Olen tehnyt peräkkäin niin monta materialla ja visuaalisilla asioilla täytettyä postausta, että ajattelin vihdoin kirjoittaa siitä tärkeimmästä: tulevasta aviopuolisosta. Miksi valitsin juuri hänet? Mikä sai hänet valitsemaan juuri minut? Meillä on historiaa takana yli neljä vuotta ja siinä ajassa oppii tuntemaan toisen todella hyvin, varsinkin kun on jo kaksi yhteistä lastakin. Joka päivä me kuitenkin tunnetaan toisemme yhä paremmin ja halutaan olla yhdessä. Tulevaisuutta en osaa ennustaa, mutta en haluakaan. Riittää että me uskotaan meidän suhteeseen ja tehdään sen eteen töitä joka päivä. Ei olla mitään lepertelevää ihmistyyppiä kumpikaan, mutta näytetään kyllä toisellemme tunteita päivittäin pienin elein ja teoin. Ilman jatkuvaa pientä muistutusta toisen tärkeydestä olo ei olisi sama. Jokaisella on oikeus tuntea itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi sekä tietää, että se toinen puolisko on siinä lähellä joka päivä. Pienet kinat värittää myös meidän arkea, mutta pahoja riitoja on harvoin. Ja nekin on lähinnä sellaisia mökötysriitoja, kun lasten nähden ei vain voi raivota ja huutaa kuin tyhjäpäinen. Hyvä niin, saa rauhassa ensin kihistä kiukkua ja osoittaa mieltään hiljaisesti. Sen jälkeen voikin jo jutella rauhallisesti ja rakentavasti. Niin se sopukin varmasti löytyy paremmin, kuin huutamalla heti kaikki negatiiviset asiat ilmoille.

Miksi minä sitten haluan juuri hänet?

… Hän on kiltti

… Hän laittaa aina perheen kaiken muun edelle

… Hän saa minut nauramaan

… Hän on yllytyshullu (kuka muu muka olisi suostunut salahäihin?)

… Hän hyväksyy minut juuri tälläisenä ja nauraa vain pikkuvioille, hyvällä tavalla tottakai

… Hän tekee hyvää ruokaa. Joka päivä.

… Hän tietää vastauksen lähes jokaiseen kysymykseeni

… Hänellä on täydelliset, karheat kädet (joiden kosketus saa ihon kananlihalle)

… Hän osaa tehdä melkein mitä tahansa, mitä keksin pyytää

… Hän on ahkera ja ”miehille ominainen” laiskuus pääsee esille vasta myöhään illalla, kun hän nukahtaa kesken Greyn Anatomian sohvalle. Ja silloin, kun pitäisi siivota…

… Hän on onnellinen, kun minä olen onnellinen (ja toisinpäin)

… Hän on ihana isä lapsillemme

… Hän jaksaa aina silittää päätäni tai selkääni illalla ennen kuin nukahdan

… Hän ymmärtää ns. huonoakin huumoria

… Hän on kärsivällinen

… Hän tekee arjesta hauskaa

… Hän jaksaa kierrellä tunteja ostoskeskuksissa vain koska rakastan shoppailua

… Hän taluttaa minua talvisin, kun olen valinnut liian korkeat korot liukkaalle kelille (:D)

… Hän puhuu vähän, mutta asiaa. Ehkä siksi, koska olen itse aina äänessä.

… Hän muistaa silti kertoa usein, että olen kaunis

… Hän muistaa ostaa kaupasta pyytämättä suklaata

… Hän muistaa minua ruusuilla monta kertaa vuodessa

… Hän on juuri HÄN.

Joskus en voi uskoa, että mulle on käynyt näin älyttömän hyvä tuuri löytäessäni rinnalleni tuollaisen miehen, jonka kanssa olen voinut rakentaa yhteistä kotia ja perhettä. Tämä kevät on hyvä aika laittaa suhde myös paperille ja pujottaa sormukset sormeen muistuttamaan siitä toisesta puoliskosta. En malta odottaa, että saan kertoa kaikille sen!

”I don’t quite know how to say how I feel

Those three words, I said too much, but not enough”

Snow Patrol – Chasing Cars