Tunnustuksenomainen
No juu.
Ei sitten mennyt ihan nappiin tuo aloittaminen. Viikko sitten painoin julkaisin edellisen tekstini, ja keskiviikkona kipuilinkin sitten ihan fyysisesti ja torstaina jouduin sairaalaan. Että ei jäänyt ihan ykköshuolenaiheeksi tämä täällä. Nyt olen kuitenkin jo kotiutunut ja uudella otteella mukana tässä.
Tänään haluaisinkin puhua kahdesta laulusta, jotka ovat ihastuttaneet minua viime aikoina. Kyseessä on artisti, jota olen aiemmin kuunnellut vähän vaan salaa, koska kyseisen naisen musiikki ei ihan käy omaan hevi-imagooni. Toisaalta miksi ei, kyseessähän on Nightwish-muusikon puoliso eli Johanna Kurkela, eli siellä sallitun rajoissa..? Olen päättänyt jättää nämä turhat lokeroinnit pois, ja kuunnella musiikkia, mikä tuntuu minusta hyvältä. Tänään se on Johanna Kurkelaa, huomenna ehkä jotakin muuta.
Kuitenkin, Johanna on vähän sellainen, että joistakin hänen lauluistaan pidän, toiset ovat taas sitten aika tylsiä. Yhtä hänen lauluaan en taas pysty ikinäikinä kuuntelemaan, sillä se aiheuttaa ison tunnereaktion, mitä en välttämättä aina halua kokea. Nyt näistä uusista lauluista nämä kaksi ovat tuntuneet todella hyviltä, jotenkin todella omaan elämään sopivilta (koska kenellekään ei ikinä tule sellainen olo mistään laulusta, että ohhoh, sopiipas tämä minuun). Muutenkin näistä tulee sellainen lohdullinen olo.
https://www.youtube.com/embed/l6OTcSfp-BQ” width=”560″>
Kyseessä siis laulut Ei panikoida, joka on mun ihan ykkössuosikki tällä hetkellä, sekä Kuolevainen, johon samaistun ihan täysillä. Ensimmäinen on ihana, koska se tuntuu suhtautuvan armollisesti kaikkeen. Että ei ihan oikeasti haittaa, jos se ’oma tie’ ei ole ihan vielä löytynyt, että haahuilu on sallittua. Eikä kiireessä välttämättä aina tee niitä hyviä päätöksiä. Että vaikka niitä vääriä päätöksiä tulisikin tehtyä, niin ne eivät ole maailmanloppu.
Kuolevainen taas… Jotenkin se tuntuu kuvastavan omaa elämääni aika hyvin. Että vaikka mua pidettäisiinkin vähän outona, tai erilaisena, tai ylisuorittajana, tai ihan miten vaan normista poikkeavana, niin silti olen sisältä ihan samanlainen. Että sattuu. Että joskus olisi kiva, jos joku ottaisi syliin, eikä kyselisi eikä arvostelisi eikä tuomitsisi. Että vaikka ihminen näyttäisi ulospäin millaiselta vain, niin totuus voi olla toisenlainen. Että se olisi hyvä muistaa ihan kenen tahansa kohdalla. Että sitä ei voi tietää.
Niin. Tällaista tänään. Lauluissa, varsinkin jälkimmäisessä tuntuu olevan aika haikea fiilis, vaikka itsellä on ihan hyvä, joskin vielä hieman lääkehuuruinen olo. Ne vain tuntuvat sopivan tähän hetkeen oikein hyvin. Ja olen siitä aika iloinen.