Wagner 2009-2012
Tässä kuussa tuli kuluneeksi 6 vuotta Wagnerin kuolemasta. Koska Wagnerin aika oli ennen blogini aikaa, ei täällä taida olla yhtään mainintaa hänestä. Nyt tuli kuitenkin olo, että Wagner kyllä ehdottomasti ansaitsee oman postauksensa.
Wagner syntyi neljän kissan pentueessa. Se muutti luovutusiän jälkeen siskonsa Viivin kanssa erääseen perheeseen. Siellä ei ollut kuitenkaan loppupeleissä mahdollisuutta pitää eläimiä, ja Wagnerin ensimmäiset kuukaudet sujuivatkin osin ikävissä merkeissä ja myös nälässä. Sattuman kautta Wagner ja Viivi sitten päätyivät minulle, vaikka tarkoituksenani ei ollutkaan tuolloin hankkia lemmikkiä. En kuitenkaan voinut olla pelastamatta kahta pientä kissalasta.
Varmaan taustansa vuoksi Wagnerista tuli todella ihmisrakas (koska se ei ollut saanut tarpeeksi ihmisseuraa). Se janosi huomiota ja käyttäytyi monesti kuin koira. Se oli paljon rohkeampi kuin Viivi-siskonsa, ja se tykkäsi kulkea narussa kadulla niin Kalliossa kuin myöhemmässä asuinpaikassani Kruununhaassa. Se kulki reippaasti kadulla ja ihmiset tulivat ihastelemaan sitä ja rapsuttelemaan. Sillä oli tapana iltaisin sängyssä ”pestä” kättäni nuolemalla sitä pitkään ja se halusi usein myös nukkua vieressä.
Toisaalta sen repalainen lapsuus näkyi myös käytöshäiriöinä: se saattoi pissata vääriin paikkoihin, kuten laukkuihin, kenkiin ja vaatteiden päälle. Lisäksi se oli todella ahne ja saattoi varastaa ihan kaikenlaista; ruisleivistä vihanneksiin. Myös Viivin ruokia se yritti usein varastaa ja syödessään se piti myös usein murinaa, koska pelkäsi kai menettävänsä annoksensa. Ajan myötä se oppi käyttäytymään tasaisemmin, mutta ei päässyt koskaan näistä tavoistaan kokonaan eroon.
Wagner oli kuitenkin aivan ihanan valloittava, ihmisrakas ja mahtava persoona. Varmasti isoin kissapersoona, jota olen tähän mennessä tavannut! Viivin kanssa ne olivat kuin paita ja peppu; aina makoilemassa läheikkäin ja pesemässä toisiaan. Välillä juostiin kilpaa ja välillä painittiin.
En olisi koskaan uskonut, että ihan yhtäkkiä Wagnerin tulisi aika lähteä. Oli alkukevään päivä, ja olimme olleet Lohjalla viikonlopun vanhempieni luona kissojen kanssa. Wagner oli saanut olla ulkona isossa kissojen häkissä ja se oli käyttäytynyt koko viikonlopun normaalisti, jälkikäteen ajatelleen ehkä syönyt aavistuksen vähemmän, mutta mitään muuta normaalista poikkeavaa ei ollut. Sunnuntai-iltana tultuamme kotiin huomasin kuitenkin, ettei Wagnerilla ollut kaikki hyvin. Se hengitti todella raskaasti. Koitin tarjota sille vettä ja ruokaakin, mutta se ei halunnut. Wagnerin kohdalla se, ettei sille kelvannut ruoka, kertoi minulle, että nyt on tosi kyseessä.
Lähdin Wagnerin kanssa Yliopistolliseen eläinsairaalaan, koska oli sunnuntai-ilta ja tiesin sen ainakin olevan auki. Pitkän odottelun ja erinäisten tutkimuksien jälkeen eläinlääkäri antoi karun tuomion: hän ei tiedä mikä Wagnerilla on, mutta sen keuhkot ovat täynnä nestettä ja se haittaa sen hengittämistä. Koska oli sunnuntai-ilta, ei mitään lisätoimenpiteitä voitaisi juuri silloin tehdä, vaan Wagner pitäisi laittaa happikaappiin, jossa yön yli oleminen tulisi maksamaan todella paljon, eikä ollut mitään takeita siitä, voisiko Wagneria auttaa aamullakaan. Wagner oli todella pahoissa kivuissa ja tuskissa, koska se ei saanut henkeä. Eläinlääkärin suositus siis oli – eutanasia.
