Ladataan...

Blogini on ollut pystyssä nyt jo yli neljä vuotta, ja sinä aikana mukaan on tietysti myös tullut paljon uusia lukijoita. Ajattelinkin, että nyt voisi olla hyvä hetki vähän kerrata, millainen tyyppi täällä ruudun tällä puolella kirjoittelee. Vanhoille lukijoillekin tässä varmasti on uutta tietoa - kokeilin heittää joukkoon sellaisia juttuja, joista en ole blogissa aikaisemmin kirjoitellut. Tässä siis 30 sekalaista faktaa meikäläisestä, olkaa hyvät!

1. Täytän joulukuussa 29 vuotta.

2. Olen ainoa lapsi.

3. Omistan 9-vuotiaan maatiaskissan Viivin ja 2-vuotiaan kleinspitz-rotuisen koiran Fridan.

4. Olen avoliitossa.

5. Olen harrastanut elämäni aikana muun muassa näyttelemistä, kuoroa, pianonsoittoa, balettia, jazztanssia, ratsastusta, kuntosalilla käyntiä, pilatesta, hot joogaa ja päiväkirjan kirjoittamista.

6. Tällä hetkellä harrastan bloggaamista, yin joogaa, sisustamista, mökkiremonttia ja valokuvausta.

7. Olen valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta kesällä 2017.

8. Lempimusiikkiani on muun muassa The Beatles, Coldplay, Adele, Robin, Scandinavian Music Group, Yona, Veronica Maggio ja Vesta.

9. Lempielokuviani ovat ainakin Amélie, The Intouchables, Saksikäsi Edward, The Fault in Our Stars ja The Great Gatsby.

10. Tv-suosikkejani ovat Silta, Solsidan, Bonusperhe, Klikkaa mua, Sinkkuelämää ja Modern Family ja monet muut kausittain vaihtelevat sarjat.

11. Työskentelen tällä hetkellä Pohjoismaiden suurimman kosmetiikka-alan verkkokaupan palveluksessa muun muassa kääntämisen ja someyhteistöiden parissa.

12. Olen työskennellyt elämäni aikana muun muassa lastenvahtina, kerhonohjaajana, isosena rippileirillä, kahvilatyöntekijänä, pikaruokalatyöntekijänä, yliopiston koevalvojana, hintaseurannan tiedonkerääjänä, luokanopettajana, verkkokaupan työntekijänä ja kivijalkamyymälän myyjänä.

13. Olen asunut Helsingin kantakaupungissa nyt 9 vuoden ajan. Olen asunut tähän mennessä Kalliossa, Kruununhaassa, Etu-Töölössä ja Punavuoressa. 

14. Alunperin olen kotoisin Lohjalta.

15. Sukuni sen sijaan on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta Raahesta, ja se onkin myös tärkeä paikka minulle.

16. Minulla on kaksi kummipoikaa, joista toinen on kahdeksannella luokalla ja toinen 2-vuotias.

18. Minulla on ajokortti, mutta en nykyään lähes koskaan aja autoa. Oikeastaan pelkään ja inhoan sitä! Harjoittelin kuitenkin kesällä vähän ajamista mökkitiellä pitkästä aikaa.

19. En usein meikkaa arkisin, koska olen niin aamu-uninen, etten pääse tarpeeksi aikaisin sängystä ylös. Haluaisin oppia aamuvirkummaksi.

20. Sen sijaan juhliin rakastan laittautua oikein pitkän kaavan kautta kaikkien menetettyjen arkiaamujenkin edestä!

21. Sain äidiltäni viime jouluna lahjaksi Kodin Kuvalehden tilauksen ja joka toinen torstai hihkun ilosta, kun lehti kolahtaa postiluukusta. Koen sen olevan yksi osoitus sisäisen mummoni olemassaolosta...

22. En ole matkustellut elämässäni kovinkaan paljon (tai riippuu tietysti täysin siitä, mikä on "paljon"). Täysi-ikäistymisen jälkeen olen käynyt Suomen rajojen ulkopuolella Ruotsissa (ja sieltä bussilla/junalla päiväretkillä Norjassa ja Tanskassa), Virossa, Puolassa, Tsekissä, Latviassa, Liettuassa ja Kroatiassa. Nämä kaikki siis 10 vuoden aikana.

23. Yksi syy vähäiseen matkusteluuni on lentopelko. Mutta toinen, jatkuvasti tärkeämpi syy on ilmastoahdistus.

24. Olen näyttelemisharrastuksen tiimoilta ollut avustajana muun muassa Paha Maa -elokuvassa ja Syke-sarjassa.

25. Olin myös mukana Helsingin yliopiston ihka ensimmäisessä Humanistispeksissä.

26. Olen erittäin puhelias ja sosiaalinen ihminen - tavallaan klassinen ekstrovertti. Mutta samalla rakastan suunnattomasti myös omaa tilaa ja aikaa, ja musta onkin aivan ihanaa viettää välillä iltaa ihan vain yksikseni tehden kaikkia omia juttujani.

27. Toisaalta olen usein elämässäni myös kokenut itseni erittäin yksinäiseksi ja kaivannut lähelleni lisää ihmisiä ja ystäviä. Juuri nyt tilanne on kuitenkin hyvä, enkä koe yksinäisyyttä jokapäiväisessä arjessani.

28. Haluaisin jonain päivänä kirjoittaa oman kirjan - tosin en vielä edes tiedä, olisiko se kaunokirjallisuutta tai jotain muuta. Haluaisin myös kirjoittaa lauluja! Harmi vain, etten sitten taas ymmärrä musiikin muista osa-alueista hölkäsen pöläystä.

29. Yksi mun lempitavoista viettää aikaa on erilaiset keikat, konsertit ja festarit. Olen käynyt Suomen rajojen ulkopuolella katsomassa Coldplayta, Adelea ja Bruno Marsia, ja lisäksi lukuisilla festareilla, keikoilla ja konserteissa Suomessa. Tänä kesänä kävin ensimmäistä kertaa Sideways-festareilla ja tykkäsin kovasti!

30. Mä rakastan bloggaamista ja erityisesti tekstien kirjoittamista, mutta bloggaamisessa on myös monia asioita, jotka on mulle vielä vieraita. Vierastan esimerkiksi tietynlaista "itseni markkinoimista" tai brändäämistä, kuvissa esiintymistä (voi luoja sentään, aina yhtä hankalaa), pinnan siloittelemista, Google Analyticsin kyttäämistä, kaikenlaista liikaa suunnittelemista ja optimoimista ja niin edelleen.

31. Blogikuvani on usein napattu kiireessä puhelimella. Myös tämän postauksen kuvat on otettu kännykällä. Mulla on kyllä järjestelmäkamera, mutta se tuntuu usein niin raskaalta ja työläältä, että kännykkä saa kelvata.

32. En tunne ketään muuta bloggaajaa tosielämässä henkilökohtaisesti. Olen tavannut bloggaajia livenä esimerkiksi joissain blogitapahtumissa, mutta en ole kenenkään kanssa säännöllisesti tekemisissä niin, että kävisimme esimerkiksi kahvittelemassa yhdessä. Toivoisin, että joskus tutustuisin paremmin johonkin toiseen bloggaajaan, koska olisi kivaa vaihtaa ajatuksia bloggaamiseen liittyen jonkun sellaisen kanssa, joka ymmärtää ne asiat omasta kokemuspohjastaan käsin.

33. Olen kuulemma "outo nainen", koska en tykkää suklaasta.

34. Haaveammattejani lapsena olivat näyttelijä, kirjailija, toimittaja, eläinlääkäri ja opettaja.

35. Pyrin elämään hetkessä ja ottamaan elämän vastaan sellaisena kuin se tulee. Siksi olen aika huono vastaamaan kysymykseen "mistä haaveilet", koska en haaveile mistään kovinkaan konkreettisesta, vaan enemmän ajattelen, että elämä näyttää mitä tuleman pitää. Mutta haaveilen kuitenkin ainakin terveydestä, onnellisesta elämästä, kiinnostavista työkuvioista ja siitä, että pääsisimme mieheni kanssa vielä joskus hieman matkustamaan yhdessä vähän pidemmälle Suomen rajojen ulkopuolellekin. Haaveilen myös siitä, että pääsisin taas harrastamaan näyttelemistä ja laulamista jossain muodossa.

36. Olen iloinen, että olen löytänyt jälleen kirjat! Tällä hetkellä kuuntelussa on useampikin kirja, niistä tulossa myöhemmin juttua blogiin.

37. Sen sijaan en ole tähän mennessä vielä koskaan elämässäni kuunnellut yhtäkään podcastia. T. Mummo

38. Olen kesän aikana luopunut täysin mehujen ja limsan juomisesta arkena. Juon niiden sijaan aina vettä. Mutta viikonloppuisin tai muissa erikoistilanteissa sallin kyllä itselleni tämän herkun. Suurin syy tähän oli keskusteluni erään diabetes-asiantuntijan kanssa: hänen mukaansa sokeri on kaikkein vaarallisinta nimenomaan nestemäisessä muodossa. 

39.  Haluaisin tehdä blogin ohelle ehkä joskus myös videoita - mutta en ole saanut aikaiseksi opetella sitä. Samoin haluaisin uuden bannerin, mutta en ole kovinkaan pro siinä - as you can see.

40. Tämän postauksen kuvissa mulla on päällä viime syksynä Hullareilta ostettu Vilan mekko, jossa oli ihan surkea laatu - se nukkaantui melkein heti. Taitaa vedellä viimeisiään (tästä lähtien luen materiaalitiedot huolella). Mustat paksut sukkahousut on olleet mulla rehellisesti sanottuna varmaan 7 vuotta, ja nekin vetelevät pikku hiljaa viimeisiään. Takki on ostettu viime talvena kirpputorilta, ja se on ollut tämän kesän ja syksyn suosikki. DKNY:n laukun ostin jokin aika sitten Facebook-kirpparilta, ja povaan siitä ikisuosikkia.

Mukavaa uutta viikkoa ruudun sille puolen <3

-Netta

Seuraa blogia:

Instagramissa

Facebookissa

Bloglovinissa

Ladataan...

Kirjotin elokuun lopussa tässä postauksessa siitä, miten pyöräni varastettiin ja miten asia tuolloin eteni (niin tunnetasolla kuin käytännössäkin). Ja voi luoja sentään, mikä jännitysnäytelmä koko pyöräkeissistä tuon jälkeen vielä kehkeytyikään! Tämä postaus olkoon ihan suoraa jatkoa tuolle aiemmalle postaukselle.

  • Vakuutusyhtiö antoi hyvin pian päätöksensä - kyllä, he korvaavat rahaa kadonneesta Jopostani. Tilille rapsahti huikeat 66 euroa (!). Samanlaisen Jopon ostohinta samanlaisilla varusteilla on kaupassa noin 500 euroa.
  • Jatkoinkin Tori.fi:n ja Facebookin Marketplacen kyttäämistä, ja Facebookista löytyikin yksi turkoosi jopo, jonka myyjän kanssa sitten viestittelin ja kävi ihan selväksi, että Jopo oli jostain varastettu, koska myyjän mukaan Jopossa ei ollut ollenkaan lukkoa ja hänellä oli hirveä hätä ja hoppu Jopon myymisen kanssa. Kyseisen pyörän renkaat ja heijastistimet olivat kuitenkin sen verran erilaiset näköiset kuin oman pyöräni, että totesin sen tuskin olevan omani. Ilmoitin kuitenkin poliisille tämän mahdollisen varastetun tavaran myyjän tiedot.
  • Jossain vaiheessa päätin lopettaa pyörän metsästyksen netistä ja antaa asian olla. Koska olenhan päättänyt opetella elämänfilosofiaa, että jos sen on oltava niin, olkoon sitten niin.

 

  • Tietenkin juuri heti sen jälkeen kävi niin, että työkaverini törmäsi metroasemalla minun jopooni! Tai ainakin 95 % varmasi se oli se. Pyörässä oli ihan samanlainen kori ja samanlainen pieni musta pussi kiinnitettynä satulan alle. Hän sai otettua siitä selkeitä kuviakin, mutta ei omien kiireidensä vuoksi voinut lähteä seuraamaan pyörää. Lähetin tietysti heti nämäkin kuvat ja tiedot havainnoista poliisille - joista nyt ei missään vaiheessa mitään kuulunut.
  • Menimme seuraavana päivänä samaan aikaan samaan paikkaan työkaverini kanssa kärkkymään, josko jopo ilmestyisi paikaille. No, ei ilmestynyt ainakaan sen puolen tunnin aikana, kun me siellä kärkyimme. Totesin, että touhumme on ihan pimeää ja käytännössä olisi sama, jos etsisimme neulaa heinäsuovasta.
  • Päätin taas, että pitäisi taas keskittyä elämässä muuhun, kuin yhden pyörän etsimiseen. Silti katseeni etsi kuin itsestään joka paikassa turkoosia jopoa, ja myös tuttuni lähettelivät viestejä nähtyään sellaisia ympäri Helsingin keskustaa.

  • Viime viikon keskiviikkona sain yhtäkkiä lukuisia viestejä Facebookin Puskaradio-ryhmän (jossa olin pyörää huhuillut) kautta: Facebookin Marketplacessa on myynnissä hyvin samanlainen ja samalla tavoin varusteltu jopo kuin minun pyöräni. Menin välittömästi katsomaan, ja totta helvetissä - minun pyöräni oli siellä myynnissä!
  • Sain myös hyvin pian luotettavalta lähteeltä Facebookissa viestiä, että pyörän myyjää kannattaisi varoa, sillä hän voisi käyttäytyä arveluttavasti ja että hän on jo ennestään poliisin tuttu.
  • Kuitenkin sekä minä että mieheni (ja jopa myös muutama tuntematon ihminen Puskaradio-ryhmästä!) laitoimme viestiä myyjälle pyrkimyksenämme ostaa pyörä takaisin. Mitään muuta keinoa ei ollut, koska kun soitin tuolloin hätäkeskukseen, he sanoivat, että ainoa keino olisi yrittää valeostaa pyörä itselleen, sopia siis treffit myyjän kanssa ja soittaa sitten hätäkeskuksesta partio paikalle. Hätäkeskuksesta kerrottiin kuitenkin, ettei ole myöskään takeita siitä, miten nopeasti partio paikalle ehtisi. He kehottivat sopimaan treffit mieluiten seuraavalle päivälle, kun taas pyörän myyjä halusi tavata jo puolen tunnin päästä.
  • Viestittely pyörän myyjän kanssa kuitenkin kuivahti kasaan, kun hän katosi keskusteluista jonnekin. Olin kyllä salaa ihan vähän tyytyväinenkin, koska koko keissi tuntui niin sekavalta ja kammotti lähteä tapaamaan tätä ihmistä jonnekin Vantaan perukoille, kun poliisitkin olivat todenneet, etteivät välttämättä nopeasti ehtisi paikalle, ja olin kuullut hänen taustastaan.

 

  • Lähetin heti seuraavana päivänä poliisille tämän myyjän profiilin, myynti-ilmoituksen ja kuvakaappaukset keskusteluistamme. Soitin vielä erikseen poliisiin, että onko viestini nähty - kuulemma ei ole ehditty katsoa ja kuulemma olisi pitänyt itse koittaa mennä pyörää ostamaan.
  • Iski ihan hirveä pettymys poliisiin! Vaikka toimitin kaikki tarvittavat tiedot hopeatarjottimella ja varsinkin kun kuulemani mukaan tämä henkilö oli poliisin tuttu, ei poliisia silti tuntunut kiinnostavan tämä pikku pyörävarkaus pätkän vertaa. Ja ymmärrän kyllä ihan täysin, ettei poliisi voi hirveästi laittaa resursseja tällaisen varkauden selvittämiseen, mutta jos on antaa hopeatarjottimella pyörää hallussa pitävän henkilön tiedot, niin kyllä kai sitä  sitten jotenkin lapsellisesti uskoo, että poliisi siinä vaiheessa tekisi jotain. Mutta ei! 
  • Kului useita päiviä ilman, että mitään tapahtui. Ahdisti ja päätin taas, että jutun pitäisi kai vain antaa olla - olinhan tehnyt kaiken sen, minkä itse voin. Poliisi sen sijaan ei ollut tehnyt mitään, ja se kyllä kiukutti suunnattomasti. Suunnittelin jo ties mitä mielipidekirjoitusta Hesariin aiheena se, kuinka pyörävarkauksilla annetaan esimerkiksi huumeidenkäyttäjille mahdollisuus rahoittaa elämäänsä, koska hekin varmasti tietävät varsin hyvin, ettei poliisi näihin keisseihin mitenkään puutu. Helppo tapa ansaita rahaa ilman mitään seuraamuksia.

 

  • Sitten yhtäkkiä sunnuntaina pyörän myyjä otti yhteyttä, että hän voisi nyt samantien myydä pyörän. Mahdollisimman pian. Hän voisi tulla tuomaan pyörän keskustaan hetimiten.
  • En tiedä kuinka paljon voin julkisesti kertoa ihan viimeisistä vaiheista, koska joudun ilmeisesti joskus tulevaisuudessa käräjäoikeuteen jutun tiimoilta. Mutta kyllä vain - ihan oman toimintani ansiosta (ja erään ihanan Puskaradio-ryhmän jäsenen pienellä avustuksella myös) asiat kulminoituvat tuon päivän aikana monivaiheisesti siihen, että kun tämä myyjä sitten sunnuntaina seisoi Helsingin keskustassa pyöräni kanssa, soitin hätäkeskuksesta poliispartion paikalle.
  • JA LOPPUVIIMEISEKSI SAIN PYÖRÄNI TAKAISIN!

En ihan usko vieläkään, mitä kaikkea tapahtui (ja valitettavasti en voi ihan kaikkea kertoa tässä). Enkä todellakaan vielä usko sitä, että ihan oikeasti sain kuin sainkin pyöräni takaisin!

