Ladataan...

Hei muruset! <3

Pitkästä aikaa ajattelin kirjoitella sisustusjuttuja. Marraskuussa remontin aikaan kirjoittelin tietysti paljon remontista, ja joulukuussa taisin kirjoitella vähän sisustusmietteitä - hakusessa oli uuteen kotiin muutamia juttuja, kuten vitriini, lipasto, valaisimia ja ruokapöytä. Kirjoittelin tuolloin myös siitä, että kalusteiden ostamisessa on omat kommervenkkinsä, sillä meidän autoomme eivät useimmat kalusteet kokonaisina mahdu, ja esimeriksi Tori.fi:n kautta ostaessa ostajan täytyy useimmiten itse hakea tavarat myyjältä omalla autollaan. Tietysti esimerkiksi jonkinlaisen pakun voisi myös vuokrata, mutta meidän taloudesta ei löydy ketään kovin innokasta pakukuskiakaan.

Jatkoin kuitenkin Tori.fi:n ja muiden kirppisryhmien aktiivista kyttäämistä, sillä minulla oli tosiaan toiveena ostaa nimenomaan vanhoja, puisia huonekaluja. Jossain vaiheessa keksin, että voisin myös lähestyä jotain antiikkiliikettä huonekalujen tiimoilta, jahka vain löytäisin sellaisen liikkeen, joka toimittaa tuotteita kotiin. Päädyinkin laittamaan suoraan kyselyä eräälle antiikkikauppiaalle, josko hänellä olisi etsimäni tyylistä pöytää. Halusin mieluiten valkoisen, pyöreän kustavilaistyylisen antiikkipöydän, joka olisi jatkettava. Arkisin kun meitä on vain 2, niin pienempikin pöytä riittää, mutta tykkäämme myös kutsua vieraita kylään ja pitää erilaisia illanistujaisia, joten silloin olisi kiva jos pöydän voisi jatkaa pidemmäksi. Ja onnekseni sainkin pian vastauksen, että varastosta löytyisi etsimäni tyyppinen pöytä, joka pitäisi vain kunnostaa (!).

Pöytä kunnostettiin minua varten ja sain myös itse valita sen värin. Valitsin valkoisen, koska olin ihaillut aiemmin nimenomaan valkoisia kustavilaispöytiä, ja koska meillä on puolestaan ruskeita tuoleja - ruskea pöytä ruskeine tuoleineen voisi olla aika hallitseva ja synkkä näky.

Nyt tosin pohdin vähän tuota tuolitilannettakin. Meillä on tällä hetkellä kolme eri paikoista meille kulkeutunutta erilaista vanhaa tuolia ja yksi artekin jakkara. Tuolien verhoilut ovat vähän heikossa hapessa, joten siksi tuolien päällä on ollut yleensä lampaantaljat. Nyt vähän tässä pohdin ja puntaroin, sopivatko kaikki tuolit pöydän ympärille vaiko eivät. Oikeassa takakulmassa oleva tuoli on tällä hetkellä vähän liian matala, joten harkitsen ainakin sen vaihtamista erääseen mökillämme tällä hetkellä olevaan, korkeampaan antiikkiseen ruskeaan tuoliin. Jonkinlaista tuolileikkiä tässä on varmaan luvassa, koska joitain tuolejahan täytyy olla olemassa myös silloin, kun pöytä on jatketussa asennossa. Ehkäpä muutama varajakkara siis ainakin tarvitaan.

Joka tapauksessa, pöytä on aivan ihana ja mielestäni todella kaunis. Ihailen sitä päivittäin, ja olen tyytyväinen, että jaksoin oikeasti nähdä vaivaa ja etsiä juuri sellaisen pöydän, jonka tiesin haluavani. Jossain malttamattomissa ja epätoivoisissa ajatuksissani pohdin jo, että "pitää varmaan tilata vain joku.." Onneksi en kuitenkaan tehnyt sitä. Tämä on juuri se meille täydellinen pöytä. Vielä etsinnässä on pöydän alle joku käsinsolmittu, punasävyinen villamatto sekä kattovalo pöydän yläpuolelle. Mutta jälleen etsin ihan rauhassa, ilman sen suurempaa hoppua, ja mieluiten käytettynä.

Kuvissa näkyvä vitriini on muuten myös uusi. Ja sen suhteen päädyttiin lopulta sellaiseen ratkaisuun, että se ostettiin sitten kuitenkin uutena. Vitriini löytyi Ikeasta, ja se on onneksi valmistettu massiivipuusta. Se on juuri täydellisen kokoinen tuohon kohtaan ja se kätkee sisäänsä runsaasti lasiastioita, kaikki viini- ja ginipullomme sekä alimmalla rivillä säilytyslaatikoita, joissa on muun muassa sisustustavaraa. Olin jo niin kertakaikkisen ärsyyntynyt siihen, että kaikki nuo tavarat seilasivat ympäriinsä ilman mitään paikkaa minne niitä laittaa, että päätin että vitriinin on nyt löydyttävä. Koska Ikean huonehalut tulevat palasina, saimme tämän kätevästi kuljetettua omalla autollamme kotiin asti. Mielestäni vitriini sopii myös hyvin yhteen itse keittiökalusteidemme kanssa (joista juttua tulossa lähiaikoina), ja se tuo myös ripauksen vähän modernimpaa tyyliä ruokaryhmän rinnalle. Sillä vaikka tykkäänkin vanhoista kalusteista, en halua että kotini muistuttaa museota. Nyt tämä on mielestäni oikein toimiva kombo.

Mainitsin aiemmin myös, että ostoslistallani oli lipasto. Se tarve on nyt oikeastaan rauennut, sillä päädyin jälleen karsimaan tavaraa runsaasti, ja lopulta saimmekin kaikki tavarat mahtumaan klaffilipastoomme ja tv-tasonamme toimivaan senkkiin. Ja näin säästettiin myös hyvä summa rahaa :)

Mitäs tykkäätte uudesta pöydästämme ja vitriinistämme? Itse olen enemmän vanhojen huonekalujen ystävä ja sitä mieltä, että niissä on jotenkin enemmän sielua ja tunnelmaa (ja tietysti niiden ostaminen on myös ekologisempaa), mutta myös uusilla kalusteilla voi olla paikkansa meidän kodissa, jos ne ovat toimivia ja käytännöllisiä. Tykkään näistä molemmista kalusteista, mutta "suosikkini" on kyllä tuo ihana pöytä. <3

- Netta

Lue myös:

Entinen kotimme kuvina

Miten sisustaa ekologisesti ja edullisesti?

Ladataan...

Päätin, että tänä vuonna en kirjoittaisi ystävänpäivästä, koska olen kirjoittanut siitä jo niin monena vuonna. Mutta sitten mietin, että mitä jos kuitenkin ihan vähän vain. Ja avasin tämän kirjoitusruudun ilman harmainta aavistusta siitä, mitä tähän naputtelisin. We'll see what happens.

Päätin kirjoittaa siksi, että olen kirjoittanut ystävyydestä paljon tässä blogissa. Eikä siitä mielestäni koskaan voi kirjoittaa tai puhua liikaa! En voi koskaan korostaa tarpeeksi paljon sitä, kuinka tärkeää ystävyys on. Ja kuinka raastavaa sen puute ja yksinäisyys on. Kuinka kipeää sen päättyminen voi tehdä vielä vuosienkin jälkeen. Ja kuinka mahtavaa se onkaan, kun voi kutsua jotain uutta tyyppiä ystäväkseen!

Jenkit juhlivat Valentine's daytä ja me ainakin vielä toistaiseksi täällä Suomessa ystävänpäivää, vaikka ensimmäisenä mainittu alkaa jalkautua pikkuhiljaa meillekin. Vaikka samaa punaisten sydänten ja rakkauden juhlaa ne ovat oikeastaan molemmat. Ystävyydessäkin on pohjimmiltaan kyse siitä jostain mystisestä sielujen sympatiasta ja tietysti myös rakkaudesta. Mutta miksi niitä asioita on niin kovin vaikeaa arjessa sanoa ääneen niille elämän tärkeille ihmisille? Olet tärkeä. Olet rakas. Kiitos, kun olet ollut ja kiitos kun olet nyt. Kiitos, kun kannattelit, rohkaisit, lohdutit, potkit persuksille, pidit puoliani ja sait minut käkättämään niin, että vedet valuivat silmistäni ja meinasin pissata housuuni. Kiitos, kun pelastitte minut katuojalta ja hulluudelta silloin, kun minulla ei ollut ketään muita. Kiitos, kun luotit minulle vastuullisen kaason tehtävän ja kiitos kun pyysit minua lapsesi kummiksi kunniatehtävään.

