Hyvästit

Syyskuu oli raskas elämässäni, ja viime viikonloppuna romahdin. Positiivinen elämänasenteeni ja ”kaikki kyllä järjestyy” -ajattelu ei enää auttanut. Itkin. En itkenyt lainkaan rakkauden vuoksi. Itkin, koska minusta tuntui, etten enää selviä. Kallis asunto, laskut, perhehuolet, kaikki kaatui niskaan. Eikä minulla ollut ketään, kuka romahtamisen hetkellä olisi sulkenut tiukkaan syleilyyn ja sanonut, että kaikki järjestyy.

Itku teki kuitenkin hyvää. Mutta itkemällä ei makseta laskuja. Kukaan ei maksa kyyneleistäni. Kokosin itseni ja päätin, että kaikki oikeasti järjestyy. Nyt minun on hetki keskityttävä täysin itseeni ja elämäni järjestelyyn. Teen täysiä työviikkoja ja ensi viikosta alan vielä tekemään lisäduunia. Jätän siis deittailun ja blogini päivittämisen määrittelemättömäksi ajaksi.

Rakkaus saa nyt löytää minut. Voimavarani ei riitä sen etsimiseen.

Kun olen valmis, tulette vielä kuulemaan minusta. Ja näkemään minut. Ja siitä tulee mieletöntä!

Suhteet Oma elämä Rakkaus Hyvä olo
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.