Sitäkään en kyllä voi uskoa, että poliisista kehotetaan kansalaisia hoitamaan tällaiset keissit käytännössä omin päin, vaikka kyseessä olisikin henkilö, joka on entuudestaan poliisin tuttu ja joka voi esimerkiksi kantaa mukanaan teräasetta. Sain myöhemmin vielä poliisilta viestiä, jossa luki "hyvin toimittu!". No, onhan se esimerkiksi resurssien säästämisen kannalta hyvin toimittu, mutta jos ja kun kansalaisia viranomaisten taholta kehotetaan itsenäisesti tällaiseen toimintaan, saattaa siitä kyllä koitua yhteiskunnalle ihan uusia kustannuksia, jos ihmisten pitää lähteä leikkimään oman elämänsä yksityietsiviä ties minkälaisten tyyppien sekaan. Siksi suhtaudun hämmennyksellä poliisin ohjeisiin ja myös näihin "kehuihin" asian suhteen. Onneksi tällä kertaa loppu hyvin, kaikki hyvin.

En todellakaan ole toipunut vielä kaikesta sunnuntain jännityksestä. Sydän pamppailee, kun mietinkin koko päivää. Keissin päätteeksi sain hirvittävän päänsäryn, kun jännitys lopulta raukesi. Pyörällä en ole myöskään vielä ole voinut ajaa. Haluan pestä sen, ja vaihtaa myös muutamia osia ensin. 

The end.

-Netta

Kuvat: Pexels.com

Ladataan...

Viime vuosina festareiden ja erilaisten tapahtumien yhteyteen on ilmestynyt glittertaiteilijoiden pisteitä, joissa ihmiset voivat käydä koristelemassa kasvonsa mitä upeimmilla glitterväreillä ja -meikeillä. Sittemmin glitterit ovat rantautuneet myös kauppoihin ja ihmiset ovat alkaneet koristella kasvonsa usein jo kotona itse ennen festareille tai juhliin lähtöä. Glitterit ovat aivan ihania ja upean näköisiä, ja niillä saa toden totta luotua itselleen tavallista juhlavamman fiiliksen ja lookin.

Asia, josta ei valitettavasti niinkään puhuta, on se, että usein nämä kauniit glitterit on valmistettu muovista. Kun ne pesee pois juoksevan veden alla, päätyvät glitterin muovit lopulta mikromuovina vesistöön ja ympäristöön. Ei hyvä. Moni ei varmaankaan tule edes ajatelleeksi koko asiaa, vaikka välttelisikin esimerkiksi mikromuovia sisältäviä kuorintoja.

Onnekseni törmäsin itse kotimaiseen ekoglitteriin, ja haluankin jakaa vinkin myös täällä blogissa. Kyseessä ei ole yhteistyö, vaan ainoastaan hyväksi havaitsemani, ekologinen tuote. Mennessämme elokuussa Cheekin jäähyväiskeikalle halusimme nimittäin pukeutua tilanteen ansaitsemalla tavalla, ja totesimme, että asumme viimeistelisi glitter-meikki. Onneksemme suomalainen Glitternisti valmistaa ekologista glitteriä, joka on täysin luonnossa hajoava tuote. Se on valmistettu kasviperäisestä selluloosasta ja sen valmistukseen käytetään ympäristöystävällisin metodein kasvatettua eurooppalaista eukalyptus-puuta. Ekoglitterit hajoavat kokonaan luonnossa noin 3-6 kuukauden kuluessa. Ekoglitteriä saa ainakin Ruohonjuuresta (josta ostin omani) sekä Glitternistin kotisivuilta. Glitternistin kaikki glitterit eivät siis ole ekologisia, vaan heillä on erikseen tämä ekologisten glitterien tuotesarja, jossa on "Biodegradable"-teksti kannessa.

Ja ekoglitter näytti todellakin ihan yhtä hyvältä ja näyttävältä kuin "tavallinenkin" glitter! Käyttö on helppoa - iholle sivellään ensin esimerkiksi vaseliinia tai mitä tahansa muuta paksua, vedetöntä rasvaa siihen kohtaan, johon haluaa glitterin kiinnittyvän. Sen jälkeen alueelle kiinnitetään glitter joko sormella tai meikkisiveltimellä. Kannattaa huomioida, että mikäli käyttää sivellintä, eivät glitterit lähde siveltimestä ihan helpolla pois. Glitterille voi siis olla järkevää omistaa oma sivellin, jos tietää käyttävänsä sitä useammin kuin kerran.  Itse käytin ensimmäisellä käyttökerralla levitykseen muovitonta vanupuikkoa ja lisäksi sormea hieman apuna. Myös sormesta glitterit on vaikea saada 100 % pois, ja tällöin niistä voi tarttua glitteriä kaikkeen, mihin kosket.

Viimeinen vaihe on valinnainen - jos haluaa varmistaa, että glitter pysyy kunnolla paikoillaan tuntikausia, voi sen lopuksi kiinnittää ihoystävällisellä hiuslakalla. Mutta tällöin täytyy olla varma, ettei oma iho ärsyynny hiuslakasta ja ettei lakkaa missään nimessä suihkuta silmään. Itse suihkutin ihan pikkuisen kotimaista hiuslakkaa glitterien päälle, ja ne pysyivätkin todella hyvin koko illan. 

Kaikkien glitterien, myös ekoglitterin poistossa täytyy muistaa, että ne eivät kuulu viemäriin. Tämä koskee varmasti ihan erityisesti muoviglittereitä, jotta vältettäisiin mikromuovin pääsy vesistöihin, mutta myös ekoglitteri on parasta poistaa vanulapulla. Mikäli poistat ekoglitterin luonnonkosmetiikka-putsarilla, voit hettää vanulapun roskiksen sijaan biojätteeseen!

Onko siellä muita glitterin käyttäjiä? Onko ekoglitter teille tuttu juttu?

-Netta

Lue myös:

Ensimmäiset luonnonkosmetiikkameikkini

Testissä kotimainen palasaippua

Ensimmäistä kertaa ekokampaajalla

 

Ladataan...

Ekologisuus on isoja ja pieniä asioita. Ekologisemman elämäntyylin harjoittelu kannattaa aloittaa pienistä asioista ja tehdä ensin niistä itselle tapa, ja sen jälkeen on pikkuhiljaa helppoa siirtyä taas uusiin juttuihin. Ekologisuutta voi toteuttaa ihan pikkuisissakin jutuissa, eikä koskaan kannata ajatella, ettei niillä ole väliä - ihan ehdottomasti on! 

​Koska blogiin on pyydetty niin arkeen kuin ekologisuuteenkin liittyviä postauksia, päätin yhdistää nämä asiat ja listata asioita, joissa ekologisuus näkyy meidän talouden arjessa. Toivottavasti näissä on vinkkejä ja inspiraatiota teille muillekin!

1. Otamme kauppaan oman kangaskassin mukaan. Mikäli kangaskassia ei syystä tai toisesta ole mukana (esimerkiksi jos menee suoraan töistä kauppaan), ostamme aina paperikassin, jota käytämme myöhemmin keräyspaperin keräämiseen kotona. Meillä on myös kestopussi hedelmille, mutta valitettavasti se tuppaa kyllä aika usein unohtumaan kotiin (täytyy petrata!). Sen puuttuessa punnitsen hedelmät mieluiten ilman pussia tai hätätapauksessa pakkaan ne paperipussiin tai biopussiin, riippuen kaupan valikoimasta.

2. Suljemme valot huoneista, joissa emme oleile. Syksyllä ja talvella käytämme usein valaistukseen kynttilöitä sähkövalojen sijaan.

3. Olemme liimanneet oveemme "Ei mainoksia tai ilmaisjakelua" -lapun, jolla vältämme turhaa paperiroskaa. Lappuja saa ilmaiseksi esimerkiksi Ruohonjuuresta tai sellaisen voi kirjoittaa itsekin. Vein kerran tällaisen lapun myös kaverilleni, joka liimasi sen oveensa - hyvä laitettu kiertämään siis!

4. Asumme tiiviisti - kaksi aikuista, kissa ja koira 36 m2 asunnossa. Haaveilemme tosin muuttavamme lähitulevaisuudessa noin 50 m2 asuntoon, mutta sekin on ihan maltillisen kokoinen asunto meille.

5. Asumme lähellä työpaikkojamme, joten menemme kumpikin joka päivä töihin, kauppaan ja harrastuksiin pyörällä tai jalan, huonolla säällä ratikalla. Meillä on auto, mutta sitä käytetään lähinnä silloin, kun menemme mökille/sukulaisille toiseen kaupunkiin tai kun kuljetetaan jotain isoa. Arkisin auto on siis lähinnä käyttämättä.

6. Lajittelemme kotona muovin, pahvin, paperin, keräyspullot, lasin, metallin, paristot, ongelmajätteen ja sekajätteen. 

7. Ostamme paljon tavaraa käytettynä. Jos tarvitsemme jotain esimerkiksi mökille, etsimme usein ensimmäisenä Tori.fi:stä, Facebook-kirpputoreilta, itsepalvelukirpputoreilta tai huutokaupasta. Myös monet vaatteeni, asusteeni ja kotimme tavarat on ostettu käytettyinä.

