Ladataan...

En ole koskaan matkustanut hirmuisen paljon. Tai riippuu tietysti keneen verrataan, mutta ainakin omanikäisiin tuttuihini verratessa olen matkustanut keskimääräistä vähemmän lentäen. Lapsuudessani olen käynyt Irlannissa, Kyproksella ja Englannissa lentäen. Täysi-ikäistymisen jälkeen, eli viimeisen 12 vuoden aikana, olen käynyt lentäen Puolassa, Tsekissä, Kroatiassa, Liettuassa ja Ruotsissa. Lisäksi olen käynyt Ruotsista käsin junalla Norjassa ja Tanskassa, sekä Suomesta käsin bussilla Latviassa ja Venäjällä. En ole koskaan elämäni aikana lentänyt Euroopan ulkopuolelle, ja elämässäni on myös 10 vuoden jakso, jolloin en lentänyt lainkaan. Myös muita useamman vuoden taukoja on ollut, esimerkiksi ennen viime kevään työmatkaa taisin olla kolme vuotta lentämättä.

Harvahkoon matkustelutahtiin on erityisesti kaksi syytä. Pelkään lentämistä ja inhoan lentämistä, eikä minulla myöskään ole opiskelijana ollut pahemmin varaakaan siihen. Opiskeluaikoina (yhteensä seitsemän vuoden ajan) haaveilin aina siitä, että valmistumisen jälkeen pääsen matkustelemaan enemmän. No, asia ei ole mennyt ihan niin. Ensinnäkin, työssäkäyvällä ihmisellä on aika rajallisesti lomaa, ja usein loma-ajoille on paljon kaikkea, mitä silloin tulee hoitaa ja tehdä - esimerkiksi meillä kesälomat menevät aika pitkälti mökkiremontin merkeissä ja Pohjois-Suomessa sukuloidessa. Eikä sillä, palkkanikaan ei ole noussut mihinkään tähtitieteellisiin lukemiin, eli se kuluu yleensä aikalailla ihan vain arjen pyörittämiseen ja laskujen maksamiseen, enkä ole päässyt kerryttämään mitään kummoistakaan matkakassaa. Olemmekin keskittyneet lähinnä kotimaanmatkailuun ja naapurimaissa vierailemiseen.

Nyt kuvaan on astunut myös uusi aspekti - ilmastotietoisuus. Kukaan ei ole voinut välttyä IPCC-ilmastoraportilta ja sen myötä nousseelta lentokriittisyydeltä. Lentämistä on kritisoitu jatkuvasti enenevissä määrin, ja ymmärrän täysin miksi - lentäminen saastuttaa todella paljon. Lentäminen ei myöskään ole mikään välttämätön juttu, jota ihminen tarvitsee elääkseen, joten siitä voitaisiin siinä mielessä helposti luopua. Toki esimerkiksi pakolliset työmatkat on hoidettava, jos haluaa pitää työnsä, mutta hupimatkat ovat asia erikseen.

Matkustamisesta onkin nyt tullut kaksiteräinen miekka. Se voi olla kiva irtiotto arjesta ja tehdä hyvää väsyneelle, stressaantuneelle mielelle ja lisäksi avartaa maailmankuvaamme, opettaa muista kulttuureista, kasvattaa meitä ihmisinä ja niin edelleen. Mutta uskon myös, että yhä useampi ihminen kokee huonoa omaatuntoa lentämisestä, ja monia voi suorastaan nolottaa kertoa lähtevänsä lentomatkalle. Näin on käynyt ainakin omalla kohdallani. Nimittäin, nyt on sattunut niin, että meille on tulossa kesäkuulle kaksi eri reissua, jotka vaativat lentämistä. Ja oloni on tosi kahtiajakoinen!

