Ladataan...
Destination: Happiness

Huhheijaa! Vieläkö jaksatte lukea remontista? Olen siitä kirjoitellut jo tässä ja tässä postauksessa, ja kauheasti muita kuulumisia ei tällä hetkellä oikeastaan ole, sillä elämä on ollut silkkaa remonttia lähes joka päivä. Niin arkisin töiden jälkeen kuin viikonloppunakin. Voin kertoa, että pikkuhiljaa alkavat stressitasot todellakin nousta, sillä muuttopäiväämme (30.11) on enää melko vähän aikaa jäljellä, mutta meillä ei edelleenkään ole esimerkiksi keittiö pystyssä. Olen tässä kyllä jo useampaan kertaan ehtinyt manata, että en todellakaan ole enää koskaan suostumassa näin tiukkaan remppa-aikatauluun (ainakaan niin, että tehdään itse). Mutta saas vaan nähdä, näissä asioissa nimittäin myös aika kultaa muistot melko usein.

Mies on sitä mieltä, että stressiäni nostaa tässä vaiheessa se, että juuri nyt tehdään lähinnä pohjatöitä, eikä siksi saada aikaan mitään todella "näkyvää", toisin kuin vaikka seinän purku oli. Hän saattaa kyllä olla oikeassa (ainakin osittain). Seinän ja vanhan keittiön purku olivat nimittäin niin konkreettisia asioita, että siinä vaiheessa tuntui tapahtuvan ja paljon. Nyt kun puolestaan tehdään pohjatöitä, joudutaan koko ajan odotella kittien, laastien, maalien ja muiden kuivumista, ja omalle mielenlaadulleni ei meinaa tässä vaiheessa sopia tumput suorana odottelu - haluaisin vain saada sen keittiön valmiiksi nyt heti, jotta voisin hengähtää asian suhteen ja alkaa sen sijaan jo vähän pakkailemaan muuttoakin varten.

Tässä taas pieni katsaus siihen, mitä viimeisen viikon aikana on rempan suhteen tapahtunut. 

Yllä: Keittiössä on vanhan laatoituksen päälle levitetty nyt monen monta kerrosta laastia, jotta seinä saadaan tasaiseksi ja jotta päälle voidaan sitten laittaa uudet laatat. Tämä on juuri tällaista odottelua vaativaa hommaa: yksi kerros laastia - odotetaan kuivumista, toinen kerros laastia - odotetaan kuivumista, - kolmas kerros .. Ja sitä rataa. Välissä aina tasoitetaan. Ja sitten odotellaan. Ja sitten lisää laastia. Ymmärtänette kuvion. Tämä EI ole malttamattoman ihmisen heiniä. Onneksi miehelläni on paljon paremmat hermot ja paljon korkeampi stressinsietokynnys kuin minulla.

Myös tuo seinässä oleva pieni putkenpätkä on kuvan ottamisen jälkeen poistettu ja kyseinen kohta on täytetty. Sähköt kulkevat tässä kuvassa vielä vanhalla tavalla korkealla - myöhemmissä kuvissa näette, mitä niille tehtiin. Kuvan vasemmassa laidassa oleva patteri on nyt myös maalattu pohjamaalilla kertaalleen.

Yllä: Koska keittiöstä tulee pidempi kuin ennen, purimme myös tapettia vähän pois, koska tuohon kohtaan tulee myös laatoitus. Onneksi seinä oli muuten tosi hyvässä kunnossa ja tasainen, joten tuossa kohtaa ei (thank god) tarvinnut alkaa levittelemään laastia. Tässä kuvassa näkyy muuten myös se yllätykseksemme löytynyt palkki, jonka takia seinää ei voitukaan purkaa aivan kokonaan. Ei se onneksi tosiaan iso ole, ja tuohan se omanlaista rosoisuuttaan asuntoon, heh.



Yllä: Kuvassa näkyy tuolla melko keskellä seinässä tuollainen yksi iso "railo" (peitetty vaaleanharmaalla massalla), joka on ollut varsinainen murheenkryyni. Sitä on täytetty, täytetty ja täytetty. Se on niin syvä, että se imee ihan hirveän määrän laastia/kittiä ja sen kuivuminen vain kestää ja kestää. Nyt sen kanssa aletaan olla voiton puolella, eli se on hiomista vaille valmis.

Yllä: Tämä kuva on otettu sähkömiehen käynnin jälkeen. Eli sähköt on nyt poistettu kulkemasta tuolla ylhäältä. Alas asennettiin valmiiksi pistorasiat tiskikoneelle ja pyykinpesukoneelle. Sähkömies saapuu uudestaan sitten, kun keittiö ja laatoitus on saatu asennettua paikoilleen, niin katsotaan mihin asennetaan pistorasiat kahvinkeittimelle, vedenkeittimelle jne.

Yllä: Makuuhuoneen katto, ikkunanpielet sekä kolme seinää saatiin maalattua viikonloppuna. Seinät maalasimme suoraan tapetin päälle - siis valkoinen tapetti maalattiin vaan kirkkaammalla valkoisella. Yksi seinä jätettiin tarkoituksella maalaamatta, sillä haluan sen jollain toisella värillä, todennäköisesti vaaleanharmaalla. Makuuhuoneen maalaaminen raikasti kyllä huonetta tosi paljon - jälkikäteen katsottuna vanha sävy ei oikeastaan edes ollut valkoinen vaan hyvinkin paljon harmaaseen päin taittava. Saa nähdä, ehditäänkö tuota yhtä seinää maalata ennen muuttoamme vai jääkö se myöhempään ajankohtaan. Makuuhuoneeseen tilasimme nyt myös vaatekaapin ja se toimitetaan vielä tällä viikolla. Tilaamme myös kaapille kasauksen, koska joissain asioissa on nyt vain pakko säästää aikaa, ja meillä on jo entuudestaan hyviä kokemuksia firmasta, joka kasaa Ikean vaatekaappeja.



Yllä: Otin itse viikonloppuna pieneksi "puhdetyöksi" kitata ja maalata eteisessä olevat kaksi vanhaa, kiinteää kaappia sisältä. Taas tuli kyllä todistetuksi se, että valkoisen maalin voimaa ei pidä vähätellä. Kaapit olivat todella likaisia ja tunkkaisen värisiä (kuvassa on oikeanpuoleisessa kaapissa vielä alkuperäinen väri, vasemmassa jo yksi kerros valkoista maalia). Maalaaminen teki kaapeista paljon siistimmät ja samalla tilavamman tuntuiset. Kaapit pitää vielä maalata ulkopuolelta.