8. Emme koskaan heitä käyttökelpoista tavaraa roskiin. Annamme sen sukulaisille tai ystäville, tai myymme/lahjoitamme sen Facebook-kirpputorilla. Mikäli vaatteet eivät näitä väyliä pitkin liiku eteenpäin, viemme ne Uff:n laatikkoon. Joulun alla viemme tavaraa Pelastusarmeijan Joulupataan. En ole kertaakaan elämässäni laittanut käyttökelpoista vaatetta sekajätteeseen!

9. Suosimme kotimaanmatkailua. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen lentänyt yhden edestakaisen lennon, ja kyseessä oli pakollinen työmatka Ruotsiin tänä keväänä. Pyysin lupaa tehdä tuon matkan ekologisuuden takia laivalla + junalla + bussilla, mutta aikataulujen takia se ei ollut mahdollista. (Meillä on kyllä miehen kanssa toiveena, että jossain vaiheessa pääsisimme jonnekin yhteiselle reissulle, koska emme ole koko suhteemme aikana käyneet yhdessä kuin Ruotsissa, Virossa ja Liettuassa).

10. En shoppaile paljoa. Koska olin niin pitkään vähävarainen opiskelija, en ole vuosiin voinut ostaa paljon mitään, joten vähäinen shoppailu on ihan itsestäänselvä tapa. Olen ostoksissani yleensä hyvin harkitseva ja mietin aina, tulenko käyttämään ostamaani tuotetta vuosia eteenpäin. Meillä ei kummallakaan ole mitään hirveän kokoista vaatevarastoa, vaan samat vaatteet pyörivät käytössä paljon, ja niistä pyritään pitämään hyvää huolta. Pyrin siis ostamaan tarpeeseen ja harkiten, mutta toki joskus saatan ostaa jotain, joka yksinkertaisesti hurmaa minut kaupassa. Silloin kuitenkin katson aina materiaalit läpi ja harkitsen ostoksen kohdalla, tuleeko se 100 % varmasti käyttöön.

11. Jos jokin hajoaa, se pyritään korjaamaan pois heittämisen sijaan. Oli kyse sitten villasukkaan tulleesta reiästä, kuluneesta nahkakengästä, pysähtyneestä kellosta tai kulahtaneesta lipastosta, pyrimme siihen, että vanha ja käyttökelpoinen korjataan taas uuteen uskoon sen sijaan, että se heitettäisiin pois ja ostettaisiin heti uusi tuote tilalle.

12. Olemme lisänneet kasvisruoan määrää ruokavalioomme ja vähentäneet punaisen lihan käyttöä. Tästä voisinkin kirjoitella erikseen lisää, mutta tämän syksyn teemana meillä on siis kotona ollut kasvisruoan lisääminen ruokavalioon ja lihan määrän vähentäminen, ja se projekti on alkanut hyvin ja jatkuu edelleen. 

13. Pesemme aina vain täysiä koneellisia pyykkiä. Emme tuhlaa vettä pesemällä yhtä paitaa, vaan pesemme aina mahdollisimman täysiä koneellisia. Emme myöskään pese vaatteita turhaan, vaan raikastamme niitä välillä tuulettamalla. Vaatteiden liika ja turha pesu kuluttaa niitä ja lyhentää niiden käyttöikää.

14. Pyykinpesuaineemme on kotimainen, ekologinen Ole Hyvä -pyykinpesuaine. Lakanapyykkiä pesemme välillä myös pesupähkinöillä. Olemme luopuneet kokonaan huuhteluaineen käytöstä, koska totesimme sen turhaksi kemikaaliksi, jota ilman pärjäämme loistavasti. Käytämme pesussa usein ekologista pikaohjelmaa.

15. Kosmetiikassa olen siirtynyt monissa tuotteissa luonnonkosmetiikkaan, joka on valmistettu luonnollisista ainesosista ja joka ei sisällä mikromuoveja. Käytän luonnonkosmetiikkaa tällä hetkellä ainakin shampoossa, hoitoaineessa, deodorantissa, kuorinnassa, suihkusaippuassa, käsisaippuassa, meikinpoistoaineessa, kasvovoiteessa ja huulipunissa. Ja pyrin laajentamaan repertuaaria jatkuvasti!

16. Pyrimme suosimaan ostoksissamme luomua ja kotimaista silloin kun se vain on mahdollista.

17. Viljelemme itse kesämökillämme muun muassa perunoita, sipulia, salaattia, yrttejä, marjoja ja omenoita, joista osan säilömme myös talven varalle. Varsinaista lähi- ja luomuruokaa!

18. Lainaamme tavaroita. Niin itsellemme kuin muillekin. Olemme lainanneet omaan käyttöömme tutuiltamme esimerkiksi työkaluja, autoa ja peräkärryä, ja olemme puolestaan itse lainanneet muille esimerkiksi kirjoja, juhlarekvisiittaa ja naamiaisasua.

19. Meillä ei ole kotona käytössä tulostinta emmekä siten tulosta oikeastaan koskaan mitään, jollei ole aivan pakko. Näin säästyy paperia ja kaikki on hoitunut aina hyvin digitaalisessa muodossakin.

20. Olen ollut 9 vuotta WWF:n ilmastokummi. Tililtäni lähtee siis joka kuukausi rahaa ilmastonmuutoksen torjumiseen. Ilmastokummiksi voi ryhtyä täällä.

21. Emme käytä talouspaperia, koska pärjäämme varsin hyvin ilman ja näin ollen se olisi meidän osaltamme turhaa luonnonvarojen haaskausta. Toisinaan käytämme ruokailussa servettejä ja paikkojen siistimiseen käytämme keittiörättejä. 

22. Käytämme uusiokäytettäviä tiskirättejä, jotka voi pestä pesukoneessa kun ne ovat likaisia ja käyttää uudellen ja uudelleen.

23. Käytän luomupuuvillasta valmistettuja vanulappuja ja -puikkoja (muovittomia). Seuraava askel olisi käyttää pesukoneessa pestäviä kestolappuja.

24. Meillä on sekä kotona että mökillämme käytössä vesisähkö, joka on tuotettu 100 % uusiutuvalla vesivoimalla.

25. Käytämme nykyään puusta valmistettua tiskiharjaa ja ekologista tiskiainetta.

26. Käytän suomalaisia, luomupuuvillasta valmistettuja ja biohajoavia Vuokkoset-tamponeja. Seuraava juttu voisi olla kuukuppi.

27. Kannan aina käsilaukussa mukana omaa lasista vesipulloa, jotta en joudu ostamaan muovisia vesipulloja. Täytän omaa pulloa tarvittaessa hanasta.

28. Suihkusaippuani ja hoitoaineeni ovat palamuodossa. Ne on valmistettu Suomessa ja pakattu pahvikääreeseen.

29. Olen vähentänyt huomattavasti kirjojen ostamista ja kuuntelen nykyään suurimman osan kirjoista äänikirjoina. Tämä säästää luonnovarojen lisäksi myös tilaa.

30. Pidämme talvellakin asunnon lämpötilan maltillisena, eli noin 20 asteessa. Emme pidä lattialämmitystä päällä, koska se on turha sähkösyöppö ja pärjäämme hyvin ilmankin.

En kovin usein kirjoita teksteihini disclaimeria, mutta nyt tuntuu vähän siltä, että pitäisi. Nimittäin, vaikka pyrinkin monin tavoin elämään ekologisesti, on tietysti ihan selvää, etten ole lainkaan täydellinen, enkä edes pyri täydellisyyteen - sellainen ei lainkaan sovi luonteelleni ja saa minut vain ahdistuneeksi. Voisin ihan varmasti tehdä monia asioita paljon ekologisemminkin, ja varmasti ajan myötä opinkin taas uusia hyviä tapoja. Mutta pyrin myös olemaan itselleni armollinen - olen ihminen ja siten myös inhimillinen tyyppi, joka kompastelee. En varmastikaan ole myöskään aina käytöksessäni johdonmukainen - joskus saatan toimia myös jo tavaksi ottamaani käytösmallia vastaan. Olen esteetikko ja joskus kaipaan ympärilleni jotain kaunista, vaikka en sitä varsinaisesti "tarvisisikaan" - ja silloin suon sen itselleni, koska liian tiukoista rajoituksista ja ehdottomuudesta tulee vain paha olo.

Onko teillä antaa uusia, helposti arjessa toteutettavia ekovinkkejä? Laittakaahan vinkit jakoon kommenttiboksissa! <3

-Netta

Postauksen kuvat: Pexels.com

Lue myös:

Ekologisuuden tulisi olla normi, ei marginaalin viherpiipertelyä

Mitä kuuluu muovin vastaiselle taistelulle?

Muoviton maaliskuu päättyi - mitä jäi käteen?

Taistelu mikromuovia vastaan

Ladataan...

Viime syksynä kirjoitin blogini ehkä tähän mennessä henkilökohtaisimman ja itselleni tärkeimmän tekstin. Tekstissä kerroin, kuinka olin irtisanoutunut hyvästä, akateemisen koulutuksen vaativasta ammatista aikalailla tyhjän päälle.  Nyt, vuosi tuon postauksen julkaisemisen jälkeen, palaan saman aiheen äärelle, sillä Lilyssä on käynnissä #onkopakkojaksaa-kampanja, jonka tarkoituksena on tuoda näkyväksi työuupumuksen yleisyyttä.