Vaikka tällaiset päivät toki ovatkin myös kauppiaiden juhlaa ja ne on helppoa tyrmätä humpuukina, ovat mielestäni oikeastaan aika tärkeitä. Ne saavat meidät hetkeksi pysähtymään hektisen arjen keskellä ja näkemään kaiken sen hyvän, mitä ympärillä on. Kaikki ne rakkaat, tärkeät kultakimpaleet, joita ilman elämä olisi väritöntä. Vaikka välillä tuntuisi yksinäiseltä ja kaipaisi uusiakin ystäviä, on tärkeää nähdä myös heidät, jotka jo rinnalla ovat. Jo olemassa olevaa ystävyyttä voi ehkä syventää entisestään, tai jo sammunutta liekkiä voi kenties lämmittää uudestaan. Tällaiset päivät ovat ehkä tarpeen muistuttamaan meitä siitä, että voisi olla hyvä aika ottaa puhelin käteen ja soittaa sille ihmiselle, joka on jo pitkään ollut mielessä.

Toisaalta tällaisissa päivissä on vähän sama homma kuin joulussa ja äitienpäivässä. Ne voivat oikeasti tuoda esiin syvän yksinäisyyden ja joukkoon kuulumattomuuden tunteen. Olen pahoillani kaikkien heidän puolesta, joilla niin on. Ja haluan muistuttaa, että aina on kuitenkin toivoa. Ehkä jo ensi ystävänpäivänä asiat ovatkin ihan toisin. 

-Netta

Ystävyys-aiheisia kirjoituksiani:

Ystävänpäivän kiitokset ystävilleni

Kun aikuinen haluaisi löytää uusia ystäviä

Mistä tunnet sä ystävän?

Kun ystävyys päättyy

Ladataan...

Tiedättekö, kun joskus harmaan ja tasaisen arjen keskellä, kun seuraavaan lomaan on vielä ainakin 150 päivää aikaa, sitä erehtyy ajattelemaan, että "Tulisinpa kipeäksi. Voisin maata sohvalla ja katsella Muumeja, kuten lapsena. Mitäpä pieni nuhakuume haittasi. Ei töissäkään ole juuri nyt mitään erityisen kiireistä meneillään".

Sitten puoliso sairastuu flunssaan, ja oikeastaan arvaatkin jo, että tauti kyllä tarttuu sinuunkin. Ei samana päivänä, eikä vielä seuraavanakaan, mutta viikonlopun aikana jo. Kuume nousee, kurkussasi sykkii kaktus ja nenäsi vuotaa kuin pieni vesiputous. Päässä jyskyttää kuin sitä hakattaisiin kymmenellä pienellä vasaralla. Olet väsyneempi kuin maratonin jälkeen. Hautaudut sänkyyn peittojen kanssa ja nukut tuntikausia putkeen.

No, tällä kertaa tauti ei onneksi ollut kovin paha. Kovempaa kuumetta kesti vain noin vuorokauden ajan, jonka jälkeen ruumiinlämpö on roikkunut muutamia päiviä vähän 37 asteen yläpuolella. Ja nenäliinoja on kulunut pakettikaupalla, ja kuluu edelleen.

Jännää on se, miten nopeasti kaikki se, mistä olin silloin terveenä "haaveillut" - passattavana olemien, sohvalla makoileminen, telkkarin katselu, lukeminen ja muu löysäily - alkoi oikeastaan tylsistyttämään. Kun se ei ollutkaan oma valinta, vaan pakon sanelemaa. Silloin, kun kuume oli korkeimmillaan, koko asiaa ei tietenkään ajatellut. Mutta sittemmin, kun kuumetta on ollut vähemmän ja olen pysynyt hereillä ihan hyvin ilman päiväunia,  ja olen ehtinyt myös muun muassa katsella kokonaisen tuotantokauden Grace & Frankieta ja surffailla päämäärättömästi netissä.... Siinä vaiheessa alkaa todellakin tuntua siltä, että on saanut lööbailla ihan tarpeekseen, ja oikeastaan olisi jo valmis palaamaan töihin ja muihin tavallisiin arkirutiineihin. Tuntuu, että on jo ihan pudonnut maailmanmenon kelkasta, kun on vain katsellut oman kodin seiniä monta päivää putkeen.