Emme ole mieheni kanssa käyneet koko seurustelumme aikana yhdessä kuin Ruotsissa, Virossa ja Liettuassa. Kahteen edellä mainittuun olemme yleensä menneet laivalla, Ruotsista olemme joskus puhtaasti aikataulusyistä lentäneet takaisin. On siis kivaa päästä kerrankin matkalle yhdessä, ja matkojemme "syyt" ovat nyt myös erityisiä. Ensin olemme lähdössä viikoksi Italiaan, josta olemme vuokranneet villan. Mieheni perheenjäsen täyttää pyöreitä vuosia, ja juhlien sijaan hän halusi juhlistaa merkkipäiväänsä perheensä kanssa tällä tavoin. Meitä lähtee siis kuuden hengen porukka, ja viivymme Toscanassa viikon ajan. Kesäkuun lopulle sattui nyt toinenkin reissumme. Mieheni osti minulle merkkipäivänä lahjaksi liput Elton Johnin jäähyväiskiertueelle, ja konsertti järjestetään Lillessä Ranskassa. Olimme jo aikaisemmin yrittäneet saada lippuja Ruotsin-keikalle, mutta valitettavasti ne myytiin loppuun alta aikayksikön, emmekä saaneet niitä. Lillen konsertti oli ainoa, johon lippuja vielä sai.

Olen näistä matkoista innoissani, sillä kuten kerroin, olen matkustellut suhteellisen vähän enkä ole koskaan käynyt Italiassa enkä Ranskassa. Mutta samalla olo on myös huono. Ensinnäkin siksi, että nyt tulee lennettyä kahteen kertaan yhden kuukauden aikana, emmekä voi valitettavasti mitenkään yhdistää näitä reissuja, vaan kotona on pakko käydä välissä. Päässäni vaan humisee, kun ajattelen sitä päästöjen määrää joka nyt aiheutuu, ja kuinka hiilijalanjälkeni pompsahtaa tänä vuonna järkyttäviin lukemiin. Samalla pelkään, että minut tuomitaan julkiseen jalkapuuhun - olenhan mennyt julkisesti kirjoittelemaan tässä blogissakin omasta ekologisuudestani, ja näissä lennoissa ei ole mitään ekologista.

Mutta koitan ottaa käyttöön myös yhden elämänfilosofioistani - lempeyden ja armollisuuden. Nyt on näin, eikä sille mitään voi. Molemmat lentomme tulevat olemaan suoria Euroopan-lentoja, joista maksamme päästöhyvitykset. Emme todellakaan tule tekemään muita lentoja saman vuoden aikana, emmekä tosiaan muutenkaan ole matkustelleet erityisen paljon elämämme aikana. Arjessamme elämme mielestäni ekologisesti ja ympäristön huomioiden - emme esimerkiksi arkena koskaan autoile.

Vaikka huono omatunto meinaakin vähän jäytää, yritän silti myös iloita tulevista matkoista. On ihanaa päästä näkemään kaksi uutta maata ja kulttuuria, ja viettämään aikaa yhdessä läheisten kanssa. Matkoilla rakennetaan muistoja, jotka lämmittävät talven pimeydessä. Matkat lähentävät ihmisiä ja tuovat meistä esiin uusia piirteitä. Koska nämä matkat nyt joka tapauksessa ovat tulossa, ei hyödytä ketään, että vain masentelisin syyllisyydentuskissani koko matkojen ajan (ja jo ennen sitä). Sen sijaan koitan kiinnittää entistä enemmän huomiota ekologisuuteeni nyt jokapäiväisessä arjessa. Ja vaikka ylenpalttinen lentäminen on ehdottomasti huonosta, ehkäpä kuitenkin lentomatka silloin tällöin sallittaneen.

Jotkut valitsevat kuulemma nykyään sen, että matkustelevat kyllä, mutta "salailevat" asiaa. Matkasta ei välttämättä julkaista mitään kuvia somessa eikä muutenkaan kerrota julkisesti. En usko, että sellainenkaan mentaliteetti kantaa pitkälle. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ylenpalttiseen lentämiseen ja matkusteluun ei saa yllyttää, mutta toisaalta pitää myös seistä omien tekemisten takana. Itse olen ainakin aina liputtanut myös armollisuuden ja kohtuuden nimeen, niin tässäkin asiassa.