En voinut uskoa sitä. Eihän tällaista voinut tapahtua! Wagner oli alle 3-vuotias! Kissathan elävät lähemmäs 20-vuotiaiksi! Epäusko, suru ja järkytys vyöryivät päälleni järkyttävänä sumuverhona.
Pohdin hetken sitä mahdollisuutta, että Wagner olisi kuitenkin laitettu happikaappiin yöksi. Karu totuus oli, että köyhänä opiskelijana minulla ei oikein olisi siihen varaa. Ja Wagner oli kovissa kivuissa ja todella riutuneen oloinen. Siinä tilanteessa totesin, ettei ollut mitään muuta vaihtoehtoa, kuin luottaa ammattilaisen sanaan. Oli todennäköisempää, ettei Wagneria voisi pelastaa aamullakaan, ja silloin se kituisi tuskissaan koko yön. Koska eläinlääkärin suositus oli eutanasia, sydän murtuneena myönnyin siihen ja silitin Wagneria, kun se vaipui ikuiseen uneensa.
Halusin lähettää Wagnerin patologin tutkittavaksi, koska en saisi koskaan rauhaa, jos en saisi tietää, mikä sille tuli. Tutkimuksissa kesti aika pitkään, mutta jossain vaiheessa kotiin tuli kirje, jossa oli Wagnerin ruumiinavausraportti. Siinä oli huojentavaa tietoa – Wagneria ei olisi voitu pelastaa, vaikka se olisikin viettänyt yön happikaapissa. Wagner kärsi kissojen yleisimmästä sydänsairaudesta, jossa sen sydämen vasemmanpuoleinen kammio oli normaalia paksumpi, mikä oli aiheuttanut sydänlihaksen tulehduksen ja sydänlihassolujen välistä sidekudostumista. Sydämen lihaksen paksuuntuminen oli aiheuttanut sydämen vajaatoiminnan, josta taas seurasi nesteen kertyminen keuhkoihin ja rintaonteloon sekä keuhkojen verentungos ja lievä sidekudostuminen ja maksan verentungos.
Teksti oli kamalaa ja karua luettavaa, mutta toisaalta sain helpotuksen siihen, että päätös eutanasiasta oli oikea. Näiden tapahtumien aikaan olin itse 22-vuotias, ja tämä yllättävä kriisi ja isojen päätösten eteen joutuminen täysin yllättäen oli tosi kova paikka. Ennen patologin raportin saamista mietin jatkuvasti, oliko päätökseni oikea. Toisaalta tuli myös hirveä huoli siitä, että jos Viivi-kissalla myös mahdollisesti olisi sama sairaus. Se huoli on ollut kuitenkin ollut turha, koska Viivi on nyt pian 9-vuotias.
Suru, järkytys ja pettymys Wagnerin kuolemasta kestivät pitkään. Noihin aikoihin elämässäni tapahtui muitakin ikäviä asioita ja tuntui, että oli pakko ”kasvaa aikuiseksi” kaiken sen keskellä. Nykyään muistelen Wagneria enimmäkseen hymyssä suin. Se oli aivan mahtava otus. Olen iloinen, että musta tuli sen omistaja kuin vahingossa. Olen iloinen, että sain pitää siitä huolta ja tarjota sille turvaa ja hyvän kodin. Olen iloinen, että se oli hyvässä kodissa silloin kun sairaus iski, eikä se joutunut kitumaan huonoissa oloissa. Tietysti sen kuoleman jälkeen mietin, että olisi pitänyt leikkiä sen kanssa vielä enemmän, antaa sille vielä enemmän herkkuja jne, mutta uskon kyllä, että se oli onnellinen. Se oli iloinen siellä, missä minä ja Viivi olimme.
-Netta