Keittiön remontti
Jo heti asunnon näytössä tiesimme, että keittiö saa lähteä ensimmäisenä, jos päättäisimme asunnon ostaa. Kotimme pohja on moderni ja keittiö onkin olohuoneen kanssa samassa tilassa. Keittiön keskellä tönötti lattiasta kattoon ulottuva seinä, joka piti sisällään jääkaapin ja pakastimen.
Seinä peitti näkymän keittiöstä tehden koko tilasta ahtaan ja tunkkaisen. Olohuoneesta katsottuna vanhassa keittiössä ei ollut nähtävää, sillä keittiön kaapinovet eivät olleet makuuni lainkaan. Kuten kuvista näkee, ne olivat sävyltään kirsikan väriset luoden ”kivan” mökkifiiliksen. Kaappien rungoissa ei ollut sinällään mitään vikaa. Keittiövalmistajat kuitenkin kertoivat, että kaapinovet ovat kaappien kallein osa eli pelkkä ovien vaihtokin tulisi jo maksamaan ja on järkevämpää vaihtaa samalla rungotkin. Kaikenlisäksi vanhat kaapit eivät olleet standardimittaisia, joten niihin olisi täytynyt teettää erikoismittaiset (=kalliimmat) ovet. Halusimme muuttaa koko keittiön mallin, joten vanhojen runkojen kanssa sompailu ei olisi tuottanut hyvää lopputulosta. Keittiö onkin ainoa huone, joka laitettiin maan tasalle ja aloitettiin ihan alusta. Kilpailutimme keittiövalmistajia melkoisesti ja valittuamme sopivan keittiösuunnitelman pistimme vanhan keittiön matalaksi.
Pakko muuten sanoa, että remontointi on kyllä niin kaksipiippuista hommaa. Tavallaan se on niin ärsyttävää, kun kaikki paikat on ihan sekaisin ja rakennuspolyä on JOKA PAIKASSA ja sitä laskeutuu vielä pitkään remontin jälkeenkin. Laittioiden lakaisu ja pölyjen pyyhkiminen tulee liian tutuksi. Toisaalta taas remppaaminen on ihanan terapeuttista. On ihanaa seurata sen vaiheita ja jännätä aina, kun jotain uutta tulee. Parasta on, kun tekee jotain itse ja näkee käsiensä työn jäljen, esimerkkinä juurikin edellisen postauksen kaakeleiden maalaaminen. Voisin hyvin ryhtyä raksanaiseksi, mutta veikkaanpa, että en jaksa enää uutta tutkintoa lähteä opiskelemaan :D.
Pohjatöiden jälkeen alkoikin uuden keittiön pystyttäminen. Saimme valitsemaltamme keittiövalmistajalta fotorealistiset kuvat uudesta keittiöstä. Näin jälkeenpäin onkin hauska huomata, miten uskomattoman tarkat nämä kuvat ovat, lukuunottamatta pieniä yksityiskohtia, jotka halusimme vielä kuvien teon jälkeen muuttaa. Ihan kuin oikeaa kuvaa keittiöstämme katsoisi! Välitilan väri ja pinta oli vielä kuvien teon aikaan kysymysmerkkinä.
Tässä sitten kuvia keittiöstä heti sen valmistumisen jälkeen. Nämä ovat taaskin puhelimella otettuja, joten kuvailen keittiötäkin tarkemmin, kunhan saan käsiini kunnon kameran. Pakko sanoa, että olen todella tyytyväinen keittiöömme. Se on optimoitu versio käytännöllisyydestä ja estetiikasta. Hain asuntoon sopivaa modernia ilmettä ja se saatiin aikaan korkeakiiltoisilla, valkoisilla kaapinovilla ja Ylämaan Graniitin kivitasoilla. Välitilan rouhealla laatalla saatiin rikottua keittiön muuten niin sliipattua linjaa. Varsinkin illalla valaistuna välitila antaa parastaan. Olohuoneesta katsottuna keittiö näyttää siistiltä, sillä sijoitimme kaiken ”krääsän” eli kahvinkeittimen, leivänpaahtimen, mausteet yms. jääkaapin viereen piiloon. En pidä liiasta tavarasta ja haluankin kaiken ylimääräisen pois silmistä. Kivitasomme ovat kvartsia eli kivipuristetta, joten niihin ei imeydy nestettä. Punkkukaan ei voi siis tehdä tuhojansa :D. Ainoa asia, joka ehkä hyvin vähän häiritsee, ovat nuo saarekkeen kaapinovet. Niiden sävy on vihertävä, mutta olisin toivonut niiden olevan valkoisen sävyiset, kuten fotorealistinen kuva antoi ymmärtää.
Voisi luulla, että keittiön kaappitila olisi vähentynyt remontin myötä, kun menetimme sen keskellä tönöttäneen kaapin. Tilanne on kuitenkin päinvastainen, sillä nyt kaapit on sijoiteltu fiksummin ja kaikki tila on otettu järkevästi käyttöön. Pelkästään tuon saarekkeen sisään mahtuu käsittämätön määrä tavaraa, sillä se sisältää meidän kaikki lautaset, lasitavarat, aterimet, herkkulaatikon, kaikki kupit, kipot ja vuoat.. Ja ette voi kuvitellakaan, mikä nautinto nyt on laittaa keittiössä ruokaa, kun näkee telkkarin ja voi keskustella vieraidenkin kanssa samalla. Tuohon saarekkeelle on kätevä kattaa buffa, jonka ympäriltä jokainen voi noukkia lautasensa täytettä. Muutamat brunssit onkin tullut järjestettyä. :)
Kirjoittelen keittiövalmistajien kilpailuttamisesta (siitä miten me sen teimme) seuraavassa postauksessa, sillä sekin on oma projektinsa. Meiltä se taisi viedä aikaa sellaisen 3-4 kuukautta, koska halusimme tehdä sen huolellisesti ja löytää varmasti meille sopivimman valmistajan ja suunnitelman.
Tsemppiä kaikille tähän vuoden pimeimpään vuodenaikaan! Joulu onneksi kolkuttelee jo <3