Kiinnostaisi tietää teidän ajatuksia aiheesta - aiheuttaako matkustelu teille nykyään huonoa omaatuntoa? Oletteko karsineet lentämistä ilmastosyistä? Ja hei, pääseekö tästä huonosta omastatunnosta mitenkään eroon?

-Netta

(Postauksen kuvat: Pexels.com)

Lue myös:

Koetko ilmastoahdistusta?

Ekologisuuden tulisi olla normi, ei marginaalin "viherpiipertelyä"

Taistelu mikromuovia vastaan

Ladataan...

Parin päivän sisään olen jakanat ajatuksia ja arkaluontoisia asioita kolmen viisaan naisen kanssa. Paljastanut jotain hyvin henkilökohtaistakin, kertonut syvimpiä tuntemuksiani. Uskaltanut puhua asioista, joista en ehkä uskaltaisi puhua reaalimaailmassa kaikille kavereilleni. Kaikki nämä kolme naista ovat olleet minulle reaalimaailmassa tuntemattomia, mutta internetissä tuttuja. Nettiystäviä. Osa minun tukiverkostoani täällä. Olen saanut tukeutua heidän virtuaaliseen olkapäähänsä, ja he ovat lohduttaneet, piristäneet, kannustaneet ja tsempanneet sanoillaan (ja emojeillaan, erityisesti sydämin).

Halusin kirjoittaa tästä siksi, että ensinnäkin, olen niin kiitollinen näistä ihmisistä. Sydämessä läikähtää onni, kun ajattelen teitä. (Ehkä tiedättekin, että juuri teitä tarkoitan.) Kiitos kun olette jostain tielleni tupsahtaneet.

Netistä ja somesta kirjoitetaan hirveästi pahaa sekä negatiivista kritiikkiä. Se on leimattu ja tuomittu huonoksi, ja siitä pitäisi pitää taukoa - näinhän olen ihan itsekin kirjoittanut. Mutta on tärkeää muistaa, että siinä on myös niiiin paljon hyvää. Se tuo samanhenkisiä ihmisiä yhteen, sieltä voi löytää tietoa, apua ja tukea. Kun olin lapsi ja teini, koin todella paljon ja usein yksinäisyyden tuntemuksia. Koin itseni usein oudoksi, vieraaksi, vääränlaiseksi ja erilaiseksi kuin kaikki muut. Onneksi löysin 14-vuotiaana Livejournal-nettipäiväkirjapalvelun, jonne aloin purkaa sydäntäni. Livejournalin kautta tutustuin muihin samanhenkisiin ihmisiin ympäri Suomen. Kommentoimme toistemme päiväkirjatekstejä, hirveästi muuta yhteydenpitoa ei ollut, koska somea ei nykymuodossaan vielä ollut olemassa. Mutta jo tuolloin sain voimaa ja tukea niistä ihmisistä, jotka tavoitin Livejournalin kautta. Sain toivoa siitä, että minunkin kanssa samanhenkisiä ihmisiä on olemassa jossain, enkä ehkä olekaan se maailman oudoin hörhö, vaikka pikkukaupungin koulukiusattuna se saattoi siltä joskus tuntuakin. Jos silloin olisi vielä voinut enemmänkin pitää yhteyttä noiden samanhenkisten ihmisten kanssa, olisi yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne varmasti ollut vieläkin pienempi. Tosin, tapasin kyllä myös tuolloin muutaman vuoden Livejournal-käytön jälkeen muutamia Livejournal-ystäviäni livenä, ja muutamaan heistä pidän edelleen, yli 15 vuoden jälkeen, yhteyttä. Olenpas muun muassa ollut erään heistä polttareissa ja häissäkin. <3

