Odottavan aika on pitkä
Suurin osa naisista pääsee kokemaan raskauden ihmeen. Suuri osa saa myös kokea sen kaikki ihanat vivahteet: pahoinvoinnin, ihon kiristymisen, eritteet, huimauksen, valtamerilaivan kokoluokan ja ennen kaikkea synnytyksen. Pikkuvaivoja riittää useamman eläkeläisen edestä. Kaikki tämä kuitenkin unohtuu 9 kk jälkeen, kun nainen saa käsiinsä se maailman kauneimman ja suloisimman otuksen. Tähän minä luotan. Kyllä tällä propagandalla elää 9 kk tai tarvittaessa pari viikkoa ylikin.
Odottavan aika on vain niin peijakkaan pitkä. Tällä hetkellä ollaan 17 raskausviikolla. 119 päivää takana. iPregnancyn mukaan 57,5% jäljellä. Odotuksesta johtuvaan ahditukseen balsamia tarjoavat raskausapplikaatiot. Ne osaavat näyttää kuvia miltä sikiö näyttää juuri sillä hetkellä. Ne kertovat mitä sikiö osaa, mitkä elimet tai toiminnot ovat kehittymässä ja tietenkin sikiön strategiset mitat. Lisäksi voi tankata äiti- ja isätietoa. En ole varma jaksavatko muut odottaa kiltisti viikon uutta informaatiopläjäystä, mutta minä surffaan suvereenisti jo viikkoja edellä.
Shoppailun viihdevoimaa ei myöskään kannata väheksyä. 161 päivää jäljellä ja kaapissa komeilee rintapumppu ja kasa vauvan vaatteita. Harmittaa, ettei voi ostaa sinisiä tai punaisia vaatteita, kun ei vielä tiedä onko se tyttö vai poika. Onneksi yhteiskunnassa korostetaan nykyään vähemmän ja vähemmän lapsen sukupuolta. Muutamien mielestä on jopa tuomittavaa pakottaa lastaan tiettyyn sukupuolirooliin. On siis vain trendikästä ostaa vain vihreitä, liloja, keltaisia, oransseja ja valkoisia vaatteita.
Läheiseni, raskautensa jo kokeneet kertovat miten nopeasti raskausaika meni. Oma raskauteni tuntuu kestäneen jo useamman vuoden. Onneksi on neuvolakäyntejä, joita odottaa. Ikään kuin väliaikatavoitteita. Parhaimpia ovat luonnollisesti ultraäänitutkimukset, jossa vauvan touhuja näkee ihan livenä. Silloin pystyy vertaamaan oman pikku epelinsä touhuja ja strategisia mittoja applikaatioiden virtuaalivauvoihin. Tutkimukset ovat niin koukuttavia, että melkein tekisi mieli käydä viikoittain yksityisellä seuraamassa yhden sikiön Big Brotheria.
Ultraäänivieroitusoireisiin on onneksi keksitty sykedoppler, jolla voi vaikka päivittäin kuunnella minikultamussukan sydänääniä. Aviomieheni, Mr. Bisnesmän on jo tottunut yläkerrasta äkisti kuuluviin sukellusveneääniin. Koiralla on edelleen hankaluuksia erottaa onko kyseessä viesti avaruudesta, mahdollinen kilpailija tai atomipommin laukaisuääni. Kissaa ei voisi vähempää kiinnostaa.
Nyt olette kuulleet epätoivoisesta odottelustani ja nähneet pilkahduksen perheestämme. Lisää tekstiä on luvassa. Kuuntelen mielelläni myös teidän kokemuksistanne.