Aloitetaan vaatimattomasti. Bussimatkoista. Työni vaatii matkustamista 1,25 tuntia aamuisin ja samanlaiset iltapäivisin bussilla. Yleensä nautin työmatkoistani täysin rinnoin. 2,5 tunnissa ehtii melkein lukea kirjan, nukkua univelat, kirjoittaa kirjeitä, lukea lehtiä ja häiriköidä ystäviä puhelinsoitoilla. En muista tarkalleen millä raskausviikolla ongelmat alkoivat. Veikkaisin viikkoa 24. Nukkumaan ei pysty, koska mikään asento ei onnistu ison mahan vuoksi. Jos jokin onnistuu, niin vartissa toinen jalka on puutunut ja perillä voi ihailla uutta suonikohjua. Levottomien jalkojen tauti on lisännyt ”pökköä pesään”. Sitä ehtii istua hieman alle tunnin, kun jalat yrittävät itsekseen aloittaa ripaskaesitystä. Jos ei aamulla ehtinyt ylimääräiselle vessakäynnille, niin eikö se vatsa-alien vetäise potkua rakon suuntaan ihan vain piruuttaan. Nostan käteni (tai oikeastaan jalkani) antautumisen merkiksi! Esitin esimiehelleni pyynnön, että voisin lopettaa työni vuoden vaihteeseen. Ilokseni järjestely onnistui.

Ulkomaanmatkat. Vietnam-reissu raskausviikoilla 26-27. Finnairilla matkustettaessa saa matkustaa ilman raskaustodistusta 28 viikolle asti. Tämä toimii hienosti, ellei jatkolento ole järjestetty toisella lentoyhtiöllä. Aluksi epäiltyä tiiraillaan tiskin toiselta puolelta useamman virkailijan voimin ja lopulta kysellään raskauskuukausia ja lääkärintodistuksia. Vetoan tässä tietämättömyyteeni, koska Suomessa käytetään raskausviikkoja. Pyöristin luonnollisesti siis kuukaudet alaspäin ja ei muuta kuin hämmästynyt ilme kasvoille ja käsiä levittelemään. Tilanteesta selvittiin vaaleanpunaisella lapulla, johon tuli 4 erilaista leimaa ja joka nidottiin lentolipun kulmaan ja jota kukaan ei tarkastanut missään vaiheessa lentoa. Hienosti siis meni. Ennen paluulentoa faksaututin varmuuden vuoksi lääkärintodistuksen hotelliini vastaavien tilanteiden varalta.

Mitä kuukautta viikot 26 ja 27 vastaavat? Kuudetta?

Lentomatkat eivät sinällään olleet mitenkään vaikeita. Tukisukat eivät lisänneet seksikkyyttä, saati mukavuutta, mutta pitivätpähän kohjut kurissa. Käytäväpaikalta oli helppo singahdella vessaan. Ja juuri meidän kohdalla sattui olemaan käytävälevennys, jossa pystyi hyvin tekemään tuntitaukojumppaa. Muut matkustajat olivat varmasti onnessaan, kun muumimammaa muistuttava tyyppi kyykkää, steppaa ja huojuu vieressä. Haluaisin itsekin kiittää kanssamatkustajiani loppumatkan viinanhöyryisistä hönkäyksistä.

Seuraava ongelma tuli vastaan perillä. Vietnam tunnetaan hyvästä ruuasta. Mahdollisuuksia kulinaristisiin elämyksiin tarjoutui tuon tuosta. Allekirjoittaneella on taipumusta vatsatauteihin, joten olin aloittanut douppaamisen jo Suomessa. Kaksi viikkoa ennen matkaa vedin erilaisia probiootteja päivittäin. Puolet matkalaukun painosta oli probiootteja, Floridralia, käsidesiä, raskausystävällisiä antibiootteja, ummetuslääkkeitä ja hiivalääkettä. Sen lisäksi, että itse nautin koko matkan ajan maitohappobakteereja, pakotin myös Mr. Businessmänin syömään niitä säännöllisesti. Vältettävien ruokien listalla oli huonosti kypsennetty liha, raaka kala, kasvikset, majoneesi, kaikki oudot ruuat, katukeittiöiden antimet ja maitotuotteet. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin yritin rajoittaa myös Mr. Businessmänin ruokavaliotakin tartunnan pelossa, laihoin tuloksin. Loppumatkasta riisi, nuudelit ja paistettu kala alkoivat jo pursua korvista ulos. Ummetuslääkkeitä ei loppumatkasta enää tarvittu, mutta vatsataudilta vältyttiin! Voin tosin luvata, etten toistaiseksi koske riisiin tai nuudeleihin viiden metrin kepilläkään.

Vietnamissa länkkärin vatsan tuijottelu on aivan tavallista. Sitä sopii myös osoitella ja näpelöidä tilaisuuden tullen. Henkilökohtaisen tilan käsitys on aivan eri kaliiberia kuin Suomessa. En voi väittää häiriintyneeni juurikaan asiasta. Hämmennys kuvaisi oloani paremmin. Ainoa mielestäni oikea ongelma tuli vastaan, kun yritin päästä brasilialaiseen vahaukseen hotelilla. Kauneushoitolan työntekijä ei suostunut kyseistä kidutustoimenpidettä suorittamaan, koska: ”hurts the baby”, ”I’m a professional therapist”. Ok. Ei muuta kuin toiseen, huomattavasti edullisempaan hoitolaan kynittäväksi. Baby ei tuntunut olevan moksiskaan äitinsä tuskista.  Yhden ihmisen empiirisen tutkimuksen perusteella voin todeta brasilialaisen vahauksen turvalliseksi raskaana olevalle.

Onneksi pääsin nauttimaan lämpimästä auringonpaisteesta, sillä mikään muu ei olisi riittänyt kompensoimaan kaikkia, hauskoja urheilulajeja, joihin en voinut ottaa osaa: touhut vesipuistossa, vesihiihto, benjihyppy, vaellus luonnonpuistossa, vesikiipeilyrata, surffaus, lenkkeily ja uinti kovassa aallokossa/meduusojen keskellä. Jälleen kerran Mr. Businessmän keräsi arvostusta pidättäytymällä näistä kyseisistä lajeista juoksua lukuun ottamatta. Muussa tapauksessa perheriita olisi saattanut odottaa nurkan takana. Onneksi on olemassa raskaana oleville sopivia vaihtoehtoja, kuten kävely hiekkarannalla auringon laskiessa, uinti hotellin uima-altaalla, kevyt kuntosalitreeni ja ehkä kaikkein tärkeimpänä lastenvaatteiden shoppailu.

Summa summarum. Raskaudesta huolimatta matkustelu voi olla turvallista ja mukavaa.