Täydellisyydestä, epätäydellisyydestä ja ihmissuhteista

Lisäsin allaolevan kuvan Pinterestissä yhteen ”tauluuni”, ja siitä lähtien nuo siinä olevat sanat ovat pyörineet mielessäni. Niissä on todellakin totuus, puhutaanpa sitten rakkaudesta tai ystävyydestä. Yleensä  kiinnostutaan ihmisistä, koska he vaikuttavat tietyllä tapaa ”täydellisiltä” niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Syvempi tutustuminen paljastaa, että täydellisiä ihmisiä ei olekaan; meillä jokaisella on omat ristimme kannettavinamme. Mutta  hyvä niin! Yleensä juuri nuo pienet (ja isommatkin) epätäydellisyydet tekevät ihmisistä vielä rakastettavampia. Kukapa haluaisi viettää loppuikänsä sellaisten ihmisen kanssa, joissa ei olisi mitään vikaa, jotka olisivat aina oikeassa, näyttäisivät joka ikinen hetki moitteettomilta ja joista vain tuntuisi puuttuvan se jokin inhimillinen virheellisyys?

Olen miettinyt tätä asiaa myös toisinpäin. Että toivottavasti ystäväni ja rakkaani ajattelevat minusta noin (ja oikeastaan tiedänkin, että ainakin lähimmät ajattelevat). Että vaikka en ole lainkaan täydellinen, niin juuri siksi olen heidän silmissään täydellinen omana itsenäni. Se on nykyään minulle kaikista tärkeintä niin ystävyydessä kuin rakkaudessakin. Minun ei tarvitse esittää sen parempaa tai jalompaa kuin olen. Saan joskus kiukutella, tuittuilla, olla väsynyt tai nälkäinen, itkeä ja kertoa tunteistani. Ja silti kelpaan. En voisi esimerkiksi enää kuvitellakaan olevani edes tapailusuhteessa, jossa en voisi olla oma itseni ja sanoa mitä ajattelen. Kuitenkin joskus nuorempana sitä lienee sellaiseenkin sortunut. Myös ystävyydessä arvostan sitä, että saan olla sellainen kuin olen. Kertoa itsestäni ne kurjemmatkin puolet ja sanoa, miltä tuntuu. Ei liene mitään parempaa, kuin olla sellaisten ihmisten ympäröimä, jotka tietävät sinusta kaiken; niin hyvät kuin huonotkin puolet, jotka ovat nähneet heikot hetkesi ja joiden kanssa olet riidellyt ja sopinut. Toivon, että jokaisella ihmisellä olisi elämässään edes yksi tai kaksi tuollaista ihmistä <3

-Nettanen