Lisäksi maalasimme vessan katon valkoisella ja minä kuurasin vessaa parhaani mukaan - kukaan ei ollut varmaan koskaan tullut pesseeksi laattojen saumoja. No, nyt näyttää jo huomattavasti puhtaammalta.

Tällä viikolla tiedossa on ainakin pohjatöiden viimeistely (hiominen), keittiön katon ja seinien maalaamista sekä itse keittiön pystytys. Sitten kun keittiö vihdoin on pystyssä, voidaan sanoa, että kivi vierähtää sydämeltäni. :D Minulle on loppuviimeiseksi aivan sama, onko seiniä maalattu tai tapetoitu tms, mutta ilman keittiötä on vähän hankalaa elää paria päivää pidempään. Toivon siis hartaasti, että keittiö saataisiin pystyyn mahdollisimman pian.

Remontti on opettanut minulle taas paljon itsestäni. En ole koskaan ottanut yhtään stressiä mökkiremontistamme, koska siinä ei ole ollut mitään deadlineja ja olemme alusta lähtien sopineet, että teemme sitä rennolla otteella. Mutta tilanteissa, joissa on todella tiukka aikataulu, todella laaja kokonaisuus eikä minulla ole ihan tarkkaa selkoa asioiden etenemisestä, alkaa oma stressitasoni nousta uusille leveleille. Joskus olisin syyllistänyt itseäni tästä ja tuntenut jonkinlaista huonommuutta, mutta en enää. Nyt annan tunteiden tuntua ja olla. Koska uskon, että stressi on inhimillistä ja aika moni muukin ihminen olisi tässä tilanteessa stressaantunut. On hyvä tuntea itsensä ja tästä voi myös ottaa opiksi - minun on parasta pyrkiä elämässä välttelemään todella tiukkoja deadlineja ja liian jättimäisiä ja kiireellisiä projekteja. Aina niitä ei tosin voi välttää, ja silloin on myös hyvä tuntea itsensä ja tietää ne asiat, jotka rentouttavat omaa olotilaa.

Onneksi elän optimistin kanssa. Mieleeni tuli viime tammikuinen tekstini "Elämässä pystyy kaikkeen - vaikka rakentamaan seinän". Nyt ollaan taas ehkä vähän tilanteessa, jossa minä hätäilen, panikoin ja stressaan, kun taas optimisti toteaa, että kaikki kyllä järjestyy. Ja koska tähän mennessä hän on aina ollut oikeassa, ei liene mitään syytä olla uskomatta häntä. Kyllä tämä tästä vielä suttaantuu.

-Netta

Ladataan...
Destination: Happiness

(Yhteistyössä Lykon kanssa)

Aloitan tämän postauksen pienellä "paljastuksella". Nimittäin, ennen viime talvea olin laiska, välinpitämätön ja osaamaton ihonhoitaja. Ihonhoitoni koostui lähinnä siitä, että mikäli minulla oli meikkiä, poistin sen iltaisin jollakin ensimmäiseksi käteen osuneella kasvoputsarilla, ja sen jälkeen saatoin laittaa kasvoihini kosteusvoidetta. Mikäli meikkiä ei ollut, en ehkä tehnyt kasvoilleni yhtään mitään, tai sitten laitoin pelkän kosteusvoiteen. Toisinaan muistin käyttää silmänympärysvoidetta, ja lisäksi kuorin kasvot suihkussa noin kolme kertaa viikossa, mikä on itse asiassa liian usein. Syyt surkealle ihonhoidolleni olivat ainakin oikean tiedon puute, laiskuus ja se, että ihoni on ollut aina niin hyväkuntoinen (jopa teini-iässä), että sille ei mielestäni varsinaisesti ole "tarvinnut" tehdä mitään, sillä se on voinut niin hyvin ihan ilman mitään sen kummempaa hoitoakin.

Jouduin kuitenkin kuin vähän pakon edessä opettelemaan ihonhoidoa ja tekemään siitä tavan viime syksyn ja talven aikana. Silloin kasvoihini iski perioraalidermatiitti eli suunympärysihottuma. Se on suun ympäristöön ilmestyvä punainen ihottuma, jonka tarkkaa syytä ei vielä tiedetä. Ihottuma on niin sanotusti "nykyajan vitsaus", eli sitä on havaittu vasta 1950-luvulta lähtien. Koska ihottumani oli aika paha ja koin sen itse kosmeettiseksi haitaksi (mistä tietysti aiheutui myös pahaa mieltä, kun naama näytti mielestäni niin ikävältä), oli minun löydettävä niksit ihon hoitoon. Kävinkin viime talvena ensimmäistä kertaa elämässäni kosmetologilla ja kyselin tuolloin myön paljon ihonhoitovinkkejä, joista olisi apua suunympärysihottuman hoidossa. Samalla kysyin myös vinkkejä kolmekymppisen ihonhoitoon, täytänhän joulukuussa 29 vuotta, ja ihoani pitää nyt hoitaa eri tavalla kuin vaikka 10 vuotta sitten.

Sainkin kosmetologilta hyviä ihonhoitovinkkejä ja -neuvoja. Ensinnäkin, ihoa on kyllä tärkeää kuoria, mutta ei liian usein. Liian tiheä kuoriminen voi heikentää ihon kuntoa. Ylikuoriminen voi aiheuttaa ihossa tulehdusprosessin, iho voi herkistyä ja sen ikääntymisprosessi voi nopeutua. Sainkin ohjeeksi kuoria ihoani vain noin kerran viikossa. Tuo liian tiheä kuoriminen saattoi olla yksi syistä, jotka johtivat suunympärysihottumani syntyyn.

Lisäksi juttelimme tuolloin paljon ihon kosteuttamisen tärkeydestä. Kun iho on kuiva, se reagoi herkemmin eri ärsykkeisiin ja kuivaan ihoon myös tulee herkemmin myös juonteita ja ryppyjä. Siksi ihoa tulee kosteuttaa monin tavoin - ei vain sillä kosteusvoiteella. Sainkin ohjeeksi alkaa käyttää joka ilta kasvovettä, jota en ollut tuolloin 28-vuotiaana käyttänyt vielä koskaan (!), koska en yksinkertaisesti ollut tiennyt, mikä sen funktio oikeastaan on ja miksi sitä pitäisi käyttää. Lisäksi ihoa on tärkeää muistaa kosteuttaa myös sisältä päin, eli runsas veden juominen tekee hyvää myös iholle.

Tässä postauksessa esittelen oman, kolmekymppisen iholle sopivan jokailtaisen ihonhoitorutiinini. Ja varmasti tämä sama kaava toimii aika hyvin muillekin kuin vain kolmekymppisille! Tästä on nyt tullut (lähestulkoon) jokailtainen tapa - joten kyllä, vanhakin koira oppii uusia temppuja, kun vain on halua ja motivaatiota. Ihonhoidon ansiosta olen saanut suunympärysihottuman häviämään ja myös pysymään poissa. Lisäksi minun iässäni on hyvä alkaa torjumaan juonteita ja ryppyjä - mikäli siis haluaa, pakollistahan se ei todellakaan ole.

Olen saanut tämän postauksen tuotteet blogin kautta käyttööni Lykolta, joka on Pohjoismaiden suurin kauneuden verkkokauppa. Valitsin itse heidän todella laajasta valikoimastaan käyttööni tietystikin luonnonkosmetiikkatuotteita. Ihonhoitorutiininissani käyttämistäni tuotteista tällä hetkellä 4/5 on luonnonkosmetiikkaa, ja tuo yksi "ei-luonnollinen" -tuote minulla olikin jo entuudestaan itselläni kotona, ja se on vain niiiin hyvä, että toistaiseksi en ihan tietoisesti ole vaihtanut sitä luonnolliseen vaihtoehtoon.

1) Meikin poistaminen Mádara Purifying Foam -puhdistusvaahdolla

Tämä askel oli jopa minulle jo kauan sitten tuttu, heheh. Ihonhoitorutiinini alkaa siis aina meikin poistamisella, ja tällä hetkellä käytän latvialaisen Mádaran puhdistusvaahtoa. Kyseessä on ihanan kevyt vaahto, vähän kuin kermavaahtoa kasvoille hieroisi. Vaahto sisältää tulehdusta ja ihoärsytyksiä rauhoittavaa siankärsämöä, kosteuttavaa kamomillaa ja ihoa supistavaa ja puhdistavaa ruusuvettä.

Hieron vaahdon kasvoille puhtain käsin ja sen jälkeen huuhtelen kasvot lämpimällä vedellä. Halusin valita nimenomaan tuotteen, jolla voi puhdistaa niin kasvot kuin silmänympärysalueenkin. Useinhan monissa puhdistusaineissa on merkintä, että tuote ei sovellu silmänympärysiholle, ja tällöin tarvitaan vielä erillinen tuote silmämeikin poistoon. Mainitsinkin jo aiemmin tuon pienen "laiskuuteni" ja siksi haluankin pitää ihonhoitorutiiniin kuuluvien purkkien määrän maltillisena, jotta homma ei tunnu liian työläältä ja kynnys sen tekemiseen ei nouse liian isoksi. Tämä vaahto poistaa siis kätevästi kaiken meikin yhdellä kertaa. Joissain Mádaran tuotteissa on ollut sellainen ruohoinen tuoksu, joka ei itseäni miellytä, mutta tässä vaahdossa ei ole oikeastaan pahemmin minkäänlaista tuoksua, mikä on omasta mielestäni hyvä juttu. Tuote on vegaaninen ja sillä on myös luonnonkosmetiikan suurin riippumaton sertifikaatti, Ecocert.

2) Puhdistuksen täydentäminen ja ihon valmistelu hoitotuotteisiin Estelle & Thildin Biocleanse Multi-Active Facial Toner -kasvovedellä

Kasvovesi oli tosiaan tuote, jonka käytön olin totaalisesti skipannut ennen viime talvea, koska kuvittelin sen olevan jotenkin "turha". Mutta onneksi nyt tiedän paremmin! Ensinnäkin, kasvovesi poistaa iholta mahdolliset meikin jäämät, jotka sille jäivät puhdistusaineen käytöstä huolimatta. Sen lisäksi kasvovesi myös hoitaa ja kosteuttaa ihon pintaa, tasapainottaa sen pH-arvon sekä valmistelee ihon seuraavia hoitotuotteita varten - ja auttaa niitä imeytymään paremmin.

Itselläni on tällä hetkellä käytössä ruotsalaisen Estelle & Thildin tuoksuton kasvovesi. Estelle & Thild on yksi ihan ensimmäisiä luonnonkosmetiikkamerkkejä, joita olen käyttänyt, ja se on edelleen ihan suosikkini. Heidän tuotteensa ovat todella laadukkaita ja tykkään siitä, että Biocleanse-sarja (joka on minulle jo entuudestaan tuttu) on kokonaan tuoksuton, kuten siis myös tämä sarjan kasvovesi. Puhdistettuani kasvot ensin puhdistusaineella pyyhin ne siis vielä vanulapulla, joka on kostutettu kasvovedellä. Vanulappuun tarttuukin aina vielä epäpuhtautta ja myös vähän tuotejäämiä, joten tämä puhdistusvaihe tulee kyllä tarpeeseen. Tykkään siitä, että tuote imeytyy nopeasti kasvoille.  Multi-Active Facial Toner -kasvovesi ei sisällä alkoholia, se on vegaaninen ja myös sillä on Ecocert-sertifikaatti.

3) Ihon superfoodin eli Lumene Lähde Arctic Dew Quenching Aqua Serum -seerumin levitys kasvoille

Puhdistuksen ja kasvoveden käytön jälkeen on seerumin vuoro. Myös seerumi on tuote, johon tutustuin viime talvena, ja asiasta on oikeastaan "kiittäminen" suunympärysihottumaani. Tuohon aikaan ihoni oli siis todella kuiva, ja itse ihottuma oli suorastaan hilseilevä. Oli tunne, että iho tarvitsee ihan erityisen paljon kosteutusta, ja siitä syystä tutustuin tarkemmin seerumeihin. Seerumia on leikkisästi kutsuttu "ihon superfoodiksi", koska se on kaikista ihonhoitotuotteista tehokkain, siinä on enemmän vaikuttavia aineita kuin voiteissa ja koska sen pienempikokoiset molekyylit imeytyvät syvemmälle ihoon kuin kosteusvoiteen sisältämät suuremmat molekyylit.

Viime talvena seerumeita googlaillessani törmäsin tähän Lumenen Lähde-seerumiin. Gloria- ja MeNaiset-lehdet valitsivat molemmat sen vuoden 2017 parhaaksi tehotuotteeksi. Marssinkin tuolloin ostoksille Lumenen omalle pisteelle keskustan isossa tavaratalossa ja kyselin vielä myyjältä tuotteen käyttövinkkejä. Ystävällinen myyjä kertoi, että tuote sopisi juurikin minun kuivalle ja hilseilevälle iholleni erinomaisesti, sillä sen sisältämä, levästä peräisin oleva hyaluronihappo sitoo kosteutta todella tehokkaasti. Hän neuvoi käyttämään tuotetta myös silmänympärysiholla, koska tuote myös häivyttää hienoja juonteita ja ryppyjä ja tekee ihosta kokonaisuudessaan heleämmän.

Tykkään tuotteen hauskasta pipetillä varustetusta pakkauksesta, ja lasipullo on niin kaunis, että sitä pitää mielellään esillä kylpyhuoneen hyllyssä. Otan pipetillä pienen määrän tuotetta kämmenelle ja levitän sitten tuotteen sormin kaikkialle kasvoilleni. Tuote on hyvin riittoisa, eli tosi pieni määrä riittää. Tuote imeytyy todella nopeasti, ja mielestäni kosteuttava tunne on välitön. Se huomaa varsinkin silloin, jos iho on erittäin kuiva ja kiristävä, jolloin seerumi tuo välittömästä kevyemmän ja pehmeämmän olon iholle. Tämä tuote on siis ihonhoitoruutini ainoa tuote, joka ei tällä hetkellä ole luonnonkosmetiikkaa ja tämän tuotteen olen myös ostanut itse. Tuote on ollut käytössä niin hyvä, että en ole tohtinut vielä vaihtaa sitä toiseen, koska koen että tämä tuote on myös yksi niistä syistä, että pääsin suunympärysihottumastani eroon.

4) Estelle & Thildin Biodefense Antioxidant Eye Cream -silmänympärysvoiteen levittäminen silmänympärysalueelle

Seerumin jälkeen on silmänympärysvoiteen vuoro. Levitän sitä niin silmänalusille kuin myös liikkuvalle luomelle sekä silmän ulkonurkkaan, jonne naururypyt yleensä ilmestyvät.  Silmänympärysvoidetta olen käyttänyt epäsäännöllisesti kyllä jo vuosien ajan, mutta nyt noin vuoden verran olen pyrkinyt myös sen käytössä säännöllisyyteen.

Valitsin silmänympärysvoiteekseni Estelle & Thildin Biodefense Antioxidant Eye Creamin, koska ensinnäkin tosiaan tykkään kyseisestä tuotemerkistä todella paljon, ja toiseekseen, olin lukenut juuri tästä kyseisestä voiteesta erittäin hyvän arvostelun Karkkipäivä-kosmetiikkablogista. Tämä Biodefence-tuotesarja on kehitetty nimenomaan kolmekymppisen iholle ja se on niin kutsuttu "ikääntymisen merkkejä ehkäisevä" tuotesarja. Se on antioksidanttinen ja kosteuttava sekä suojaa ihoa vapailta radikaaleilta, jotka aiheuttavat ikääntymisen merkkejä.

Itselläni on myös sukuvikana periytyneet aika tummat silmänaluset, ja voide lupaakin myös ehkäistä väsymyksen merkkejä ja tummuutta. Täytyy kyllä sanoa, että vielä koskaan en ole sellasita voidetta löytänyt, joka sen tummuuden veisi pois, vaan sen ongelman suhteen joutuu kyllä tarttumaan peiteainepulloon. Joka tapauksessa, kosteutuksessa tämä voide on kyllä hyvä, ja tykkään erityisesti siitä, että se on pakattu pumppupulloon, joka tekee annostelusta helppoa. Erittäin runsas voide, jota riittää tosi pieni määrä. Imeytyy helposti iholle, mutta ei tunnu liian kevyeltä. Myös tämä tuote on vegaaninen ja sillä on Ecocert-sertifikaatti.

4 ) Burt's Bees Intense Hydration Night Cream -yövoiteen levitys koko kasvojen, kaulan ja dekolteen iholle

Sitten vielä illan viimeinen tuote, eli kosteusvoide! Sen pyrin aina muistamaan levittämään myös kaulalle ja dekolteelle, koska myös ne tarvitsevat kosteutusta ja useinhan juuri niillä alueilla näkyvät juonteet ja rypyt, koska ne helposti jäävät hoitamatta.

Minulla on nyt käytössäni Burt's Beesin Intense Hydration Night Cream -yövoide, joka on mielestäni sopivan paksu ja täyteläinen, mutta ei liian paksu. Tuotteen tehoaineena on salvia, joka tieteellisesti todistetusti kosteuttaa ihoa runsaasti, edistää sen kykyä sitoa kosteutta ja silottaa hienoja juonteita ja ryppyjä. Tuotteen ainesosista 99 % on luonnollisia.



On ollut tosi kiva huomata, että ihonhoitoon on saatavissa todella laadukkaita ja tehokkaita tuotteita luonnonkosmetiikan puolelta. Sekin on mahtavaa, että nykyään luonnonkosmetiikkaa tarjoavat kaikki isot kosmetiikkaa myyvät yritykset, eikä tarvitse lähteä hakemaan sitä erikseen jostain hankalan matkan takaa. Esimerkiksi Lykon verkkokaupassa voi jokaisen tuotekategorian kohdalla suodattaaa näkymän niin, että kauppa näyttää vain luonnomukaiset tai vaikkapa vegaaniset tuotteet. Valikoimassa on näiden postauksessa esiteltyjen merkkien lisäksi lukuisia muita laadukkaita luonnonkosmetiikkamerkkejä.

Ennen ajattelin, että ihonhoito on joko vähän turhaa, tylsää tai vaivalloista. Nykyään ajattelen, että se on ihana pieni hemmotteluhetki itselleni arjen keskellä ja se on myös tapa pitää itsestäni huolta. Kasvokuorinnan teen nykyään "erityishemmotteluna" viikonloppuisin ja toisinaan käytän myös kasvonaamioita. Lisäksi pyrin vaikuttamaan ihon hyvinvointiin esimerkiksi runsaalla veden juomisella.

Minkälaisia ihonhoitotapoja teillä on? Ja oliko jokin näistä tuotteista tuttu?

-Netta

Ladataan...
Destination: Happiness

Tulin ihan huomaamattani kuunnelleeksi kaksikin eri äänikirjaa, jotka kertovat suomalaisesta poliisista. Ja miten erilaiset tarinat ne olivatkaan! Ensin kuuntelimme miehen kanssa yhdessä Helsingin Sanomien rikostoimittajien Minna Passin ja Susanna Reinbothin kirjoittaman Keisari Aarnion ja sen jälkeen kuuntelin yksin Teemu "Pastori" Potapoffin kirjoittaman Luodinkestävä-kirjan, joka kertoo Hyvinkään ammuskelussa vakavasti haavoittuneen poliisikokelaan Heidi Foxellin tarinan. 