Toimituksen blogissa kerrotaan kampanjasta seuraavaa: "Tänä syksynä Lilyn kampanja #onkopakkojaksaa pureutuu työuupumukseen. Haluamme tehdä näkyväksi, miten yleistä työuupumus on, ja antaa työkalupakin, joka auttaa sen taltuttamisessa. Erityisesti nuorten naisten väsyminen on asia, jolle haluamme tehdä jotain. Siitä pitää puhua, siitä saa puhua, eikä aina ole pakko vain jaksaa."

Palasin tänään vuoden takaiseen kirjoitukseeni.  Silloin kirjoituksen julkaiseminen pelotti hirveästi, koska olin siihen asti ollut blogissa melko anonyymikin, ja kirjoitellut lähinnä melko yleisistä asioista, en niinkään mitään erityisen henkilökohtaista. Koska kirjoittaminen on aina ollut itselleni yksi terapiamuoto, tuntui vain siltä, että asiasta oli pakko saada kirjoittaa. Olen tosi iloinen, että julkaisin tuon postauksen. Että toin esiin jotain aitoa, rehellistä ja haurasta itsestäni. Postauksen kommenttiboksissa käytiin todella mielenkiintoista keskustelua aiheesta, ja oikeastaan tuon postauksen julkaisemisen jälkeen koko oma bloggaamiseni muuttui - en enää pelännyt puhua vaikeista tai henkilökohtaisista aiheista blogissa.

Tuolloin en kertonut ihan hirveän yksityiskohtaisesti mitään työstäni, enkä kaikkea voi työhön liittyvien arkaluontoisten seikkojen takia edelleenkään kertoa. Mutta jälkikäteen ajateltuna kyseessä oli ihan selvästi todellinen ja vakavakin uupumus, ja olisi ollut ihan hirveän tärkeää, että joku olisi sanonunut minullekin, että ei ole pakko jaksaa.

Aloitin tuolloin siis graduprojektin keskellä uuden työn, joka oli jälkikäteen ajateltuna aivan liian iso pala kakkua minulle. Työ ja ala itsessään on yleisestikin tunnettu haastavuudestaan ja vaativuudestaan, mutta minun työtehtävääni kohdistui ihan erityisiä haasteita ja samalla ihan hirvittäviä odotuksia. Tätä ei valitettavasti minulle kerrottu rekrytointivaiheessa, vaan haastattelussa vakuuteltiin, että "tästä tulee hyvä juttu", ja työ sopii hyvin gradun teon rinnalle. En ollut koskaan tehnyt kyseistä työtä kuin päivän tai parin sijaisuuksia, eikä oma (tuleva) koulutukseni vastannut työtehtävääni kuin osittain. Silti työn alkaessa minulle ainoastaan esiteltiin työtilani, ja sen jälkeen olin täysin omillani. Ei ollut mitään opastusta, perehdytystä tai mentorointia. Minut heitettiin kylmään veteen räpiköimään. Työyhteisön henki teki sen, että kokeneemmilta kollegoilta ei uskaltanut mennä hirveästi apua pyytelemään. Minulla oli kyllä muutama ihminen työpaikalla, joilta tarvittaessa sain hieman apua, mutta heillä ei ollut käytännön tasolla mitään mahdollisuutta auttaa suurimmassa osassa asioita, heistä itsestään johtumattomista syistä. 

Hyvin pian selvisi, että kylmässä vedessä räpiköimistä kyseisestä työstä todella tulisikin. Työssäni kohtasin päivittäin todella isoja ongelmia. Sellaisia, joihin minulla ei ollut mitään kokemusta, koulutusta tai työkaluja puuttua. Olin joka päivä ihan uusien ja vieraiden tilanteiden edessä tietämättä, mitä pitäisi tehdä, eikä ollut ketään auttamassa. Työpuhelimeni soi seitsemän aikaan illalla ja sähköposteja tulvi jatkuvasti. Puhelinvastaajassa oli aamulla viestejä odottamassa. Nämä kaikki sisälsivät erilaisia ongelmia, jotka minun olisi tullut jotenkin osata ratkaista. Aluksi yritin tehdä parhaani pärjätäkseni omillani, olinhan ollut niin onnekas ja etuoikeutettu saadessani työni.

Samalla tunsin aivan alusta lähtien, että taistelen tuulimyllyjä vastaan enkä tule koskaan selviämään tämän vuoren kiipeämisestä. Yritin epätoivoisesti etsiä ja omaksua uutta tietoa ja ammattitaitoa netistä ja kirjoista yötä myöten. Podin valtavaa huijarisyndroomaa. Jonkin ajan kuluttua oli pakko tunnustaa ongelmat ensin itselle ja sitten muille. Päädyin kertomaan ongelmista esimiehelleni ja läheisimmille kollegoilleni työpaikalla. Kerroin, että tarvitsen apua työtilanteen ja ongelmien selvittämiseen, koska minulla ei ole keinoja niiden selvittämiseen yksin. He kyllä kuuntelivat, mutta ihan hirveästi mitään konkreettista ei silti ollut tehtävissä. Hekään eivät omalta osaltaan voineet asioiden laidalle mitään, sillä kyseessä oli niin monimutkainen vyyhti, jonka säikeet ulottuivat ihan hirveän pitkälle, eikä moniin asioihin voinut työpaikkamme puolelta edes vaikuttaaa. Asioita kyllä yritettiin tietyin keinoin muuttaa ja niihin pyrittiin vaikuttamaan, mutta ne olivat sellaisia, että mitään quick fixiä ei yksinkertaisesti tuntunut olevan olemassakaan. Tunsin olevan hyvin yksin näiden haasteiden edessä ja ihan konkreettisesti näin, että kukaan muu ei niille voinut juuri mitään tehdä. Juuri se lisäsi tunnetta siitä, että ihan valtava lasti painaa juuri minun harteillani ja juuri minun pitäisi jostain keksiä taikakeinot, jolla kaikki asiat saataisiin nyt ratkeamaan. 

Ehkä raskainta oli se, että työni ytimessä tuntui olevan jokapäiväinen "tulipalojen sammuttelu". Hartioillani painoi jättimäinen vastuu samaan aikaan, kun olin pihalla kuin lumiukko. Oli monenlaisia ongelmia, joita piti päivästä ja viikosta toiseen koittaa jollain tavoin saada selvitettyä. Samaan aikaan sain jatkuvasti tietyiltä tahoilta palautetta, että pitäisi olla parempi, tehdä enemmän ja saada jo useita vuosia olemassa olevat ongelmat ratkeamaan yhdessä yössä. Koin, ettei työpanokseeni oltu tyytyväisiä tai se ei riittänyt tai ollut tarpeeksi hyvää, vaikka annoin aivan kaikkeni ja enemmäkin. Olin mukana kilpajuoksussa, jonka olin tuomittu jo aivan alusta lähtien häviämään. Haasteellisen työtilanteen ohella minun oli saatava graduni valmiiksi, sillä en halunnut hakea lisää opinto-oikeutta. Tämä luonnollisesti aiheutti lisää harmaita hiuksia ja unettomia öitä. 

Melko pian huomasin, että aloin voida huonosti niin henkisesti kuin fyysisestikin. Oloni paheni kuukasien mittaan jatkuvalla syötöllä. Huomasin, että en ollut ollenkaan oma itseni, ja sen huomasivat aivan varmasti kaikki läheisenikin. Normaalisti olen hyvin sosiaalinen, puhelias ja iloinen ihminen, joka tapaa mielellään ystäviään. Yhtäkkiä en jaksanut tehdä mitään tai käydä missään. En harrastanut liikuntaa vuoden aikana varmaan kertaakaan, koska en jaksanut. Kun pääsin töistä, tulin aina suoraan kotiin ja makasin tai nukuin sohvalla koko loppuillan, sen minkä kotona tehtäviltä töiltä ehdin. Olin todella väsynyt ja ahdistunut. En jaksanut tehdä ruokaa, vaan tilasin todella usein ruokaa kotiin tai hain sitä jostain. Se näkyi myös nousseena painona, jota toki myös stressi itsessään aiheuttaa. Suihkussa huomasin, että hiuksia irtosi isoina tuppoina viemäriin - tästä syytän myös stressiä. Lisäksi minulla puhkesi IBS eli ärtyneen paksusuolen oireyhtyä, ja kärsin todella pahoista vatsaoireista. Jouduin muuttamaan ruokavaliotani radikaalisti, koska todella moni ruoka-aine ei sopinut minulle. Myös erinäisiä niska- ja hartiaongelmia ilmeni, ja niitä kävin hoidattamassa hierojalla. Olin vuoden aikana flunssassa enemmän kuin koko aikuisiälläni yhteensä.

Muistan, miten kerran mieheni ystävä tuli meille kylään ja lähdimme kaupungille brunssille. Töissä oli ollut ihan hirveää usean viikon ajan ja olin ihan hirveän ristitulen alla. Kesken brunssin tunsin itseni ihan voimattomaksi ja minun oli pakko lähteä kotiin. Makasin sängyssä enkä jaksanut enää nousta seurustelemaan vieraamme kanssa. Jo silloin tajusin, että elämäni ei todellakaan voi jatkua näin.