Tästä päästään väistämättä siihen ajatukseen, että ihmisaivot ovat niin fucked up. Ne haluavat niin usein sitä, mitä ne eivät voi saada. Tai kun ne saavat haluamansa, ne eivät enää haluakaan sitä. Ja niin edelleen. Voi luoja sentään. Sama juttu, kun ensin odotamme joulua ja sitten huokaisemme helpotuksesta, kun se on ohi.

No, niin tai näin. Olo on täällä jo parempi, ja huomenna yritän mennä taas töihin. Nyt en toivo enää sairastavani pitkään aikaan, mutta kesälomaa olen toki jo aloittanut odottamaan. Ja viime vuonnahan kirjoitinkin lomalla kaipaavani takaisin töihin. :D

-Netta

Ladataan...

Kävin pitkästä aikaa kirjastossa. Mikä ihana rauhan tyyssija. Nojatuoleja aseteltuina viihtyisiksi ryhmiksi, joissa voi pieteetillä tutustua mielenkiintoisiin kirjoihin. Hiljaista ja rauhallista. Ihmisiä opiskelemassa, lukemassa päivän lehteä ja valitsemassa iltalukemista.

Mieleeni palautuivat lapsuudessa kirjastoissa vietetyt kymmenet ja sadat tunnit. Kun sovittiin etukäteen parhaan ystävän kanssa, että tiistaina mennään koulun jälkeen kirjastoon, ja otetaan eväät mukaan. Ollaan siellä ainakin kaksi tuntia, syödään eväitä ja tutustutaan kirjoihin. Pohditaan, mitä kirjoja luetaan nyt ja tulevaisuudessa. Pohditaan, minkä kirjasarjan aloittaisi seuraavaksi, kun edellinen tulee päätökseen. Neiti Etsivät, Laurat, Ponitytöt, Sweet Valley Hight, Annit, Siniset Ponitallit.. Isoimman vaikutuksen tekivät Laura Honkasalon Siskoni, enkelinluinen tyttö ja Jerry Spinellin Tähtityttö. Lukioikäisenä puolestaan Pikku Prinssi. Lauroista tykkäsin niin, että telkkarista oli myös pakko katsoa sen pohjalta tehdyt tv-sarjat (jotka katsoin juuri äskettäin uudelleen Yle Areenasta). Luettiin aina myös lehtiä. Koululainen, myöhemmin Suosikki ja Demi. Kävimme kirjastossa ystäväni kanssa niin ala- kuin yläasteellakin. Usein kävimme kirjastossa perheenkin kanssa. Vanhemmat hävisivät aikuisten osastolle etsimään lukemista itselleen ja minä puolestani lasten- tai nuortenosastolle etsimään kirjoja ja lehtiä itselleni. Kirjasin myös ruutuvihkoon kaikki lukemani kirjat. Kyseinen vihko on edelleen tallessa, ja luettuja kirjoja on sen mukaan ollut lapsuudessa vuosittain noin 60. Ajattelin kirjata samaan vihkoon kaikki tänä vuonna luetut/kuunnellut kirjat. 

Helsinkiin muutettuani kirjastossa käyminen jäi. Tai no, yliopiston kirjastossa kyllä kävin ihan viikoittain. Lainaamassa tieteellistä kirjallisuutta opiskelujuttuja varten. Ja koska sitä piti lukea niin paljon, jäi kaikki muu. Jotenkin kirjastotkin tuntuivat Helsingissä olevan niin "hankalissa" paikoissakin, että en oikein luonut niihin suhdetta, kun ne eivät olleet ohikulkumatkallani. Haaveilin kyllä aina siitä, että opiskelujen jälkeen minulla olisi taas aikaa kirjoille ja muunkin kuin tenttikirjallisuuden lukemiselle. Ja täytyy sanoa, että se onkin kyllä pitänyt paikkaansa. Valmistumisen jälkeen olen löytänyt äänikirjat ja kuunnellut niitä paljon. Mutta kuunteleminen ei ole ihan sama juttu kuin lukeminen. Toki sovelluksen kautta voisi myös lukea kirjoja, mutta kirkkaalta ipadin ruudulta lukeminen ei todellakaan ole sama asia, kuin oikean kirjan lukeminen. Sivujen kahistelu, hiirenkorvat kulmissa ja oikean sivun etsiminen, kun kirjanmerkki on pudonnut. Kirjaston kirjojen hieman tunkkainen tuoksu. Sivut, jotka ovat vanhuuttaan kellertyneet. Niinpä päätin mennä pitkästä aikaa kirjastoon, koska nyt muuttomme jälkeen asumme itse asiassa ihan kirjaston lähellä.

Edellisestä kirjastokäynnistäni oli ihan liian pitkä aika. En enää tiennyt, miten kirjastossa toimitaan. Äänikirja-sovelluksessa sinulle tarjotaan suosituksia. Näet, mitkä kirjat ovat uusia juuri nyt. Mitkä ovat kuunnelluimpia, ja mitkä muistuttavat aiemmin kuuntelemisia kirjoja. Sen sijaan, kun menet kirjastoon, siellä on pitkiä hyllyjä, jotka ovat täynnä kirjoja. Paljon samannäköisiä kirjoja, joista voit koittaa tihrustaa tekijän nimeä ja kirjan nimeä. Henkilökunta on nostanut esille valikoimiaan kirjoja, ja ne kävinkin ensinkin läpi. Mutta kun mikään niistä ei miellyttänyt, olin ihan hukassa. Haluan nyt äkkiä löytää jonkin kivan kirjan ja sitten kotiin ruuanlaittoon, mutta miten? Miten onnistun löytämään hyvän kirjan kaikkien näitten hyllyjen joukosta? Pyörin hyllyjen välissä avuttomana ja otin käteeni kirjan sieltä ja toisen täältä. Pohdin mielessäni, että ei se ole ihmekään, että vietimme lapsena kirjastossa tuntikausia. Johtui varmaan siitä, että etsimme vain sopivia kirjoja niin kauan..

Päätin löysätä pipoa ja ottaa rauhassa. Ärsyketulvaa täynnä olevassa maailmassa hiljainen ja rauhallinen kirjasto voi aluksi tuntua hankalalta paikalta. Mutta se tekee nykyihmiselle hyvää. Kiertelin hyllyrivejä ja otin käsiini lisää ja lisää kirjoja. Tutkin niitä, luin takakansitekstit. Laitoin takaisin. Jossain vaiheessa löysin yhden kirjan, joka vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Totesin, että se saa nyt riittää tähän ensihätään. Tähän uuteen naapuriini, kirjastoon, täytyy alkaa tutustua rauhassa. Meillä on pitkä ja tiivis yhteinen historia, mutta olemme olleet erillämme monta, monta vuotta. Tässä vaaditaan totuttelua ja uudelleen opettelua.

Musta on muuten aivan ihanaa ja liikuttavaa, että uusi keskustakirjasto Oodi on ollut niin suosittu. Siis NIIN suosittu, että sinne on jonotettu jättipitkissä jonoissa ja siellä on ollut ihan tyhjät hyllyt, kun kaikki kirjat on lainattu loppuun. Se kertoo jotenkin suloisesti siitä, että vaikka kaikki vempaimet ja sovellukset kuinka yleistyvät ja vievät aikaa elämästämme, kaipaamme me ihmiset yhä myös aitojen asioiden äärelle. Kirjastossa on jotain niin tuttua ja turvallista. Kaikilla on siitä muistoja jo lapsuudesta lähtien. Ja näköjään moni muukin on sitä mieltä, että vähän tunkkaiselta tuoksuvia sivuja ja hiirenkorville vääntyneitä kulmia ei todellakaan mitkään pädit voi peitota. Uskon, että juuri kirjastosta ja kirjoista on peräisin myös oma rakkauteni kirjoittamiseen. Kiitos siis lapsuudenystävälle, että lähdit kanssani tuntikausiksi sinne, ja äidille ja isälle, jotka lukivat minulle todella paljon ollessani lapsi. Kirjoitin syksyllä postauksen nimeltään "Yrjönkadun uimahalli on hyggeintä mitä verorahoilla saa", ja nyt täytyy todeta, että kirjasto pääsee tässä luokittelussa takuuvarmasti heti toiselle sijalle.

-Netta

Ps. Vinkkaa mulle, mitä kannattaisi lukea! Ehkä ensi kerralla en pyöri kirjastossa ihan yhtä avuttomana, kuin tällä kertaa.

Pages