Isähormonit

Kaikki tietävät, että nainen kokee raskauden aikana hormonihurrikaanin, joka ei jätä yhtään palmua kaatamatta. Mutta miten käy miehelle, vauvamaailman altavastaajalle? Kaukana ovat 70-luvun asetelmat, joissa isä teki vain töitä eikä koskenut vauvaan 5 metrin kepilläkään ennen kuin se oli opetettu sisäsiistiksi. Nykyään vallassa ovat ”alfaisät”, jotka saattavat taidoillaan ja vaistoillaan jyrätä perusäidin mennen tullen. Meille on tullut tutuiksi yh-isät, isyysvapaat, tasa-arvoiset hoitovapaat ynnä muut isyyttä korostavat median suosikkilapset.

Siinä missä äiti vääntää kättä prolaktiinihormonin kanssa isän testosteronitasot laskevat ja estrogeenitasot nousevat. On luonnollista, että taistelua ja metsästystä ajavat hormonit vähenevät ja sitouttavat, joskin myös lihottavat hormonit lisääntyvät. Painon noustessa isä ei pääse lyllertämään karkuun ja hinku päästä kapakoihin tappelemaan laantuu alkutekijöihinsä. Sekä nainen, että mies alkavat kokea pesänrakennusviettiä. Tämä tarkoittaa remonttien loppuun viemistä, semi-välttämättömien elektronisten vauvahärveleiden hankintaa ja nettivertailua, vaunumalleihin tutustumista ja muuta miehistä touhuilua.

Meillä ensimmäiset oireet taisivat ilmaantua varovaisina huomautuksina, että nyt meidän on kai pakko vihdoin hankkia se mikro. Oletko jo käynyt vertailemassa erilaisia merkkejä? Seuraavana ilmaantui aiemmin täysin tuntematon tee-se-itse-vimma. Mm. mökki sai uuden terassin ja vauvan hoitopöytä oli ehdottomasti tehtävä itse. Talossa pienet viat ja repsotukset vaativat välitöntä korjaamista. Ei mennyt aikaakaan kun kylpyhuoneremontti alkoi. Molemmat olimme tiedostaneet, että korjauksia pitää tehdä, mutta nyt niiden kanssa ei voinut enää odottaa hetkeäkään. Yleensä itsensä hallitsemisen mestari, Mr. Bisnesmän on nykyään aivan hajalla, jos jokin projekteista ei etene suunnitellussa aikataulussa tai oikeastaan heti. Myös taloyhtiön sisäisen remontin viivästykset tuntuvat ylitsepääsemättömän raskailta.

Isilläkin on omat virtsanpylväät raskaudessa. Ne ovat hieman erilaisia kuin meillä äideillä. Vauvan sykkeen kuuleminen ensimmäistä kertaa on huikea kokemus vanhemmalle. Saatoin ehkä kuvitella, mutta väitän nähneeni pienen kosteuden Mr. Bisnesmänin silmäkulmassa tämän kuullessa vauvamme sykkeen ihka ensimmäistä kertaa. Isän kokemusta ultraäänitutkimuksissa ei sovi vähätellä, vaikkeivät he itse saa jääkylmää geeliä iholleen. Miehet ovat usein visuaalisia olentoja, joten tämä voi jollekulle olla se tilanne, jossa vauvan tulo konkretisoituu. Myöhemmin isälle tarjoutuu mahdollisuus tuntea geeniensä elonvoiman vauvan monotellessa äidin vatsamakkaroita uuteen järjestykseen.

Olen erittäin kiitollinen, että minulla on mies, joka osaa suhtautua vauvan tuloon käytännöllisesti, siinä missä itse tunneshoppailen ja haahuilen ympäriinsä. Väitän nykyajan isien asettavan isyyden tason uuteen ennätykseen. Enkä tässä puhu vain omasta miehestäni. Tätä ovat myös sairaalassa kätilöt ihmetelleet miten nykypäivänä vauvaosastoilla äitien sijaan vauvojen vierellä nuokkuukin huolestunut isä. Hiuskoristeen nosto kaikille isille!

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe