Paperinarupaketti ja muita joulukoristeita
Ihanaa!! Joulukuu on täällä! <3 Aloitin joulukoristeiden laiton jo monta viikkoa sitten, mutta nyt sen kehtaa vasta julkisesti myöntää. Kuvituksena siis näitä koristuksia.
Juttelin tuossa pari päivää sitten ystävän kanssa ja hän mainitsi askartelevansa paperinarupaketteja. Ihmettelin, että mitä ne oikein ovat ja hetken googleteltuani olin myyty. Ei ole tullut moneen vuoteen askarreltua mitään, mutta mikä muu saisi joulufiiliksen paremmin heräämään kuin askartelu. Hyvät ohjeet pakettien tekemiseen löytyy esimerkiksi täältä, joten en ala niitä kirjoittelemaan. Muottina käytin pikapuuro-, hapankorppu- ja pastapakettia. Eipähän ole tarvinnut viedä pahveja roskiin! 😀 Vinkkinä, että kun pahvilaatikkoa alkaa ottamaan kovettuneen paperinarupaketin sisältä pois, niin kannattaa kastella pahvia ihan kunnolla. Vesihän ei pääse paperinaruun käsiksi, kun pahvin ja paperinarun välissä on kelmua. Kastelu helpottaa pahvin poistoa kummasti ja paperinarupaketti pysyy varmemmin ehjänä. Itse tein ”rumimmalle” puolelle pakettia reiän ja laskin hanasta vettä laatikon sisään ja kääntelin sitä. Valot ostin Clas Ohlsonilta. Ne on sellaiset kolmella AA paristolla toimivat ja paristoille on vielä söpö pikku pussukka. Kustansivat muistaakseni 5€ per setti. Sitten vielä mieleistä nauhaa paketin ympärille ja voilà! Ihanan tunnelmallinen jouluvalaisin valmiina vaikka lahjaksi ystävälle tai joulupöytää koristamaan.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! :)
Ps. Sain vihdoin käsiini kunnon kameran eli jatkossa parempaa kuvamateriaalia luvassa! JEEE :)