Silti päätöksen tekeminen siitä, että lopettaisin kyseisen työn, oli ihan uskomattoman vaikea. Koska enhän minä voisi luovuttaa. En voisi antaa periksi. Kyseessähän oli sentään hyvä työ! Ja olinhan selvinnyt siinä kuitenkin jo noin vuoden päivät. Useat muut ihmiset kannustivat minua jatkamaan työssäni, olihan se kuitenkin (lähes) koulutustani vastaava työ, jossa oli melko lyhyet työpäivät ja hyvät lomat. Jopa terapeutti, jonka kanssa kävin juttelemassa, oli sitä mieltä, että kyllä se väsymys varmaan ohi menisi jo seuraavan vuoden aikana.

Kesälomani oli pitkä. Kun katson taaksepäin, en muista tuosta lomasta yhtään mitään. Olin silloinkin yhä kuin sumussa, eikä mitään palautumista ja rentoutumista tuntunut tapahtuvan. Keskustelut mieheni, isäni ja muutaman hyvän ystäväni kanssa alkoivat vihdoin avata silmäni - en vain yksinkertaisesti voisi jatkaa työssäni. Se ei ollut vaihtoehto. En voisi ottaa sitä riskiä, että menettäisin fyysisen tai psyykkisen terveyteni. En voisi olla työssä, joka saa minut tuntemaan itseni kuin eri ihmiseksi ja menettämään elämäniloni. Jossa itsetuntoni vajosi pohjamutiin ja näin vain ne asiat, joita en osannut ja joissa olin huono.

Jälkikäteen ajateltuna olin aivan selvästi todella pahasti uupunut ja aivan oman jaksamiskapasiteettini äärimmäisillä rajoilla. Ei ole ollenkaan minulle luonteenomaista itkeskellä töissä tai kotimatkalla, ja kyseisessä työssä sitä tapahtui useammankin kerran. Olin yksinkertaisesti täysin sopimaton ihminen työtehtävääni ja se oli aivan liian iso pala kakkua minulle, ja yritin silti aivan liian pitkään vetää sitä kamalaa kivirekeä harteillani saaamatta mitään kunnollista apua mistään. Olen todella ylpeä itsestäni, että kaiken tuon keskellä sain kuin sainkin graduni valmiiksi ja valmistuin maisteriksi. Jälkikäteen se tuntuu suorastaan uskomattomalta!

Yksi elämäni parhaista päätöksistä oli päästää irti tuosta työstä ja oikeastaan koko kyseisestä alasta. Vaikka hyppäsin tuntemattomaan enkä tiennyt yhtään mitä tuleman pitää, se osoittautui ehdottomasti sen arvoiseksi. Olen ikuisesti kiitollinen niille ihmisille, jotka oikeasti näkivät silloisen olotilani ja kannustivat minua oikeaan suuntaan. Olen iloinen, että uskalsin puhua vaikeasta asiasta.

Nykyään olen täysin omaa koulutustani vastaavassa työssä, jossa on ihanan rento työyhteisö ja jossa ihan oikeasti koen olevani hyvä työssäni. Ja mikä parasta - en ole vielä kertaakaan kokenut stressiä tästä työstä! <3

Lopuksi. Koskaan, ikinä ei ole pakko jaksaa jos siltä ei tunnu. Saa väsyä ja saa olla heikko. Oma olotila kannattaa tunnustaa rehellisesti itselle ja muille, vaikka pelottaisikin. Siitä alkaa toipuminen ja matka kohti jotain parempaa.

-Netta

Kuvat: Pixabay

Lue myös:

Jätin työni - onko se rohkeutta?

Miten stressin väheneminen näkyy elämässäni?

Seuraa blogia:

INSTAGRAM

FACEBOOK

Ladataan...

Ihana hellekesä tuntui loppuvan kuin seinään, ja pikkuhiljaa on menty kohti viileämpiä ja syksyisempiä kelejä. Vieläkin tosin on tarjennut paljain nilkoin ja jopa ilman takkiakin. Olen tarkoituksella vältellyt vielä neuleiden ja muiden syksyisten ja talvisten vaatteiden käyttöä, koska niitä ehtii sitten käyttää vielä ihan kyllästymiseen asti. Kynttilöitä olen poltellut mökillä, mutta kotona olen "säästellyt" sitäkin. Tarkoituksena on kyllä laittaa vähän syksyisempää sisustusta ja kaikenlaisia tunnelmavaloja kotiin pikkuhiljaa. Mitä muuta mun alkusyksyyn kuuluu? Alla on pientä listausta alkusyksyn kuulumisista.

- Viime viikonloppuna oltiin kaveriporukan kanssa Cheekin jäähyväiskeikalla Lahdessa, ja täytyy sanoa, että keikka oli ihan todella hyvä! Se kestää mielestäni hyvin vertailua myös kansainvälisten artistien keikkojen kanssa - show oli niin hyvä sekä musiikillisesti että visuaalisesti. Olen käynyt jonkin verran ulkomailla keikoilla, muun muassa Adelea, Coldplayta ja Bruno Marsia katsomassa. Mielestäni Cheekin show oli todellakin vertailukelpoinen näiden kanssa. Konserttia varten oli tehty huikeat järjestelyt ja satsaukset, ja muun muassa ilotulitukset olivat ihan poikkeuksellisen isot ja hienot. Itse en miellä itseäni varsinaisesti "Cheek-faniksi", mutta pääsääntöisesti pidän kyllä hänen musiikistaan ja muutamat kappaleet ovat ihan erityisesti suosikkejani. Lähipiirissäni sen sijaan on ihmisiä, jotka ovat fanittaneet Cheekiä vuosikausia, ja heille jäähyväiskeikka oli osittain myös haikeakin kokemus (ja oli se itsellenikin vähän! Sukupolvikokemus sai päätöksensä). Meillä oli kuitenkin kokonaisuudessaan ihan todella hauska viikonloppu, kun yövyimme yhdessä porukalla Lahdessa ja menimme keikan jälkeen vielä virallisille jatkoillekin. Tämän viikonlopun muistelu todellakin lämmittää talven pimeinä päivinä! Pieni keikkakuumekin jäi tuolta päälle, ja päädyimme varaamaan liput Kaija Koon areenakeikalle.

- Pientä muutto-/asuntokuumetta on (taas) ilmassa. Kirjoittelin aikoinaan siitä, että tähän asuntoon muutimme vähän väliaikaisesti tietäen, että muutamme jossain vaiheessa isompaan. Nyt olemme jonkin verran katselleet asuntoja, mutta markkinat ovat sen verran kinkkiset täällä Helsingissä, että sopivan asunnon löytämiseen menee varmasti oma aikansa. Olemme nyt kuitenkin katselleet asuntoja säännöllisesti ja käyneet myös jonkin verran näytöillä - toivottavasti sopiva kohde jossain vaiheessa löytyy. Sisäinen sisustajani kyllä hykertelee ajatuksesta, että pääsisin taas laittamaan uutta kotia, ja tällä kertaa vähän nykyistä isompaa. Ehkäpä sitten saataisiin taas blogiinkin vähän enemmän sisustusjuttuja - tämä nykyinen asuntomme on valitettavasti sen verran pimeä, että täältä tuntuu olevan hankalaa saada kivoja kuvia muulloin kuin kesällä keskipäivän aikaan.

- Perinteiset rapujuhlamme lähestyvät, ja odotan niitä jo innolla! Olemme järjestäneet rapujuhlat samassa paikassa samalla porukalla ja melko samaan aikaan nyt jo kolme vuotta putkeen, ja neljänsiä rapujuhliamme vietetään syyskuussa. Ostin muutamia uusia koristeita vanhojen rinnalle, ja mietin jo miten kauniilta kaikki ulkovalot näyttävätkään hämärässä. Ensimmäisissä rapujuhlissamme en vielä uskaltautunut syömään kuin yhden (!) ravun, mutta sittemmin olen tottunut rapujen syömiseen ja oikeasti tykkäänkin niistä. Rapujuhlat poikkeavat kaikista muista juhlista myös siinä, että niissä lauletaan juomalauluja - siitä tulee kivasti oma opiskeluaika mieleen, kun kaikilla sitseillä ja vuosijuhlissa pääsi aina hoilottamaan Helan gåria.

- Myös "kulinarismi-harrastuksemme" herää jälleen eloon syksyllä. Kesäisin ei paljon muuta tehdä kuin grillailla, emmekä silloin käy pahemmin missään fine dining -paikoissa. Syksy ja talvi ovat tälle harrastukselle mitä parhainta aikaa. Olemme sopineet ystäväpariskuntamme kanssa, että syksyn fine dining -kierroksemme alkavat syyskuussa ravintola Pastorista. Kiinnostaako teitä kuulla jälleen ravintolakokemuksista täällä blogissa?

