Marmoripöytä
Olen jo pidemmän aikaa haaveillut marmoripintaisesta sivupöydästä. Aikani nettikauppoja kahlattuani totesin, että sopivaa pöytää sopivaan hintaan ei taida löytyä. Aloinkin miettiä mahdollisuutta, että tilaisin marmoria itse suoraan Italiasta ja valmistaisin juuri toiveideni mukaisen pöydän. Juttelin asiasta muutaman ystäväni kanssa ja he mainitsivat olevansa myös kiinnostuneita marmoripöydästä/-yöpöydästä ja päätin tilata marmoria runsammin. Aikani sopivaa marmorivalmistajaa etsittyäni ryhdyin tuumasta toimeen ja koko kesän kestäneen sähköpostirumban jälkeen sain tilaukset tehtyä. Kuljetussählingit selvitettyäni, voin vihdoin ilokseni todeta, että marmorit ovat vihdoin saapuneet! Olen niiiin innoissani!
Alla kuvainspiraatiota. Itselleni valmistan suurimmassa kuvassa olevan tuplapöydän kaltaisen sivupöydän olohuoneeseen sekä kaksi pitkäjalkaista pöytää, toisen eteiseen avainpöydäksi ja toisen vaatehuoneeseeni korupöydäksi. Tilaamani marmorilevyt ovat juuri samanlaista kuin alla olevissa kuvissa eli bianco carraraa ja niitä löytyy kahdessa koossa: 45x45cm ja 30x30cm. Minulla on siis mahdollisuus valmistaa näitä marmoripöytiä vielä muutama, joten jos olet kiinnostunut kauniista marmoripöydästä kohtuuhintaan, niin laita sähköpostia osoitteeseen merilin.juronen@lut.fi. Katsotaan yhdessä tarkemmin minkä kokoista ja väristä runkoa toivoisit.
Kuvat Pinterest-kansiostani Pöytä
Edit: Kuvat eivät siis ole omiani, vaan ne ovat Pinterestistä lainattuja.