Tammikuun kirjavinkit
En tiedä lukeeko kukaan kirjoja tammikuussa, kun jouluhan on perinteisesti sitä lukemisen kulta-aikaa ja tammikuussa kaikki vain polttavat kaloreita kuntosalilla, mutta siitäkin huolimatta tai juuri siksi ajattelin jakaa pari kirjavinkkiä. Ja hei, näitä ei tarvitse edes lukea, kun nämä voi kuunnella äänikirjoinakin! Niin tein itsekin ja bussimatkat sujuivatkin varsin rattoisasti.
Martina Haag: Olin niin varma meistä (2017):
”Tulen loppuelämäni joka toinen viikko kaipaamaan lapsiani. Anders on vienyt minulta puolet heidän lapsuudestaan, enkä voi asialle yhtään mitään. Kuvittelin, että välillämme oli jotakin erityistä, jotakin paljon voimakkaampaa kuin kellään muulla. Niillä jotka luovuttivat, niillä joiden rakkaus sammui, niillä joihin iski viidenkympin kriisi ja jotka vaihtoivat nuorempaan. Tietenkin mekin riitelimme ja olimme eri mieltä lukemattomista asioista. Mutta ei kai kukaan oleta, että rakastavaiset istuvat vierekkäin samanlaiset vaatteet päällä lukemassa saman kirjan samaa lukua.”
Martina Haagin Olin niin varma meistä -kirja kertoo eronneen, petetyn Petran tarinan. Hän on toimittaja, joka muuttaa Lappiin erätupavahdiksi selvittääkseen eroaan ja päätään. Autiotuvalla Petra kestitsee yksin vaeltajia ja kirjoittaa uutta kirjaansa. Yksin autiotuvalla asuminen on haastavampaa ja jännittävämpää kuin Petra kenties alunperin odottikaan. Matkan aikana hän ehtii kerrata koko suhteen historian ja myös käydä läpi kaikki mahdolliset tunteet asiaan liittyen.
Ruotsalaisen suosikkikirjailija Martina Haagin kieli on mielestäni erityisen mukaansatempaavaa ja viihdyttävää. Ja hauskaa. Se on tärkeää mainita, sillä erosta kertova kirja voisi helposti luisua vain surkutteluun, mutta Martina Haag käyttää kirjassa tosi paljon huumoria. Kirjan parissa sai niin nauraa, herkistellä kuin vähän jännittääkin. En voi liikaa korostaa sitä, että Haag on mielestäni hyvä ja kekseliäs kirjoittaja. Se voi toki tämän kirjan kohdalla johtua siitäkin, että kirja on osittain omakohtaisiin kokemuksiin perustuva. Täytyy antaa kredittiä myös äänikirjan lukijalle, näyttelijä Meri Nenoselle, joka sai tarinan heräämään henkiin ja minut uskomaan, että äänessä olisi ollut kirjan päähenkilö Petra. Jostain syystä tämä tarina veti minut mukaansa niin, etten meinanut malttaa käydä nukkumaan, kun jäin vain kuuntelemaan tätä äänikirjaa.
Ane Riel: Pihka (2015):
”Valkoisessa huoneessa oli pimeää kun isä tappoi isoäidin. Olin siellä. Myös Carl oli siellä, mutta häntä he eivät koskaan huomanneet. Oli jouluaattoaamu ja satoi pikkuisen lunta, mutta kunnon valkeaa joulua ei tuona vuonna tullut.”
Tanskalaisen Ane Rielin Pihka-teos palkittiin Lasiavain-palkinnolla 2016. Teos on yhtä aikaa outo, sekopäinen, ällöttävä, mielenkiintoinen, mukaansatempaava, surullinen ja viihdyttävä. En osaa sanoa tarkalleen, mitä tyylisuuntaa Pihka edustaa. Se ei ole kepeää viihdettä, vaikka siinä on ajoittain piirteitä siitäkin. Dekkari se ei ole, vaikka jännittäviä kohtiakin siitä löytyy. Se edustaa jonkinlaista inhorealismia.
Kirjan päähenkilö on nuori tyttö Liv, joka elää maalaistalossa yhdessä liikuntakyvyttömän, ylipainoisen äitinsä sekä tavaroita hamstraavan ja varastelevan isänsä kanssa. Isä on ilmoittanut Livin kuolleeksi, jottei tämän tarvitse mennä kouluun ja tästä syystä Liv myös asuu kotitalonsa pihalla kontissa. Koska Liv on lapsi, ei hän osaa kyseenalaistaa sitä, etteikö hänen elämänsä olisi normaalia ja onnellistakin. Pala palalta kirja valottaa sitä, miten tähän karmaisevaan tilanteeseen on päädytty – elämässä kun asiat ovat monen asian summa ja yleensä kaikelle on jonkinlainen selitys.
Ane Rielin Pihkan lukeminen oli erikoinen kokemus – tavallaan kirja aiheutti kurjia fiiliksiä, kun pikku-Liv kävi sääliksi ja hänet olisi halunnut pelastaa jo kirjan ensimmäisiltä sivuilta lähtien, mutta toisaalta kirjaa halusi myös ahmia eteenpäin, koska halusi tietää mitä kaikkea hullua vielä oli edessä ja miten kaikki lopulta päättyisi. Jossain vaiheessa toisaalta tuntui, että kirjan haluaisi vain lopettaa, koska kaikki oli niin outoa – mutta en tietenkään enää pystynyt. Ei siis ehkä paras kirja rantalomalle, mutta vaikkapa pitkälle ja rauhalliselle joululomalle kylläkin, kun olisi aikaa ja tilaa pureskella kirjan tapahtumia rauhassa.
—
Onko siellä muita, joille nämä kirjat ovat jo tuttuja? Ja ennen kaikkea, mitäs nyt sitten seuraavaksi kannattaisi lukea/kuunnella?
-Netta
Lue myös:
Kaksi kirjaa poliisista: Keisari Aarnio & Luodinkestävä
Nouse nyt on kirja Ulrika Björkstamin selviytymisestä
Veitola-kirja yllätti erittäin positiivisesti