- Syksyyn kuuluu myös uusia harrastuksia. Olemme menossa Frida-koiramme kanssa arkitotteleivaisuus-kurssille, jossa opetellaan muun muassa kärsivällisyyttä, odottamista, luoksetuloa ja kunnollista hihnakäyttäytymistä. Vaikka Frida onkin jo 2,5-vuotias, on sillä todellakin petraamisen varaa näissä asioissa. Toivottavasti kurssista on hyötyä niin koiralle kuin omistajillekin. Lisäksi olen menossa neljän kerran valokuvauskurssille, jonka aiheena on valo. Olin viime syksynä pidemmällä valokuvauskurssilla, jossa opeteltiin ihan perusjuttuja, kun taas tämä kurssi on vähän spesifimpään aiheeseen pureutuva. Valokuvaus on kyllä sellainen juttu, jossa haluaisin ehdottomasti kehittyä ja jonka koen vähän sellaiseksi "heikoksi kohdakseni" bloggaamisen saralla. Toisaalta taas, kun katson vanhempia kuviani, saan aina todeta, että eteenpäin on menty kuitenkin :') Ja ajattelen niin, että minun blogini on tekstipainotteinen, ja kuvat ovat sitten tässä blogissa vasta kakkossijalla. Mielelläni kuitenkin opin paremmaksi kuvaajaksi ja ehdottomasti myös tykkään kuvailemisesta.

- Myös liikuntaa kuuluu tähän syksyyn. Olen nyt käynyt joka tiistai yin joogassa viereisellä joogasalilla, ja nyt kun Yrjönkadun uimahalli aukesi kesäloman jälkeen, aion ottaa sinne näin aluksi 10 kerran kortin ja käydä siten myös uimassa viikoittain. Yrjönkadun uimahalli on muuten aivan ihana paikka, varsinainen Helsingin salattu helmi! Sieltä on "tavallisen sisäänpääsyn" sijaan mahdollista vuokrata oma uimahytti, ja uimahytin käyttäjille tarjoillaan ruoka-annoksia pöytiin. Uinnin lomassa vois siis esimerkiksi nauttia lasin simaa ja salaatin kylpytakki päällään. Uimahytin vuokranneilla on myös mahdollisuus käyttää höyrysaunaa, infrapunasaunaa ja puusaunaa. Sovimme työkaverini kanssa, että jonain ankeana syyspäivänä menemme töiden jälkeen vuokraamaan hytin ja hemmottelemme itseämme.

Syksyyn tuntuu mahtuvan niin paljon kivoja juttuja, että ihanan kesän taakse jääminen ei onneksi pahemmin harmita. Odotan innolla kaikkia tulevia kivoja juttuja, ja pikkuisen jo sitä perinteistä syksyfiilistelyäkin, johon kuuluu kynttilät, tunnelmavalot, viltit ja villasukat. Aion kuitenkin viivyttää sitä kautta vielä ihan hetken, koska se kestää kuitenkin sitten aikamoisen monta kuukautta.

Mitä kivoja juttuja teidän alkusyksyyn kuuluu?

-Netta

Ladataan...

Sain alkukesästä Jolielta blogin kautta testiin Jolie boxin kolmen kuukauden tilauksen. Kertauksena kerrottakoon vielä, että Jolie box on siis luonnonkosmetiikkaa sisältävä yllätyslaatikko, joka ilmestyy kerran kuussa. Boksin voi tilata Jolien nettikaupasta kolmeksi tai kuudeksi kuukaudeksi. Se sisältää kuukauden teemaan liittyvät 4-6 tuotetta, ja se on aina vähintään kaksi kertaa hintansa arvoinen. 

Kesäkuun Jolie box oli ensimmäinen saamani Jolie box, ja samalla se oli ensimmäinen koskaan saamani kosmetiikkaa sisältävä yllätyboksi. Boksi sisälsi juhannukseen sopivia tuotteita, ja otinkin juhannussaunaan mukaani boksissa olleet Frantsilan yrttisavinaamion ja Isla Apotecaryn sokerukuorinnan. Ne olivat suosikkituotteeni kesäkuun boksista ja aivan ihaniksi havaitut. Myös Hurrawn SPF15-aurinkosuojakertoimen sisältänyt huulirasva oli kovassa käytössä hellekesänä.

Heinäkuun Jolie box oli mukavan erilainen edeltäjäänsä verrattuna. Boksi sisälsi luonnonkosmetiikkameikkejä (luomivärin sekä huulikiillon/poskipunan), Absolutionin kosteusvoiteen sekä oman suosikkini, Acorellen hajuveden. Se päätyi heti jokapäiväiseen käyttöön.

Elokuun Jolie box oli nyt siis kolmas ja viimeinen blogin kautta testiin saamani yllätyslaatikko. Sen sisältöä en ole vielä esitellytkään blogissa. Boksi sisälsi kaksi Weledan tuotetta - deodorantin ja suihkugeelin. Lisäksi paketissa oli Joikin kasvovesi, Patykan kasvokuorinta ja Dr. Hauschkan naamionäyte. Näistä tuotteista olen ehtinyt ottaa käyttöön Patykan kuorinnan ja Weledan deodorantin. Kuorinta on ihanan hellävaraisen ja ylellisen tuntoinen, ja siinä on kaiken kukkuraksi suloinen vaalenapunainen väri. Deodorantti on mielestäni yllättävän raikas ollakseen luonnonkosmetiikkaa - olen usein törmännyt luonnonkosmetiikkadödöihin, joissa on aika tunkkainen tuoksu. Olen siirtynyt kokonaan luonnonkosmetiikkadeodorantin käyttöön tämän vuoden alusta, joten tutustun mielelläni toimiviin vaihtoehtoihin.

Lopuksi voisin tehdä vielä pienen yhteenvedon saamistani Jolie boxeista.

Hyvää:

  • Bokseissa oli monipuolisesti hyvin erilaisia tuotteita: niin ihonhoitoa, deodoranttia, kuorintaa kuin meikkejäkin.
  • Bokseissa oli paljon eri merkkejä: Weleda, Patyka, Frantsila, Couleur Caramel, Absolution, Joik, Acorelle, Hurraw, Isla Apotecary.. Lisäksi merkit olivat oikeasti tosi laadukkaita ja tunnettuja, eli boksiin ei todellakaan oltu laitettu mitään halvalla haalittua sekundaa, vaan todella laadukkaita ja mielenkiintoisia tuotteita.
  • Boksin saaminen oli tosi kiva piristys tavallisen arkiviikolle - ja sen avaaminen oli kuin olisi saanut joulun keskelle kesää!
  • Boksin mukana tuli aina kattava ja kivasti kirjoitettu saatekirje, jossa oli erittäin hyvät tiedot ja käyttöohjeet kaikista tuotteista.
  • Boksi on mielestäni tosi hyvä idea erityisesti henkilöille, joille luonnonkosmetiikka ja eri luonnonkosmetiikkamerkit eivät ole vielä tuttuja. Sen avulla pääsee kokeilemaan ammattilaisten valikoimia laadukkaita tuotteita kosmetiikan eri osa-alueilta, ja paljon normaalihintoja edullisemmin.
  • Boksi on myös ihan huippukiva lahjaidea jollekin, joka on kiinnostunut luonnonkosmetiikasta.

Kehitysehdotuksia:

  • Toivoisin boksiin lisää suomalaisia tuotteita! Suomestakin löytyy paljon laadukasta luonnonkosmetiikkaa, mutta kolmen kuukauden aikana bokseissani oli vain yksi kotimainen tuote, Frantsilan yrttisavinaamio. Luonnonkosmetiikan käyttämisen syy on monelle kuitenkin ekologisuus, ja ekologisuuteen kuuluu yhtenä osana kotimaisten tuotteiden suosiminen (=tuotteiden lennättämisen vähentäminen). 
  • Kolmen kuukauden testijakson aikana tuotteet olivat monipuolisia, mutta muutamia päällekkäisyyksiäkin mahtui mukaan. Naamioita tuli kaksi, samoin suihkugeelejä. Kuorintoja tuli myös kaksi, mutta niistä toinen oli enemmän vartalolle ja toinen taas kasvoille. Toisaalta päällekkäisyys mahdollistaa myös tuotteiden keskinäisen vertailun.
  • Boksissa ei tullut mitään hiustuotteita - niitä olisin myös testannut mielelläni! Tosin, voi olla etteivät hiustuotteet kuulu lainkaan Jolien valikoimiin ja tästä syystä niitä ei ollut mukana.
  • Olisi kivaa, jos myös yhden kuukauden tilauksen voisi tehdä - se olisi kätevä esimerkiksi silloin, jos haluaa ostaa boksin lahjaksi jollekulle.

Summa summarum; Jolie box oli ehdottomasti mieleeni ja suoraan sanottuna harmittaa vähän kyllä, että tilaukseni nyt loppuu! Ehdottomasti voisin kuvitella tilaavani boksin joskus itse itselleni tai mahdollisesti lahjaksi jollekin ystävälle. Tuo kolme kuukautta on myös mielestäni varsin passeli tilausaika, koska sen aikanakin kosmetiikkaa tulee sen verran paljon, että on hyvä ottaa pieni paussi ja käyttää jo saatuja tuotteita. Ja sitten myöhemmin voi taas tehdkä uuden tilauksen. Toki, jos on kosmetiikan suurkuluttaja tai esimerkiksi jos taloudessa asuu useampi henkilö, jotka voivat boksien sisältöä hyödyntää, sopii tuollainen puolen vuoden tilauskin silloin erinomaisesti.