Minna Passi & Susanna Reinboth (2017): Keisari Aarnio

(Kuva lainattu täältä)

Kuuntelimme Keisari Aarnio -äänikirjan itse asiassa jo kesäloman automatkojen aikana. Kirja on melko pitkä, joten siitä riittikin kuunneltavaa pitkäksi aikaa, vaikka melko paljon ajelimmekin sukuloimaan ja mökille. Kirja oli siitä hyvä, että se kiinnosti sekä minua että mieheäni. Näin ei tosin käynyt minun kohdallani ihan heti. Ensinnäkin, olin alun alkaen hieman skeptinen sen suhteen, kiinnostaisiko kirja minua ollenkaan, ja aluksi se tuntuikin jotenkin pitkäveteiseltä eikä heti saanut minua otteeseensa. Siinä vaiheessa, kun kirjassa oltiin ties kuinka kauan kerrattu Helsingin huumepoliisin historiaa, olin jo melkein valmis lopettamaan kirjan kuuntelun kesken, koska pelkäsin totaalitylsistymistä. Mutta kun kerronnassa sitten vihdoin siirryttiin itse huumepoliisi Jari Aarnion (tosi)tarinaan, alkoi minuakin kiinnostaa, ja kirja saikin lopulta minut itseasiassa vähän "koukkuun", niin että oikein odotin, koska pääsemme taas kuuntelemaan sitä. Esimerkiksi prostituoidun Saaran ja Jari Aarnion suhteesta kertovat osiot olivat erittäin mielenkiintoisia.

En ollut itse kovin tarkkaan seurannut mediasta Aarnion tapausta, tiesin vain sen, että hän on huumepoliisin entinen päällikkö, jota on syytetty monenlaiseen rikolliseen toimintaan sekaantumisesta. Kirjan myötä tiedän keissistä nyt paljon enemmän, ja tavallaan tuntuu, että kuuluhan se melkeinpä yleissivistykseen tietää tämän poikkeuksellisen tapauksen faktat edes jossain määrin. Koko homma on kyllä ihan uskomaton, kuvioon liittyy niin prostituoitu, huumeiden salakuljetusta, Aarnion tontilta löytynyt hurja rahasumma, Aarnion mahdollisesti lavastamia rikoksia, petoksia sekä yrityksiä sysätä syyt muitten niskoille. Ja luoja ties mitä kaikkea muuta!

Kirja eteni vähän tylsän alun jälkeen mielenkiintoisella ja sopivan faktapitoisella otteella. Välillä itselläni oli hieman vaikeuksia pysyä perässä kaikkien (lukemattomien) kirjassa lueteltujen poliisien nimien ja titteleiden mukana. Muutoin kerronta soljui loogisesti eteenpäin ja lukija pysyi ihan hyvin perässä, vaikka asiavyyhti olikin todella monivaiheinen ja polveileva. Jättimäisen tietomäärän referoiminen yksiin kansiin on siis onnistunut Hesarin toimittajilta hyvin, ja se johtuneekin osittain myös siitä, että he ovat tutustuneet Aarnio-keissiin hyvin pitkän aikaa jo toimittajan työssään.

Kirjan luettuani mieleni valtasi kyllä pieni epäluottamus virkavaltaa kohtaan. Olen ehkä pitkään omannut sellaisen lapsenomaisen typerän ja hyväuskoisen ajattelumallin, että kävi mitä kävi, virkavalta auttaa ja toimii aina "oikein" ja objektiivisesti. No, tämän kirjan perusteella niin ei todellakaan ole. Myös virkavallassa on kaikenlaisia suhmuroitsijoita ja oman etunsa tavoittelijoita, jotka ovat valmiita toimimaan rikollisesti ja häikäilemättömästi. Mieleeni jäi erityisesti se, miten kirjassa todettiin, että erityisesti huumepoliiseissa on paljon ihmisiä, jotka olisivat eri olosuihteissa voineet päätyä nimenomaan rikolliselle puolelle, ja että ero rikollisten ja poliisien välillä on itse asiassa hiuksenhieno.

Teemu Potapoff: Luodinkestävä - Heidi Foxellin tarina

(Kuva: Docendo)

Kun luin syksyllä lehdestä, että Hyvinkään ampumisissa loukkaantuneesta poliisikokelaasta Heidi Foxellista on kirjoitettu kirja, päätin heti, että se on luettava tai kuunneltava. Ja onnekseni kirja ilmestyikin aika pian käyttämääni äänikirjasovellukseen.

Tämänkin kirjan kanssa koin aluksi pientä takkuamista. Kirjan alku keskittyy hyvin pitkään ja melko yksityiskohtaisestikin kertaamaan Foxellin lapsuutta ja nuoruutta. Siinä kerrotaan perusteellisesti hänen perhesuhteistaan, harrastuksistaan, ihastuksistaan, murrosiän fyysisistä muutoksista, jalkapallosta elämäntapana ja niin edelleen. Koska Heidi Foxell on periaatteessa yksityishenkilö (verrattuna esimerkiksi henkilöihin, jotka ovat tehneet vuosikausien julkisen uran), eikä minulle aikaisemmin pahemmin tuttu kuin muutamista uutisotsikoista, en oikeastaan ole varsinaisen kiinnostunut hänen tavallisesta lapsuudestaan tavallisessa suomalaiskaupungissa. Mielestäni kirjasta oli käytetty turhan pitkä pätkä sen kertaamiseen. Esimerkiksi Aarnio-kirjassa tai aiemmin lukemassani Ulrika Björkstamin selviytymistarinassa Nouse nyt oli myös päädytty siihen, että kerronta aloitetaan siitä hetkestä, jolloin käänteentekevät tapahtumat alkoivat.

Sen sijaan, kun kirjassa vihdoin päästiin itse ampumiseen ja sitä seuranneeseen toipumisprosessiin, alkoi kirja käydä huomattavasti kiinnostavammaksi. Foxellin toipumisprosessi on ollut todella monipolvinen ja vaihteleva. Kymmenittäin leikkauksia, edistymistä ja sitten taas takapakkia. Verenmyrkytyksiä, kehitystä ja jo palautumaan päin olleen kävelykyvyn todennäköisesti lopullinen menetys hoitovirheen takia. Vaihtelevia ajatuksia pään sisällä - taistelutahtoa, masennusta ja itsemurha-ajatuksia. Näistä oli todella mielenkiintoista lukea, enkä voi kuin kuvitella, miten uskomattoman rankkaa Foxellilla on ollut. Kirjassa hänen lääkärinsä toteaa Foxellin olevan eräänlainen lääketieteellinen ihme ja leikkausmäärineen jopa ennätystapaus. Lääkäri toteaa toisaalta myös, että Foxellin tila voi edelleen muuttua koska tahansa, eikä hänelle voida antaa minkäänlaista ennustetta tulevaisuuden suhteen. Eräs mielenkiintoinen seikka onkin mielestäni se, että Foxell on itse asiassa katkerampi nykyisestä tilanteestaan ja voinnistaan hoitovirheen tehneelle lääkärille kuin itse ampujalle.

