksiulotteiselta verrattuna, miten vivahteikas ja ikimuistoinen matkamme oli. Summa summarum: Alsace on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka!