Emerald Forest and the Blackbird
Musiikilla on vahva vaikutus muhun, sen on ehkä huomannut tästä blogista jo. Tykkään peilata laulujen sanoja omaan elämään ja vaan tuntea ne melodiat, kuulla sen niiden voiman ja hypätä kyytiin. Tänä syksynäkin musiikki on ollut hyvin vahvasti mun elämässäni mukana, ehkä jopa enemmän kuin yleensä.
Yksi kuunnelluimpia levyjä tänä syksynä on mun elokuussa ostamani Swallow the Sunin vuonna 2012 julkaistu Emerald Forest and the Blackbird. Siinä on levy, joka hipoo aika lailla täydellisyyttä.
En ole oikeastaan koskaan kuunnellut Swallow the Sunia, vaikka silloinkin, kun tämä levy ilmestyi, sen käsittämättömän kaunis ulkoasu sai mut kiinnostumaan siitä. En sitten kuitenkaan ostanut sitä, sillä ajattelin, että jos en pidäkään siitä, niin jää levy turhaan hyllyyn. Syksyllä kuitenkin levy tarttui mukaan, ja syksyyn 2014 se onkin sopinut aivan loistavasti. Syksyllä 2012 se olisi saattanut unohtua muiden levyjen kiilatessa sen eteen, mutta nyt se vaan yksinkertaisesti toimii.
Levy on, no, aika lailla täydellinen. Siinä on sopivassa suhteessa tunnelmallisia melodioita ja puhdasta laulua ja sitten myös rankempaa mättöä ja örinää. Tyylillisestihän tämä on ehkä lähellä Ghost Brigaden musaa, ja sitä bändiä olenkin kuunnellut jo vuosia, joten ehkä sen ansiosta pidin tästäkin. Emerald Forestin vahvuus on musta juutikin siinä, että se on niin monipuolinen ja tasapainoinen. Rytmit ja tunnelmat vaihtelevat oikeassa suhteessa, ja kaikki on vain ihan äärettömän kaunista.
//www.youtube.com/embed/YkTMxRhQN5k” width=”560″>
Eräällä laululla on mukana myös ex-Nightwish-laulaja Anette Olzon, ja se laulu, Cathedral Walls, on yksi ehdottomista suosikeistani tältä levyltä. Se on hidas, kaunis, surullinen, alakuloinen, ja eksynyt, ja sanat ovat sen mukaiset, mutta silti, silti, siinä on jotain, toivoa, lupausta paremmasta, musiikin muodossa, joka ei tee laulusta niin katkeraa. Äärimmäisen upea laulu, jossa on käsitelty rankempaa tapausta. Muista lauluista sanoisin ensimmäisenä olevan nimibiisin, sekä Labyrinth of Londonin, mutta kaikki laulut ovat hyviä, tällä levyllä ei minusta ole sellaista heikompaa tapausta.
Kaiken kaikkiaan, levy on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, sillä se antaa elämyksen lisäksi myös ajateltavaa. Se on pirun hyvä levy. Ja vaikka ei yleensä pitäisikään tämänkaltaisesta musiikista, kannattaa Blackbirdille silti antaa mahdollisuus.