Vertasin kirjaa jonkin verran aikaisemmin kuuntelemaani Ulrika Björkstamin kirjaan Nouse nyt, ovathan molemmat kirjat omalla tavallaan vahvan naisen "selviytymistarinoita". On pakko todeta, että Björkstamin kirja oli mielestäni paremmin kirjoitettu. Se eteni selkeämmin ja loogisemmin kronologisessa aikajärjestyksessä, eikä sen seuraamisessa ollut mitään ongelmia missään vaiheessa. Foxellin tarina taas oli paikoin hieman sekava ja pomppi asiasta ja hetkestä toiseen, jolloin välillä jäin lukijana vähän hämmentyneeksi - mitäs nyt tapahtuikaan? Kirjassa on myös pieniä haastatteluita Heidin läheisiltä, ja äänikirjaa kuunnellassa sekoitin välillä, kumpi onkaan nyt äänessä - Heidin läheinen vai Heidi itse. Tätä ongelmaa ei toki ole, mikäli kirjan lukee. Ihmettelin hieman myös sitä, miten suuri rooli kirjassa oli annettu joka ikisen pienenkin romanssin ja seurustelusuhteen kuvaamiselle - vaikka ne toki varmasti ovatkin olleet Heidille merkityksellisiä, tuntuivat ne välillä lukijan näkökulmalta jotenkin turhalta tiedolta. Sekavuutta aiheutti myös, kun jo päättyneeksi ilmoitetun suhteen toinen osapuoli saattoi taas yhtäkkiä ilmestyä kuvaan ilman, että sitä kirjassa tarkemmin selvennettiin. 

Itseäni lukijana kiinnosti kaikkein eniten Heidän päänsisäinen maailma tapahtumien suhteen ja tietysti niiden suorat vaikutukset hänen elämäänsä. Näitä toki kirjassa kuvattiinkin myös, ja kirja luo melko hyvin myös kuvan Foxellin persoonallisuudesta. Taistelutahdon, masennusvaiheiden ja itsemurha-ajatusten lisäksi kirja luo myös vahvan kuvan siitä, miten loukkaantuminen ja siitä seuranneet fyysiset muutokset ovat aiheuttaneet kovan kolauksen Foxellin naiseudelle, eikä hän tiedä, löytääkö enää koskaan rinnalleen kumppania. Hän on myös menettänyt mahdollisuutensa tulla koskaan äidiksi, koska hänen pahasti loukkaantunut ja lukemattomia kertoja operoitu vatsansa ei kestäisi sitä. Nämä asiat vaikuttavat olevan yksi suurimmista menetyksistä, jonka hän on konkreettisten menetysten lisäksi kohdannut, ja lukijana tuntuu pahalta hänen puolestaan lukea tuosta luopumisen tuskasta.

Poliisista Foxell antaa kirjassa täysin erilaisen kuvan, kuin Aarnio-kirja. Foxellille poliiseus on ollut nimenomaan kutsumusammatti ja todellinen kunnia-asia. Nimenomaan poliisissa hän tunsi olevansa osa joukkoa, ja toiset poliisit ovatkin hienosti pitäneet hänen puoliaan ja hänet joukossa mukana myös ampumisen jälkeen, ja pyrkineet tukemaan ja tsemppaamaan häntä parhaansa mukaan. Foxell on tehnyt ampumisensa jälkeen myös työkokeilua poliisissa ja hän on erittäin päättäväinen sen suhteen, että suorittaa vielä poliisiopintonsa loppuun, jotta voi vielä kutsua itseään ihan oikeaksi poliisiksi, ei vain poliisikokelaaksi. Sen sijaan hän ei ole varma siitä, tuleeko työskentelemään poliisina, koska fyysisen vointinsa takia hän ei todennäköisesti voi koskaan työskennellä kentällä, eivätkä virastopuolen hommat ole vielä täysin vakuuttaneet häntä.

Vaikka kirjan kerronta oli paikoin hieman ontuvaa ja varsinkin alku vähän pitkäveteinen, jäi kirja ehdottomasti plussan puolelle. Tämä johtuu ennen kaikkea Foxellin uskomattomasta tarinasta ja hänen periksiantamattomasta luonteestaan. Edes toipumisprosessin keskellä iskenyt leukemia ei ole lannistanut häntä, ja eihän tässä voi kuin nostaa hattua tuollaiselle taistelutahdolle ja ihmetellä, miksi toisten ihmisten kohdalle osuu niin hirveän paljon kamalia asioita. Lukijana jäin todellakin toivomaan, että Heidin elämä menee parasta mahdollista rataa tästä eteenpäin. <3

--

Onko siellä muita, jotka ovat lukeneet/kuunnellet jomman kumman tai molemmat kirjat? Mitä tykkäsitte? :) Ja uusia hyviä kirjavinkkejä saa aina laittaa jakoon!

- Netta

Muita kirjavinkkejä:

Ulrika Björkstam - Nouse nyt

Veitola-kirja on viisaan naisen näkemys elämästä

Martina Haag - Olin niin varma meistä & Ane Riel - Pihka

Rämö & Valtari - Unelmahommissa

Ladataan...
Destination: Happiness

Terveisiä jälleen remonttityömaalta! Siellä on tämäkin viikonloppu vietetty, ja paljon on kyllä saatukin aikaan. Saimme lauantaina sukulaisia avuksemme, ja kun oli monta tekijää, saatiin myös paljon aikaan. Lauantaina aloitimme sillä, että irrotimme vanhan keittiön paikoiltaan, sillä se oli myyty ja ostaja tuli hakemaan keittiön mökilleen Itä-Suomeen. Tuli muuten mieleen, että esimerkiksi Saksassahan kodit myydään yleensä aina ilman keittiöitä, ja jokainen vie oman keittiönsä mukanaan uuteen kotiin. Aika hassu ajatus, ja ihan hyvä, ettei meillä ole sama systeemi Suomessa.

Meiltä haettiin lauantaina myös muuta tavaraa - vanha hella sekä vaatekaappi. Pyrimme aina laittamaan kaiken vanhan kiertoon, myös remonteissa.

Kun keittiön kaapit oli irrotettu, päästiin piikkaamaan vanha laatoitus irti. Olimme etukäteen spekuloineet, kuinka kovatöinen homma olisi ja kauanko siinä kestäisi, mutta loppujen lopuksi kolmelta ihmiseltä kesti vain noin puoli tuntia koko laatoituksen irroittamiseen. Irrotusvaiheessa lähti kyllä aikamoinen meteli ja pöly!

Tällä hetkellä vanha keittiö kaappeineen ja laatoituksineen on kokonaan poistettu. Juuri nyt olemme vaiheessa, jossa joudumme odottamaan, että taloyhtiön määräämä tekninen isännöitsijä tulee tekemään tarkastuskäynnin, että purku on suoritettu oikein. Tämä jälkeen hän antaa luvan remontin jatkamiselle. Tällaista vaihetta ei jokaiseen kerrostaloremppaan kuulu, vaan nämä ovat taloyhtiökohtaisia päätöksiä ja meidän taloyhtiössä tämä vaihe on nyt pakollinen. Eli emme voineet valitettavasti edetä remontin kanssa tässä kohtaa pidemmälle lauantaina, koska pakollinen tarkastus on tekemättä. Toivottavasti isännöitsijä pääsee paikalle mahdollisimman pian ensi viikon alussa, jotta pääsemme pian jatkamaan täydellä höyryllä eteenpäin. Kun on tehnyt pitkään remonttia omassa kiinteistössä, tuntuu tämä vaihe tietysti vähän "turhaltakin", mutta näillä mennään.

Viimeksi kirjoitin olohuoneen ja keittiön välisen seinän purun aloituksesta. No, tuon jälkeen onkin tapahtunut paljon - seinä on nimittäin nyt kokonaan purettu. Ja tämä ratkaisu on jo nyt osoittaunut todella hyväksi! Keittiö ja olohuone yhdistyvät avaraksi tilaksi, ja heti ulko-ovelta sisään astuttaessa näkee olohuoneen takaseinälle ja ikkunalle asti.

Seinää purkaessa ilmeni (totta kai) myös muutama yllätys. Itse seinä oli rakennettu kipsilevystä, joten oletimme sen olevan kipsilevyä aivan koko matkalta. No, näin ei kuitenkaan ollutkaan, vaan yläosa on betonia ja myös vasemmassa laidassa kulkee tuollainen kapea pieni palkki, joka on betonia. Se saattaa olla kantava, ja asian selvittely veisi tietysti aika paljon aikaa, jota meillä ei tässä tiukassa aikataulussa ole. Niinpä joudumme vähän improvisoimaan ja tuo palkki saa jäädä paikoilleen. No, kuten kirjoitin jo viimeksi, on asunnossa muitakin vähän loftmaisia elementtejä, joten lasketaan nyt tuokin suosiolla sellaiseksi ja se saa jäädä paikoilleen. Oikealla puolella oleva leveämpi palkki sen sijaan ei ole mikään yllätys ollut missään vaiheessa, sillä siinä on entinen oviaukko ja itse palkissa kulkee sähköt, koska siinä on myös sähkökatkaisija. Siitä poistettiin vanha ovi ja saranat, mutta kyllä sen oviaukoksi tunnistaa edelleen.

Pohdimme jossain vaiheessa, että olisi kiva kaivaa mahdollisesti piilossa oleva vanha lautalattia esiin. Keittiön purun yhteydessä sellainen tosiaan löytyi, mutta samalla paljastui sekin, että jossain vaiheessa puulattian päälle on valettu betonikerros. Voi hemmetti sentään. Nyt lattian esiin kaivaminen olisi ihan hirveän työn ja tuskan takana, joten se saa nyt jäädä, koska meillä on tosiaan on nyt muutenkin aika hullu aikataulu, eikä sekään ole varmaa, saisiko tuosta enää kaunista lattiaa - kiitos betonin.

Puhuimme eilen, että onhan tässä aikamoinen urakka aikamoisella aikataululla. Kun olemme kesämökillä käyttäneet 24 m2 remontointiin (lattia, seinät, katto, keittiö ja eteinen) yhteensä 2 vuotta, olisi tämä kaupunkikoti remontoitava yhdessä kuukaudessa (!). Tulee vähän mieleen jotkin television amerikkalaiset "Extreme renovation" -tyyliset sarjat. Mutta eiköhän tästäkin selvitä. Nyt on seinä purettu, keittiö purettu, seinän "aukon" reunat kitattu piiloon ja keittiökaappien runkoja myös jo puolet kasattu valmiiksi. Toivottavasti saamme nyt mahdollisimman pian tuon isännöitsijän vierailemaan, jotta voimme aloittaa uuden keittiön kasaamisen paikoilleen. Tarvitsemme myös sähkömiehen vierailemaan, koska nyt sähköt kulkevat tuolla katonrajassa, mutta me haluamme laskea ne alas, kun meille ei tule yläkaappeja, vaan pelkät avohyllyt.

Muita hommia keittiön lisäksi, joita pitää vielä tehdä: käytännössä kaikkien seinien maalaaminen, keittiön katon maalaaminen, keittiön kahden vanhan kaapin maalaaminen sisältä ja ulkoa, yhden pienen seinän tapetoiminen eteisessä, kylpyammeen asennus. Ainakin.

Sisustuksen kanssa olen nyt tehnyt sen päätöksen, että pohdin sitä tarkemmin vasta sitten kun olemme muuttaneet uuteen kotiin - ennen sitä en vain ehdi. Olen kyllä yrittänyt etsiä jo nyt uutta keittiön pöytää sekä sohvaa, mutta ne ovat niin isoja päätöksiä, että en aio tehdä mitään hutiostoksia ja siksi lykkään nuo päätökset suosiolla myöhempään hetkeen. On ehkä muutenkin parempi katsoa sitten rauhassa ajan kanssa, mitä huonekalut sopivat juuri kyseiseen tilaan. Muuttoon olemme onneksi hankkineet hieman helpotusta ja muuton meidän puolestamme hoitaa muuttofirma, vaikka toki joudumme itse olla hommaa valvomassa ja pakata ja purkaa tavarat itse. Mutta se, että muuttofirma kuljettaa ja kantaa tavarat puolestamme, helpottaa hommaa kyllä huomattavasti.

