Toisen pääsiäispäivän tajunnanvirtaa

Pääsiäinen oli ja meni. Olimme kaksi päivää mökillä; haravoimme, teimme risusavottaa, istutimme uusia kasveja ja laitoimme muutenkin pihaa. Mies teki myös saunaremonttia ja minä siivosin mökkiämme talven jäljiltä. Iltaisin olo oli raukea ja kropassa todellakin tunsi tehneensä jotain fyysistä. Sellainen erilainen väsymys kuin sen jälkeen, kun on tehnyt kahdeksan tuntia töitä tietokoneella. Mökki oli vielä talven jäljiltä vähän viileä ja nurkissa tuntui veto, mutta puuhella ja sähköpatterit lämmittivät onneksi niin tehokkaasti, että jossain kohtaa tuli jo kuuma.

Katselin Instagramista, kun muut ihmiset valmistivat karitsaa, parsarisottoa ja muita pääsiäisen gourmet-ruokia samalla kun mies grillasi meille makkaraa pallogrillissä. Meidän pääsiäisperinteeksemme on vähän huomaamatta muodostunut grillikauden korkkaus. En osaa päättää, tunteako alemmuuden tunnetta vai riemua.

Somesta silmiini pisti sekin, miten moni kaipaili pääsiäisperinteitään ja kokoontumisia suvun ja perheen kanssa. Moni vietti kolmen sukupolven Skype-miittejä ja leipoi isoäidin perinteistä rahkapullaa. Olen itse jo jollain tasolla tottunut siihen, että jokaisena juhlapäivänä iskee vähän suru ja pettymys siitä, että mitään omia suku- tai perheperinteitä ei ole. Ei minkäänlaisia. Onneksi pikkuhiljaa on itse luotuja perinteitä oman puolison kanssa, vaikka toki nekin vielä vähän hakevat muotoaan ja kehittyvät. Pääsiäinen ei nyt onneksi ole lainkaan pahimmasta päästä – joulu on ihan oma lukunsa. Ja onneksi meillä on nyt pääsiäisperinteenä grilliherkkumme ja pihatalkoomme.

Päivät tuntuvat puuroutuvan epämääräiseksi mössöksi, josta ei saa otetta. Ne toistavat jokainen toisiaan samanlaisia, enkä enää muista mitä tapahtui tiistaina tai mitä torstaina. Siksi pääsiäinen ja mökkiviikonloppu tekivät niin kovin hyvää. Kaipaan aivan hurjasti ystäviäni, kaikkea sosiaalista kanssakäymistä ja kulttuurijuttuja. Yritän kuitenkin ottaa päivän kerrallaan, joskus tunnin kerrallaan. Eikä tämä tietenkään oikeasti niin kamalaa ole – olen tässäkin tilanteessa valtavan etuoikeutettu verrattuna moneen muuhun. Mutta silti, kaipaan myös montaa asiaa normaalista elämästäni.

Olen kärsinyt vähän writer’s blockista enkä ole osannut kirjoittaa mitään tänne. Ajattelen jotenkin aina, että pitäisi olla jotain kovin järkevää ja ylevää sanottavaa. Mutta on hyväksyttävä, että näinä päivinä ei aina ole. Sen sijaan voin joskus kirjoittaa tänne myös tällaista tajunnanvirtaa – jos ei muuta, niin selvittääkseni omia ajatuksiani. Niinpä julkaisen tämän 10 minuutissa syntyneen tekstikyhäelmän, ihan vain jo siksikin, että voin joskus myöhemmin palata muistelemaan, millaista elämä näinä päivinä olikaan.

Voikaa hyvin <3

-Netta