Ja onneksi nykyään yhteydet pelaavat entistä paremmin. Näistä kolmesta naisesta, joista tänään kirjoitan, ei kukaan asu lähimaillakaan minua. Yksi asuu Pohjois-Suomessa, yksi Länsi-Suomessa ja yksi Keski-Suomessa. Mutta se ei haittaa. Sielujen sympatia ei katso aikaa, paikkaa eikä ikää. Ei se katsonut teini-iän Livejournal-aikoina, eikä nykypäivänäkään. Netti on pullollaan ihmisiä, mutta ei heistä kenestä tahansa tietenkään tule osa sitä omaa tukiverkkoa. Pitää löytää ne juuri oikeat ihmiset, jotka ovat samalla taajuudella. Juuri eilen puhuin heistä yhden kanssa siitä, että ei se määrä vaan se laatu - ihan kaikessa, niin myös tässä asiassa.

-Netta

Ladataan...

Kävimme viime viikonloppuna pitkästä aikaa mökillä. Olimme viimeksi käyneet siellä marraskuun alussa laittamassa paikkoja talviteloille, joten oli korkea aika käydä vähän katsomassa, miten tilukset jakselevat. Ja oli kyllä ihanaa käydä. Mökki on nykyään sellainen mun sielunmaisema, mun ikioma happy place. En vieläkään taida syvällä sisimmässäni ihan käsittää, että tämä paikka on ihan oma. Ei vuokranantajan, ei sukulaisten. Ihan oma, oma tupa ja oma lupa.

Mökkipiha oli hautautunut lumeen, ja mökin ikkunoissa kukkivat kuurankukat. Mökin sisällä aika tuntuu jämähtäneen kesäaikaan. Pienessä korissa odottavat rantapyyhkeet ja hellehatut, lipaston päällä on purkki aurinkorasvaa. Pöydällä puutarhakirja odottaa puutarhuria suunnittelemaan ensi kesän istutuksia. Lämpömittari näyttää -5 astetta, mutta kun patterit ja lämpöpuhallin on laitettu päälle, nousee lukema pian +5 asteeseen. Istun rottinkituolissa toppatakki päällä ja pipo päässä haaveillen siitä, että ehkä jo kolmen kuukauden päästä voimme jälleen yöpyä täällä. Taas on pakko todeta, että Suomen kesä on mökkeilijälle liian lyhyt.

Pohdimme miehen kanssa, mitä projektia alkaisimme ensi kesänä toteuttamaan. Nyt kun mökin sisätilat ovat valmiit, vuorossa on joko mökin julkisivun remontointi tai saunan rakentaminen. Mikäli päädymme saunan rakentamiseen, pitää päättää, rakennettaanko se vanhaan varastoon vai uudisrakennukseen. Kummallakin vaihtoehdolla on puolensa, omat kommervenkkinsä ja lupa-asiansa.

Itse pohdin tietysti myös jo puutarha-asioita. Viime kesänä sain istutettua pioneita ja liljoja sekä perustettua mansikkamaan. Tulevana kesänä haluan istuttaa ainakin pensasmustikkaa, vadelmaa ja lisää kukkia. Mansikkamaalle pitää myös laittaa suoja, koska rikkaruohot valtasivat sen viime kesänä. Perunaa tulee tänä kesänä kasvattaa vähemmän, mutta sipulia enemmän. Omenapuut pitää leikata maaliskuussa, ja toivoa, ettei niihin tänä kesänä iske muumiotauti.