Vähän meinaa pientä stressiä (ja varmaan sen takia flunssaakin) pukata, mutta eiköhän tästä vielä kunnialla selvitä. Onneksi meillä on tosiaan apujoukkoja omasta takaa, ja ensi lauantaille onkin tietysti taas "talkoot" sovittuna.

-Netta

Muita remonttiaiheisia postauksiani:

Kun yksiöstä remontoitiin "kaksio"

Laminaattilattian maalaaminen valkoiseksi

Ladataan...

Ladataan...

Joistain paikoista muodostuu itselle turvasatamia. Hyvän olon paikkoja, joissa sielu lepää ja virkistyy. Kuin huomaamatta minulle tällaiseksi on tullut Yrjönkadun uimahalli Helsingin keskustassa.

Juurikin tässä eräänä päivänä olin totaalisen puhki ja loppu poikkeuksellisen pitkän ja rankan työpäivän jäljiltä. Kello oli kuusi illalla, mutta en voinut mennä kotiin, koska siellä oli juuri asuntonäyttö meneillään. Pohdin kuumeisesti, minne menisinkään aikaani tuhlaamaan. En todellakaan olisi jaksanut lähteä pyörimään kaupungille (enkä sitä paitsi halunnut ostaa mitään turhaa) eikä kahvilassa notkuminenkaan kiinnostanut. Sitten kuulin Yrjönkadun uimahallin kutsun. Sattui onneksi olemaan naisten vuoro (täällä naiset ja miehet uivat vuoropäivin) ja hipsinkin uimahallin tiskille kysymään, olisiko yläkerrassa lepohyttejä vapaana - ja kyllä vain, vapaata oli samantien.

14 eurolla sain käyttööni ikioman lepohytin, kylpytakin, pyyhkeen ja pefletin. Uimahalliin on helppo poiketa täysin hetken mielijohteestakin, koska tässä hallissa ei tarvita edes uimapukua. Päivän (ja jo edeltävien viikkojen) aikana kertynyt stressi, ahdistus ja kuorma sulivat hiljalleen, kun istuin höyrysaunassa, puusaunassa ja infrapunasaunassa. Välillä kävin alakerrassa uimassa ja vesijuoksemassa. Ihailin aivan upeaa, kaunista ja historiallista miljöötä ja tunsin jonkinlaista suurta kiitollisuutta ja ylpeyttä siitä, että meillä on tämä upea ja hieno paikka, joka on säilynyt näin mahtavassa kunnossa jo vuodesta 1928 asti! Miten huikeaa onkaan saada juosta vesijuoksunsa juuri Suomen ensimmäisessä ja varmasti edelleenkin hienoimmassa uimahallissa, täysin uniikissa ympäristössä. Tässä altaassa lukemattomat ihmiset ovat vuosien varrella uineet, virkistyneet, jutelleet, nauraneet, purkaneet sydäntään, treenanneet uintiaan ja pohtineet syntyjä syviä.

(Kuva lainattu täältä, koska Yrjönkadun uimahallissa on valokuvaaminen kielletty.)

Rakastan uimahalleja ja ihan eritoten kylpylöitä, olenhan sielultani aikamoinen nautiskelija, hedonisti ja hyggeilijä. Olen erityisen iloinen siitä, että Suomessa tällainen upea ja hieno paikka on nimenomaan Helsingin kaupungin omistama ja se on siten käytännössä kaikkien kansalaisten saavutettavissa. Tavallinen lippu (alakertaan uimaan & kahteen saunaan) maksaa 5,50 euroa ja yläkerran lepohytti (+ 3 lisäsaunan käyttö) 14 euroa. Se on erittäin kohtuullinen hinta, sillä esimerkiksi Tukholman keskustassa sijaitseva Centralbadet, joka on samantyylinen paikka mutta yksityisomistuksessa, veloitti vierailustani kesällä noin 50 euroa. Siksi viime kerralla Yrjönkatu-hurmoksessani en voinut olla miettimättä, että Yrjönkadun uimahalli on ehkä hyggeintä ja rentouttavinta, mihin verorahojamme käytetään. Edulliset hinnat takaavat sen, että Yrjönkadulla voi käydä vaikka joka viikko.

Kerroin ystävälleni, että olin ottanut Yrjönkadun hallista lepohytin itselleni. Hän kysyi, eikö ollut hassua olla lepohytissä ihan yksin. Vastaukseni oli, että ei todellakaan! Rakastan ja tarvitsen säännöllisesti yksinoloa (ja mielellään juuri tuollaisen hektisen päivän jälkeen), ja Yrjönkadulla en edes ollut varsinaisesti yksin. Olin osa kaikenlaisten, -näköisten ja kokoisten naisten kollektiivista joukkoa, jotka olivat juuri tuolloin päättäneet tulla uimaan, vesijuoksemaan, saunomaan, rentoutumaan, tapaamaan ystävää ja hengähtämään hetkeksi. Yksi ihan parhaista asioista uimahalleissa on mielestäni se, että siellä jälleen ihan konkreettisesti tajuaa, että meitä naisia on oikeasti aivan joka lähtöön, toisin kuin media usein antaa ymmärtää. Se on tarpeellinen ja virkistävä muistutus aina välillä, joskus kun sitä erehtyy kuvittelemaan olevansa jotenkin vääränlainen. Ja mitä vielä tulee yksinoloon - en edes ollut täysin hiljaa koko reissuni ajan - tilasin nimittäin yläkerrassa Café Yrjön tarjoilijalta perinteisen siman ja kasvistoastin, jotka tarjoilija toi pieneen pöytään hyttini eteen. (Yrjönkadulla tilaan muuten aina simaa. Se on niin hyvää, enkä keksi mitään muuta paikkaa, missä sitä saisi vuoden ympäri! Ja vien aina maailman sympaattisimman pahvisen lasinalusen mukanani kotiin.)

En tietenkään aina vuokraa omaa hyttiä. Välillä saatan käydä "ihan vain" uimassa, yksin tai ystävän kanssa. En ole koskaan oikein saanut sellaista liikuntakärpäsen puremaa, mutta vuosien mittaan olen todennut, että uinti on yksi niistä lajeista, joista olen tykännyt jo lapsesta lähtien ja se onkin kätevä tapa pitää kunnosta huolta. Ja Yrjönkadulla saa urheillessakin nauttia upeasta historiallisesta miljööstä, eikä ole edes pakko pitää kiristävää uimapukua, jos ei siltä tunnu! 

Vahva suositus siis joka ikiselle veronmaksajalle - kannattaa käydä Yrjönkadun uimahallissa nauttimassa. <3

-Netta

Seuraa blogia muualla somessa:

Instagram

Facebook

Bloglovin

 

Pages