Volkspark

Välillä tulee tehtyä uskomattoman upeita löytöjä. Toisinaan muilta saadut vinkit johdattavat jännittäviin seikkailuihin. Kuulin Volksparkista Mr. Bisnesmänin työkaverilta. Ei muuta kuin beibsi rattaisiin ja menoksi. Kyseinen puisto sijaitsee parin kilometrin päässä kotioveltamme ja tietä voi taittaa pieniä, hiekkapoluilla varustettuja puistikoita pitkin.

Volkspark on poikkeava puisto sen suhteen, että siellä ei varsinaisesti ole nätisti leikattuja pensaita, ei kukka-asetelmia eikä patsaita. Siellä ei myöskään näkynyt nudisteja, vaikka se ehkä soveltuisi siihen paremmin kuin Grüneburgpark.

Puisto koostuu käytännössä valtavasta puiden reunustamasta niitystä, jonka joukossa risteilee hiekkateitä. Maisemaa halkoo pilvenpiirtäjien siluetit, mutta tuoksu ja ruohikon suhina vievät vaeltajan syvälle luonnon tunnelmiin. Ilma on sankkana siitepölystä ja hyönteisistä. Ohitseni juoksi tunnelmaan sopien astmaattisesti vinkuva lenkkeilijä. Aivan kuin varmistaakseen allekirjoittaneelle ilman riittävän siitepölypitoisuuden.

IMG_1186.JPG

Poikkeavaa puistossa on sen niittymäisyyden lisäksi se, että siellä suositellaan pitämään koiria vapaana. Ja koiriahan tässä puistossa riittää. Voisi luulla, että suositus johtaisi koirakahakoihin, omistajiaan pakoon juokseviin kuolageneraattoreihin taikka haiseviin miinoihin. Jälleen kerran nostan mielikuvitushattuani saksalaisille. Täällä osataan kouluttaa koirat todella hyvin. Jokainen karvasankari seurasi kiltisti omistajiaan häntä heiluen. Minua vilkaistiin ohikiitävän sekunnin ajan, jonka jälkeen palvova katse kiinnitettiin jälleen laumanjohtajaan. Missään ei näkynyt jätöksiä ja koirat kävivät korkeintaan nuuskaisemassa ohikulkevaa lajitoveria. Upeaa! Täällä on koiran hyvä olla.

IMG_0617.JPG

Lapsia on myös joka puolella. Joko kärryissä, kuten bebelito, taikka suurissa päiväkotiryhmissä. Frankfurtissa päiväkodeilla on mielenkiintoisia tapoja kuljettaa lapsia. Kaikilla on huomioliivit kuten Suomessakin, mutta tarhatädit ja -sedät kiskovat lapsia perässään kuuden istuttavissa vaunuissa. Itkeviä lapsia hämätään antamalla tälle kasaan rutistettu mainoslappu. Mikä sen parempi harhautus, kuin avattava, kirkasvärinen ja rapiseva tehtävä. Simsalabim! Ja itku on poissa.

Olen aivan myyty. Tästä tulee vaavin ja meitsin kantapaikka.

IMG_1185.JPG

 

Suhteet Oma elämä Mieli Matkat