Viivymme tällä kertaa mökillä ehkä vain noin tunnin, mutta sinä aikana ajatus ehti liihotella kesään jo moneen kertaan. "Kunpa kevät alkaisi tänä vuonna ajoissa", "Kunpa kesä olisi lämmin ja vähäsateinen, muttei niin kuuma kuin viime vuonna", "Kunpa ehtisimme olla täällä ensi kesänä mahdollisimman paljon", "Voisinpa tehdä töitä etänä mökiltä käsin", "Ensi kesänä laitan vihdoin sen riippumaton omenapuiden väliin ja luen siinä kirjaa", "Ensi kesänä en koko ajan hössötä jotain vaan otan myös rennosti ja nautin mökkielämästä ja ympäristöstä".. Ja niin edelleen.

Mies vitsailee aika ajoin, että joskus vielä "vetäydymme" mökille asumaan. Otamme pari lammasta ja kanoja, ja viljelemme ja kalastamme oman ruokamme. Lämmitämme puuhellaa ja valmistamme siinä ruokamme. Näin hektisen syksyn jälkeen se ei tunnu ihan huonolta idealta - varsinkaan kesäaikaan. Talvella voisi tulla nälkä ja kylmä, vaikka toisaalta olisi ainakin aikaa lämmittää tupaa, kun ei olisi ihan hirveästi muutakaan tekemistä.

Mökkikauteen tuntuu olevan niin vähän, mutta kuitenkin niin kauan aikaa. Vaikka kyllähän nämä kuukaudet tästä nopeasti juoksevat, kun arkiset askareet vievät mukanaan. Instagram-profiilissani on videokansiot nimeltään Cottage life ja Garden. Kun kesän ja mökkielämän kaipuu iskee, katselen viime keväänä ja kesänä kuvaamiani videoita. Sitä, miten kevään ensimmäisinä päivinä tiskasin linnunlaulussa ulkona auringonlaskussa. Kukkivia kirsikkapuita, kasvimaata ja satoa. Ajattelen, että odottamisessakin on puolensa. Siinä, että kaikki paras on vielä edessä, ja sitä voi rauhassa fiilistellä ja mutustella.

-Netta

Ladataan...

Olen törmännyt todelliseen first world problemiin: mulla on nykyään usein vaikeuksia löytää kivoja ja hyviä elokuvia katseltavaksi. En ole aivan varma, mistä tämä johtuu - joko siitä, että suoratoistopalveluiden leffat eivät ole ihan A-luokkaa, tai siitä että olen jo nähnyt kaikki parhaat leffat. Tai ehkä olen vain ylipäänsä nirso leffojen suhteen, ja minun makuani olevia leffoja ei vain tehdä niin paljon. Mene ja tiedä, mutta usein vain on se tunne, että en löydä mitään kivaa leffaa katseltavaksi tai jos katson jonkun, se ei säväytä kovinkaan paljon. Koska uskon, että moni muukin "kärsii" tästä samasta ongelmasta (jota nyt ei voi todelliseksi ongelmaksi kutsua vitsilläkään), päätin laittaa jakoon omat all time favorite -leffani, joista varmaan kaikki olen nähnyt useampaan kertaan. Ehkäpä näiden perusteella joku saa myös kuvan leffamaustani ja osaa antaa suosituksia leffoista, joista voisin tykätä?

- Forrest Gump

En saa päähäni, koska näin ensimmäisen kerran Forrest Gumpin, ehkä noin parikymppisenä. Forrest Gump on kyllä varsinainen klassikoiden klassikko, ja mielestäni kaikkien pitäisi katsoa se. Elokuva on voittanut kuusi Oscaria ja kolme Golden Globea. Elokuvassa on erittäin omaleimainen tarina, kerrontatyyli ja päähenkilö - nimeltään siis Forrest Gump. Forrestiin ei voi olla tykästymättä, ja koko leffan ajan sitä vain toivoo, että Forrestille käy hyvin. Forrest on hieman omalaatuinen mies, jolla on uskomaton elämäntarina. Hän on sattumalta päässyt elämänsä aikana tapaamaan monia kuuluisia henkilöitä ja vaikuttamaan moniin tärkeisiin tapahtumiin, vaikka ei sitä itse ehkä ihan täysin ymmärräkään. Forrestin elämässä tärkeimpiä henkilöitä ovat hänen oma äitinsä sekä Jenny-niminen tyttö, josta tulee myöhemmin hänen ensirakkautensa. Vaikka Forrest Gump on hyvänmielen elokuva, on siinä myös mukana hieman surullisempia ja haikeampiakin sävyjä.