Jolie boxin voit tilata täältä. Kaikki tämän postauksen boksit saatu käyttöön blogin kautta.

Onko siellä muita Jolie boxia kokeilleita? :)

-Netta

Seuraa blogia:

Instagram

Facebook

Bloglovin

Ladataan...

Tuntuu, että olen tänä kesänä kirjoitellut melko vähän mökkielämästä. Mökillä on totta kai vietetty paljon aikaa, mutta siellä on aina sen verran paljon tekemistä, että ihan hirveästi ei ehdi kuvailemaan tai miettämään bloggaamista. Olen kyllä kertonut tämän kesän kirpputorilöydöistä ja huutokauppalöydöistä, valmistuneesta keittiönurkkauksen remontista ja puutarhakuulumisia, mutta jotenkin mökki on ollut blogissa enemmän taka-alalla kuin ajattelin tai toivoisin. Ehkäpä se johtuu siitäkin, että on ollut niin kovin paljon kaikkia muitakin kivoja postausaiheita, etten ole vain ehtinyt kirjoitella mökkijutuista.

Mutta nyt haluan ehdottomasti korjata tilanteen, koska mökkikuulumiset ansaitsevat ehdottomasti tulla kuulluiksi! Mökki on meille erittäin tärkeä paikka ja mökkipostauksia on myös pyydetty, joten korjataan tilanne nyt vihdoin. Mökillä on tänä keväänä ja kesänä remontoitu eteistä, sisustettu ja tietysti hoidettu puutarhaa. Mutta on siellä myös grillattu, istuttu uusissa puutarhatuoleissa, vietetty juhannusta, kuunteltu äänikirjoja, pelattu krokettia, käyty läheisellä uimarannalla uimassa, suihkuteltu aurinkosuihkussa, pelattu lautapelejä ja kärvistelty helteessä.

Vanha lipasto löytyi huonossa kunnossa mökin varastosta. Siinä säilytettiin työkaluja. Miehen isä kunnosti lipaston ja muun muassa sorvasi siihen kaksi uutta jalkaa. Tämä oli meillä kotonakin yhdessä vaiheessa, mutta nykyiseen kotiin se ei tällä hetkellä mahdu. Vanhaa Porvoota kuvaava maalaus puolestaan on miehen kauan sitten huutokaupasta ostama. Pionit tietysti omasta puutarhasta.

Keittiönurkkauksen esittelinkin jo kertaalleen tänä kesänä. Sen jälkeen olemme hankkineet uuden kahvinkeittimen ja vedenkeittimen ja laittaneet seinään ystäviltä aikoinaan saadut koukut. Astioitakin on kertynyt vähän lisää.

Eteisen remontti valmistui ja sen sisustuskin on viimeistä silausta vaille valmis. Se tarkoittaa sitä, että sain myös tiskausnurkkaukseni taas käyttöön, enkä joudu enää tiskaamaan epämääräisissä asennoissa pihakeinussa. Voi tätä onnea!

Tässä mökkikesässä erilaista on ollut se, että mökin sisätilat ovat nyt olleet ihan oikeasti aikalailla valmiit (remontin osalta, sisustus lienee ikuisesti kesken). Siksi olemme vihdoin voineet elellä sellaista normaalia mökkielämää, ainakin loppukesästä, kun eteinenkin valmistui. Olemme voineet kokata, tiskata, nukkua ja elellä mökissä. Ja se on ollut ihanaa! Ja lisäksi olemme voineet kestitä vieraitakin. Juhannuksena meillä oli kavereita käymässä, myöhemmin kesällä kestitsimme tyttökavereitani ja heinäkuun lopussa grillasimme ystävien kanssa ja kävimme läheisellä rannalla meressä vilvoittelemassa. Ihania kesämuistoja ystävien kanssa, nämä lämmittävät talven kylmyydessä.

Hassua miettiä, miten lyhyen kesän aikana säät vaihtelivat myös niin paljon - toukokuussa oli helteistä ja poltin itseni puutarhahommissa, juhannuksena satoi ja myrskysi niin, että poltimme kynttilöitä ja takassa tulta, heinäkuun alussakin palelimme tyttökavereiden kanssa niin, että yksi kääriytyi vilttiin ja tohveleihin. Heinäkuun lopussa puolestaan istuimme ystävien kanssa pienen tuulettimen ympärillä ja hikoilimme niin, että oli pakko päästä uimaan.

Mökillä on tähän mennessä nukuttu ilmapatjalla. Se on yllättävän hyvä, mutta ihan oikean sängyn hankinta on kyllä nyt merkitty to do -listalle. Ostin ilmapatjalle päiväpeiton, ja se kyllä piilottaa patjan aika hyvin - vieraamme eivät edes arvanneet kyseessä olevan ilmanpatjan.

Myös Viivi-neiti nauttii mökkeilystä. Siirtäessäni tavaroitani varastoon löysin ristiäislahjaksi saamani nallen, jota en raaskinut enää työntää muovipussiin. Se sai muuttaa mökille asumaan.

Eteisen seinään kotiutui Pihlgren & Ritolan Kirsikkapuu-tapetti. Lisäksi seinälle pääsivät nämä Arabian Muumi-seinälautaset, jotka ovatkin jo pitkään etsineet paikkaansa. Toisen näistä olen ostanut aikoinaan viidellä eurolla Hietsun kirppikseltä - aikamoinen löytö!

Pimenevistä illoistakin on jo päästy mökillä nauttimaan. On ihanaa sytytellä erilaisia valoja ja lyhtyjä, jotka luovat tunnelmaa niin sisälle kuin uloskin.

Onneksemme mökkikautemme jatkuu yhä vaan. Olemme saaneet mökille toisenkin sähköpatterin tupaa lämmittämään, ja lisäksi voimme toki aina polttaa uunissa tulia. Mökkikautemme jatkunee yhä siis ainakin pari kuukautta - pakkasten tullessa vesipostimme menee pois käytöstä, ja sen jälkeen elämä vähän hankaloituu mökillä (ja tulee jo aika kylmäkin). Mutta siihen asti nautiskellaan yhä vain mökkeilystä - kohta pääsee taas haravoimaankin.

-Netta

Ladataan...
  • Ensin tulee itku. 
  • Asian surkuttelun jälkeen seuraavat itsesyytökset. Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Olisiko pyörä pitänyt tuupata viikonlopun ajaksi tänne 36 m2 asuntoon sisään?
  • Alat etsiä syyllisiä. Syyllinen on kenties pihakansiremontti, jonka takia pyöriä ei voi tällä hetkellä säilyttää sisäpihalla. Vai onko se sittenkin rakennusliike, jonka rakentama väliaikainen pyöräsäilytystila oli niin heppoisesti rakennettu, että sinne voitiin murtautua? Ja tietysti itse varas, sehän tässä se kaiken pahan alku ja juuri on!
  • Teet rikosilmoituksen ja ilmoituksen vakuutusyhtiölle. Sen jälkeen vielä julkisen postauksen useampaan Facebook-ryhmään varastetusta pyörästä.
  • Saat Facebookissa viestin, jossa silminnäkijä kertoo, että on 99 % varmuudella nähnyt pyöräsi Kalliossa jollain laitapuolen kulkijalla.
  • Lähdet autolla ajelemaan ympäri Kalliota ja tuijotat mielipuolisesti kaikkia mahdollisia pyöriä. Toteat, että turkooseja Jopoja ei tässä kaupungissa näytä olevan missään.
  • Ajat turhautuneena kotiin ja viestität ystäville, että silmät täytyy pitää auki Kallion suunnalla turkoosien Jopojen varalta.
  • Kierit sängyssä ja kun vihdoin nukahdat, näet unta, jossa varastatte työkaverin kanssa pyörän takaisin.

  • Koet huonoa omaatuntoa siitä, että murehdit näin paljon. Sehän on vain pyörä. Ei kuolema, ero, työpaikan menetys, sairaus tai muu "oikea" ongelma.
  • Toteat kuitenkin, että saat tuntea mitä tunnet. Saa tuntua epäreilulta. Saa olla surullinen ja vihainen. Tunteet pitää käsitellä ja tuntea, tiedettehän.
  • Toteat, että vaikka ostaisitkin uuden pyörän, se ei ole enää tämä sama. Se, jonka selässä olet kulkenut 6 vuotta joka paikkaan. Näköjään myös polkupyörällä voi olla tunnearvoa ja siihen voi liittyä lukematon määrä muistoja.
  • Laskeskelet päässäsi, ettet todellakaan voi ostaa uutta pyörää nyt, eikä vakuutuskaan varmaan tule tämän ikäisestä pyörästä maksamaan kuin roposia omavastuun jälkeen.
  • Kyttäät maanisesti Tori.fi:tä, josko pyöräsi ilmestyisi myyntiin sinne. Päivität sivua aivan liian usein.

To be continued.

-Netta

Pages