Koristenaulauksella tyyliä huonekaluihin – DIY

Olen ahkerana Pinterest-käyttäjänä törmännyt usein huonekaluihin, joiden verhoilu on viimeistelty koristenauloilla ja tykästynyt tähän tyyliin kovasti, sillä koristenaulat tuovat mielestäni huonekaluun ryhtiä, tyylikkyyttä ja yleellistä fiilistä. Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota ruokapöydän tuoleihin, joissa verhoilunaulausta on käytetty.

blogiin.jpg

Kuvankaappaus 2016-5-15 kello 20.30.53.png

Kuvat Pinterest-kansiostani Nailhead trim

Sydämeltäni vannoutuneena DIY tyttönä innostuin ajatuksesta ja päätin kokeilla naulausta omiin huonekaluihimme. Meillä kuitenkin on ihan uudet ruokapöydän tuolit ja niissä on irroitettavat ja pestävät tuolinpäälliset, joten en nikkarointia näihin halunnut toteuttaa. Kohteekseni valikoituikin nojatuolin rahi, jonka olen muutenkin tuunannut ja verhoillut itse. Katsoin Youtubesta tämän videon ja marssin tarvikkeiden ostoon. Googleteltuani vaihtoehtoja löysin Clas Ohlsonilta verhoilunauloja hyvään hintaan, joten ostin muutaman paketin sekä verhoilunuijan. Hommaan käytin myös viivotinta, teippiä ja pihtejä. Laitoin teippiä rahin alareunaan, jotta reunassa pysyy selkeä mittauskohta. Seuraavaksi laitoin teippiä 2cm alareunasta ja tämän jälkeen mittasin tarkasti naulojen keskipisteiden etäisyydet suhteessa teippeihin. Pihdeillä nostin liian syvälle uponneita nauloja ylemmäs. Huomasin, että parhaan lopputuloksen saa, kun nuijalla iskee mahdollisimman napakoilla iskuilla kerralla naulat paikoilleen. Pikkuhiljaa töpöttely väänsi nauloja eivätkä ne tahtoneet upota rahin runkoon. Aluksi homma tökki hieman, mutta lähti pian sujumaan.

collage_photocat.jpg

Naulaus osoittautui perfektionistin hermoja koettelevaksi hommaksi, sillä naulat tahtoivat monesti vääntyä eikä niiden laittaminen siististi ollutkaan läpihuutojuttu. Totesin kuitenkin, että kokonaisilmeessä pienet virheet eivät näy ja olen tyytyväinen omaan kädenjälkeeni. Pidän siitä miten verhoilunaula vetää kangasta hieman sisäänpäin (kuka ymmärtää päähänpinttymäni?). Tein itse naulauksen melko tiheään. Naulauksen luomaa lookia voi imitoida myös verhoilunauhalla, joka kiinnitetään vain muutamilla nauloilla ja käyttäisin tuota tekniikkaa erityisesti lipastoihin ja yöpöytiin yms.

collage_photocat.jpg

Kuvat Pinterest-kansiostani Nailhead trim

Lappeenrannan Clas Ohlsonin myymälän hylly muuten on käyttämäni naulan osalta tyhjä muutaman viikon, mutta lisää tavaraa on kuulemma tulossa, joten oma projektinikin seisoo siihen saakka, sillä yksi sivu on vielä naulaamatta. Koristenauloja voi käyttää siis myös sängynpäätyjen, lipastojen, yöpöytien yms. koristeluun ja itse haaveilenkin seuraavaksi tuunaavani yöpöytämme tuolla helpommalla nauhametodilla. Tässä siis lopputulos. Toimii mielestäni mainiosti!

collage_photocat.jpg

Mukavaa alkavaa viikkoa! 🙂

Koti Sisustus DIY

Talviunilta herääminen ja parkettien uusiminen

Blogi jäi joulusinapilla höystetyt kinkkuöverit vedettyään talviunille, kun opiskelukiireet veivät mennessään. Huomasin, että aika on niidenkin suhteen kortilla eikä blogille jäänyt valitettavasti tilaa. Nyt kouluasioiden hellitettyä ja graduprojektin jälleen käynnistyttyä, on vihdoin aikaa herätellä blogianikin jälleen henkiin. Otimme asuntomme suhteen viime viikolla uuden projektin käsille, kun oli aika vaihtaa kotimme parketit. Edelliset olivat palvelleet talon rakentamisesta lähtien eli noin 15 vuotta. Kuntonsa puolesta edelliset parketit olivat ihan ok kunnossa, mutta niihin oli tullut edellisten asukkaiden huonekalujen jäljiltä auringon aikaansaamia sävyeroja, korkokenkävaurioita (eivät minun aiheuttamia!), naarmuja ja tulipa niihin keittiöremontin yhteydessä yksi näkyvämpi likakohtakin kiitos huolimattoman asentajan ja tämän kuraisen salkun (ei mitään katkeruutta :D). Alla olevista kuvista näkee, että eipä vanhan lattian sävykään enää ajanmukainen ollut tai ainakaan se ei omaa silmääni miellyttänyt.

IMG_4841.JPG

IMG_4844.JPG

IMG_4846.JPG

IMG_4850.JPG

Valosta vaihdellen lattia oli oranssi tai kellertävä. Kotimme yhtenäinen alue eli olohuone, ruokailutila ja eteinen oli kertaalleen hiottu ja käsitelty ilmeisesti valkolakalla, mutta makuuhuoneet oli jätetty käsittelemättä. Niissä oli siis huomattava sävyero.

IMG_4852.JPG

IMG_4854.JPG

 

IMG_4883.JPG

IMG_4890.JPG

Vasemmalla uusi ja oikealla vanha parketti. Päädyimme siis tummuudeltaan melko samanlaiseen parkettiin, mutta sävy on paljon viileämpi.

IMG_4893.JPG

Vaikka työhuone on vielä täysin ilman maalia ja melkoinen raakile, virkisti uusi parketti senkin ilmettä jo kummasti. Parkettiprojekti on siinä määrin vielä kesken, että lattialistat ja ovet sekä niiden karmit ovat laittamatta paikoilleen.

IMG_4896.JPG

IMG_4902.JPG

IMG_4905.JPG

IMG_4908.JPG

IMG_4913.jpg

IMG_4920.JPG

IMG_4921.jpg

IMG_4922.JPG

Pakko sanoa, että olen kyllä todella tyytyväinen tuohon uuteen parkettiin ja sen sävyyn. En tiedä kuinka on edes mahdollista, mutta parketin sävyssä on kaunista viileyttä, mutta samalla kodikasta lämpöä. Pohdimme aluksi valkoista parkettia, mutta kotimme ilmeestä olisi mielestäni tällöin tullut liian kylmä ja vivahteeton. Tyyliltään uusi parketti on rustiikkisempi kuin mitä minut tuntevat odottaisivat tai edes itse uskoin, mutta olen kyllä sataprosenttisen tyytyväinen tähän valintaan! 

Kevään säät ovat hellineet meitä, joten otetaan ilo irti. Aurinkoista päivää kaikille! 🙂

Koti Sisustus