- Saksikäsi Edward

Tämän elokuvan olen nähnyt ensimmäisen kerran jo teini-ikäisenä, ja se jäi heti ikisuosikikseni. Elokuvan on ohjannut Tim Burton, ja sen pääosaa esittää mainio Johnny Depp, ja hän tekee sen erinomaisesti. Elokuva kertoo erään keksijän luomistyön tuloksesta, Edward-nimisestä miehestä, jolla on käsien tilalla sakset (koska keksijä kuoli kesken luomisprosessiin eikä saanut käsiä valmiiksi). Sattuman kautta Edward päätyy asumaan ihan tavalliseen perheeseen, tavalliseen lähiöön. Aluksi kaikki sujuu hyvin, ja Edward saa paljon huomiota saksikäsiensä ansiosta ja pääsee leikkaamaan muun muassa pensasaitoja ja hiuksia. Edward myös rakastuu. Ikävän välikohtauksen seurauksena asiat luisuvat kuitenkin alamäkeen, eikä Edwardin elo lähiössä voi jatkua enää samalla tavalla. Ihana elokuva erilaisuudesta ja toisaalta siitä, miten vaikeaa sitä voi olla hyväksyä.

- Amélie

Olin 16-vuotias, kun näin jouluaattona televisiosta Amélien. En ole varma, onko mikään muu leffa onnistunut tekemään niin isoa vaikutusta, kuin tuo elokuva silloin. Olin opiskellut viidenneltä luokalta lähtien ranskaa ja haaveilin pääseväni Pariisiin, joten jo pelkästään ranskan kieli ja Pariisi elokuvan miljöönä tekivät vaikutuksen. Mutta erityisesti elokuvan omaleimainen kerrontatyyli ja sen ihana päähenkilö Amélie veivät sydämeni. Halusin olla itse kuin hän! Amélie on nuori ranskalainen nainen, joka on töissä kahvilassa. Hän näkee ympäröivän maailman omalla tavallaan, ja haluaa toteuttaa hyviä tekoja muille ihmisille. Amélie rakastuu Nino-nimiseen mieheen, mutta pelkää kohdata tämän. Elokuva on erittäin omaperäinen ja siinä on kiinnitetty huomiota moniin pikkuseikkoihin, ja ehkä suurimman vaikutuksen teki tuolloin (ja edelleen) se, ettei sitä voi mielestäni verrata mihinkään toiseen elokuvaa. Ehdottomasti hyvän mielen leffa.

- Koskemattomat

Myös tämä elokuva on ranskalainen, ja se kertoo hyväntuulisen ja mukavan erilaisen tarinan. Ja mikä parasta, elokuva perustuu tositapahtumiin. Elovassa neliraajahalvaantunut miljonääri Philippe etsii itselleen avustajaa, ja vähävarainen Driss saapuu paikalle vain saadakseen allekirjoituksen työvoimatoimiston paperiin voidakseen osoittaa hakeneensa töitä. Philippe kuitenkin päätyy palkkaamaan Drissin koeajalle, ja pikku hiljaa käy ilmi, että Driss on erinomainen avustaja Philippelle. Vaikka he ovat täysin erilaisia, eri ikäisiä ja yhteiskunnan eri ääripäistä, miehillä synkkaa hyvin ja he oppivat molemmat toisiltaan paljon. Elokuva käsittelee tärkeitä teemoja lämminhenkisen huumorin kautta, ja se on varmaan yksi syy siihen, että siitä on tullut kaikkien aikojen menestynein ei-englanninkielinen elokuva.

