Marmoripöytä

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut marmoripintaisesta sivupöydästä. Aikani nettikauppoja kahlattuani totesin, että sopivaa pöytää sopivaan hintaan ei taida löytyä. Aloinkin miettiä mahdollisuutta, että tilaisin marmoria itse suoraan Italiasta ja valmistaisin juuri toiveideni mukaisen pöydän. Juttelin asiasta muutaman ystäväni kanssa ja he mainitsivat olevansa myös kiinnostuneita marmoripöydästä/-yöpöydästä ja päätin tilata marmoria runsammin. Aikani sopivaa marmorivalmistajaa etsittyäni ryhdyin tuumasta toimeen ja koko kesän kestäneen sähköpostirumban jälkeen sain tilaukset tehtyä. Kuljetussählingit selvitettyäni, voin vihdoin ilokseni todeta, että marmorit ovat vihdoin saapuneet! Olen niiiin innoissani!

Alla kuvainspiraatiota. Itselleni valmistan suurimmassa kuvassa olevan tuplapöydän kaltaisen sivupöydän olohuoneeseen sekä kaksi pitkäjalkaista pöytää, toisen eteiseen avainpöydäksi ja toisen vaatehuoneeseeni korupöydäksi. Tilaamani marmorilevyt ovat juuri samanlaista kuin alla olevissa kuvissa eli bianco carraraa ja niitä löytyy kahdessa koossa: 45x45cm ja 30x30cm. Minulla on siis mahdollisuus valmistaa näitä marmoripöytiä vielä muutama, joten jos olet kiinnostunut kauniista marmoripöydästä kohtuuhintaan, niin laita sähköpostia osoitteeseen merilin.juronen@lut.fi. Katsotaan yhdessä tarkemmin minkä kokoista ja väristä runkoa toivoisit.

collage_photocat.jpg

Kuvat Pinterest-kansiostani Pöytä

Edit: Kuvat eivät siis ole omiani, vaan ne ovat Pinterestistä lainattuja. 

Koti Sisustus

Vauvakuvaus

Varoitus: nyt lähtee aihe ensimmäistä kertaa rönsyilemään, kuten olen aiemmin luvannut. Sain nimittäin kunnian kuvata ystäväpariskunnan uutta tulokasta ja pakko myöntää, että kuvista tuli omaan silmään todella kauniita. Haluankin esitellä teille muutamat niistä, sillä olen kuvista niin ylpeä. Ensimmäisen kuvan asettelu oli isän oma ehdotus, sillä hän on huomannut, että vauva rauhoittuu tuossa asennossa.

IMG_5157.JPG

IMG_5072.JPG

IMG_5085.JPG

Miten suloisia ovatkaan nuo pikkuruiset varpaat!IMG_5118.JPG

Kaksi viikoisen vauvan pyöreys ja pienet niskamakkarat. <3 Alla oleva kuva on yksi omista suosikeistani. Pidän siitä miten kuvassa yhdistyy miehinen karheus ja vastasyntyneen pehmeys.

IMG_5182.JPG

kollaasi2.jpg

Oli kunnia päästä kuvaamaan tuttavaperhettä, kiitos siis teille perhe P! Kiitos myös siitä, että sain käyttää kuvia postauksen tekemiseen! <3 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Lapset