Jaakko Valkea
Vaikka yleisesti ottaen mun musiikkimakuni suuntautuu aika reippaalla kädellä tuonne metallin puolelle, joukkoon mahtuu myös muutamia poikkeuksia. Tämän päivän poikkeus on amerikkalaismuusikko Jack White, jonka musiikki on minun mielestäni oikeastaan aika nerokasta. Se kun ei hirveästi kunnioita rajoja, vaan on hyvällä tavalla tajunnanvirran kuuloista. Ja itse siis pidän ehdottomasti tästä soolotuotannosta enemmän kuin hänen muista projekteistaan.
Minulta itseltäni löytyy miehen edellinen levy, vuonna 2012 ilmestynyt Blunderbuss, josta pidän todella paljon. Erityylisten laulujen muodostama kokonaisuus toimii, ja välillä kuuntelija jää vain suu auki ihmettelemään, että mitä juuri äsken tapahtui.
White on juuri (tai juuri ja juuri, kesäkuussa) julkaissut uuden levyn, ja se on itse asiassa hankintalistallani. Pari laulua olen siltä levyltä kuullut, mutta haluan ehdottomasti kuulla lisää!
Siltä varalta, että joku muu ei välttämättä ole kuullut, niin tässäpä muutama hyvä laulu, joilla lähteä tutustumaan kyseisen herran musiikkiin.
//www.youtube.com/embed/sRbnAxrS3EM” width=”560″>
Ensimmäisenä täytynee antaa vuoro uuden levyn teaser-kappaleelle, joka itse asiassa on instrumentaali. High Ball Stepper on kuitenkin minusta todella hyvä, ja kun kuulin tämän ja Lazaretton samoihin aikoihin, niin minusta tämä vei ehdottomasti voiton, vaikka yleensä instrumentaalit häviävät lauletuille lauluille. Parista ensimmäisestä sekunnista tulee muuten mieleen David Bowien Nature Boy, en tiedä onko tarkoituksella vai ei.
Seuraavaksi, edelliseltä levyltä julkaistu single I’m Shakin’, joka itse asiassa on cover-versio Little Willie Johnin alkuperäisversiosta. Mielestäni tämä on mukava, hieman pilke silmäkulmassa tehty laulu, jota ei pidä ottaa liian vakavasti. Eikä tämä laulu myöskään ole liian haastava, jos ensimmäistä kertaa Whiten musiikkia eksyy kuuntelemaan.
No sitten, tietysti, Sixteen Saltines, joka jättää jälkeensä hienoisen wtf-fiiliksen. Mitä juuri tapahtui? Ja mikä tuo video oikein oli? Kuitenkin, minusta tämäkin on oikein viihdyttävä laulu. Tämä jos mikä kertoo siitä, että hulluus ja nerous kulkevat usein käsi kädessä – tai ainakin aika lähellä toisiaan.
Väliin jotain hieman rauhallisempaa, kauniin Love Interruptionin muodossa. Tämäkin on singlenä julkaistu, mutta minkäs teet, kun hyviä lauluja laitetaan singleinä ulos?
Lazaretto täytyy mainita myös, uuden levyn nimikkobiisinä. Kuten ylempänä jo sanoin, High Ball Stepper veti aluksi pidemmän korren, mutta olen alkanut pitää myös tästä. Ja miten hieno onkaan hänen pukunsa tuossa videossa!
Jotta ei nyt ihan pelkälle singlelinjalle jäädä, niin tähän väliin täytyy nostaa myös edellisen levyn nimibiisi, Blunderbuss. Vähän rauhallisempaa väliin, ja muistan, että tämä nousi minulle aika nopeasti yhdeksi suosikiksi edelliseltä levyltä, vaikka yleensä olenkin nopeampien laulujen perään.
Parhaat jätetään viimeiseksi, eikö vain? No, tämä, alun perin U2:n laulu, Love is Blindness, oli mukana The Great Gatsbyn soundtrackilla, ja kuului myös itse elokuvassa. Itse voin sanoa vain sen, että ihan uskomaton versio kyseessä, voittaa alkuperäisen aika lailla 100-0. Jotenkin niin raaka mutta elinvoimainen, ihan kuin joku alkukantainen tunne vain hyökyisi kohti kuulijaa, jättäen jälkeensä kylmät väreet. Noin minulle ainakin käy.
Muitakin hyviä lauluja toki löytyy, mutta nämä ovat ne, joiden avulla lähtisin ensimmäisenä tutustuttamaan jotakuta Whiten musiikin pariin.