- Crazy Stupid Love

Tämä leffa taitaa edustaa listauksessani vähän "uudempaa" tuotantoa, ja on jollain tapaa vähän erilainen kuin muut. Mutta ihan todella hyvä! Elokuva kertoo keski-ikäisesti Cal Weaveristä, joka saa tietää vaimonsa Emilyn pettäneen häntä. Calin elämä ajautuu kriisiin, ja hän saa yllättävää apua paikalliselta pelimieheltä, itseään huomattavasti nuoremmalta Jacobilta. Elokuvassa seurataan myös Calin ja Emilyn lapsia Mollya, Robbieta ja Hannahia. Robbie on palavasti rakastunut lastenhoitajaansa, joka puolestaan on rakastunut Robbien isään Caliin. Hannah puolestaan on muuttanut jo pois kotoa, mutta hänen elämänsä kietoutuu yllättävällä tavalla mukaan juoneen. Elokuvassa on loistava roolitus, ja juoni hauska, lämminhenkinen ja yllätyksellinen. Henkilöhahmot ovat loistavia ja sopivan erilaisia keskenään.

-The Great Gatsby

Ihanaa 1920-luvun tunnelmaa ja pukuloistoa sekä traaginen rakkaustarina, niistä on The Great Gatsby tehty. Päärooleissa loistavat Leonardo DiCaprio, Carey Mulligan ja Tobey Maguire, jotka hoitavat roolinsa erinomaisesti. Musiikki, kuten Lana Del Reyn Young and Beautiful viimeistelee kokonaisuuden. Tarina kertoo salaperäisestä miljonääristä Jay Gatsbystä, joka järjestää hulppeita juhlia ja kestitsee vieraita suuressa kartanossaan. Hän on rakastunut varattuun naiseen Daisyyn, mutta suhteelle on lukuisia esteitä. Gatsbyn salaperäisyyden takaa löytyy suurta surua ja epävarmuutta, ja tarina eteneekin loppua kohti erittäin traagisesti.

- Tähtiin kirjoitettu virhe

Tämä elokuva oli jonkinlainen ilmiö joitain vuosia sitten. Luin siitä Hesarista ja päätin, että tämä on nähtävä. Menimme ystäväni kanssa katsomaan elokuvan leffateatteriin, ja se on ainoa kertoa, kun olen itkenyt elokuvissa. Ja niin itkivät kaikki muutkin ympärillämme, se oli varsinainen nyyhkytyskonsertti :D Sittemmin olen myös lukenut kirjan, jonka pohjalta leffa tehtiin. Elokuva kertoo siis 16-vuotiaasta syöpää sairastavasta Hazelistä, joka rakastuu Augustus-nimiseen 17-vuotiaaseen poikaan, jolla on aiemmin ollut luusyöpä. Nuoret viettävät paljon aikaa yhdessä, ja he käyvät yhdessä Amsterdamissa tapaamassa Hazelin ihailemaan kirjailijaa. Loppua kohden tarinassa tapahtuu erittäin synkkä ja odottamaton käänne, jonka vuoksi katsojalla on hyvä olla nenäliinat messissä. Tarina on ihana ja lämminhenkinen, ja vaikka kohderyhmää ovatkin teinit, sopii tämä erinomaisesti aikuisillekin.

Tässä nyt lempileffat, jotka ihan ensimmäisenä tulivat mieleeni. Toki hyviä leffoja on muitakin, esimerkiksi 500 days of Summer, Pay it Forward, Precious, Love Actually ja Austalia.

Olivatko nämä leffat teille tuttuja? Ja erityisesti, osaisitko suositella joitain hyviä leffoja joista voisin tykätä? :)

-Netta

Lue myös:

Leffaklassikko: Liian paksu perhoseksi

Leffavikki: Amy

Leffavinkki: Boyhood

 

Pages