Miksi kirjoitan blogia?

Eräs ihminen kysyi minulta yhtenä päivänä, että miksi kirjoitan blogia. Voisi luulla, että kysymys olisi jollain tapaa kinkkinen, mutta itseltäni vastaus löytyi oikeastaan heti: ”Koska se on kivaa! Koska se on harrastukseni, ja koska olen aina harrastanut kirjoittamista jossain muodossa.”

Sain 7-vuotissyntymäpäivälahjana ystävältäni Notre Damen kellonsoittaja -päiväkirjan. Sellaisen, jonka etu- ja takankannessa oli pieni hakanen, joiden väliin sai kiinnitettyä pienen lukon. Taisivat olla 90-luvun hittituote, koska muistan itsellänikin olleen monta sellaista. Tuohon ensimmäiseen päiväkirjaani aloin sitten kirjoittelemaan. Muistan, kun kysyin vielä äidiltä, että ”mitä päiväkirjaan kirjoitetaan”, ja äiti sitten opasti, että sinne voi kirjoittaa esimerkiksi sen, mitä on päivän aikana tehnyt. Niinpä kirjoitin tikkukirjaimilla ja tavuviivoilla höystettyä tekstiä, tyyliin O-LI-N TÄ-NÄÄN KOU-LUS-SA. Tämäkin päiväkirja, kuten kaikki muutkin, on tallessa, ja se lukeminen aina silloin tällöin on kyllä aikamoisen viihdyttävää, heh!

Paperipäiväkirjaa olen kirjoittanut oikeastaan siitä lähtien, kun tuon ensimmäisen päiväkirjani aloitin. Tälläkin hetkellä kaapista löytyy päiväkirja, vaikka täytyy todeta, että kirjoitustahti on nykyään kovin paljon harvempi, kuin vaikka teini-iän tunnekuohujen aikaan. Toki tämä johtuu varmasti myös ihan käytännön syistä, kuten ajanpuutteesta.

Minulla oli lapsena ja teininä myös toinen harrastus, jossa pääsi kirjoittamaan: kirjeenvaihto! Kirjoitin pitkiä kirjeitä muutaman luokkalaiseni kanssa, ja samoin meillä oli myös kirjevihkoja eli ”kirtsuja”, joissa kirjoiteltiin. Ollessani 13-vuotias, julkaisin oman kirjeenvaihtoilmoitukseni Lemmikki-lehdessä. Sain muistaakseni lähes 50 vastausta, joista sitten valikoin muutaman kirjekaverin itselleni. Erityisesti yhden tytön kanssa kävimme todella aktiivista kirjeenvaihtoa; kirjoitimme viikoittain toisillemme, joskus jopa 12 sivun kirjeitä! Tämä oli varmasti varsin terapioivaa ja teini-ikäiselle tytölle hyvä tapa päästä purkamaan ajatuksiaan ja tunteitaan rehellisesti ihmiselle, joka pyöri eri kuvioissa kuin itse.

Kun teini-ikäni eteni, yleistyi myös internetin käyttö kovaa vauhtia, ja kirjoitusharrastuksenikin pääsi siirtymään nettiin. Aloin 15-vuotiaana pitää omaa nettipäiväkirjaa Livejournal-palvelussa. Se eroaa nykyisistä blogeista siten, että kirjoittaiminen oli hyvin päiväkirjamaista eikä journal yleensä ollut julkinen, vain vaan kaverilaistalaisille näkyvä. Palvelusta on paljon hyviä muistoja, varsinkin teininä saatoin kirjoittaa sinne jopa monta postausta päivässä ja sain myös sitä kautta ihan oikeita ystäviä, joihin olen edelleen yhteydessä.

Taisin olla 18-vuotias, kun ensimmäistä kertaa törmäsin suomalaisiin blogeihin. Minunkin (kuten monen muun) mielikuvissa ensimmäinen suomalainen blogi oli Precious Girl -nimellä bloganneen tytön muotiblogi. Muita varhaisimpia blogeja olivat omien muistikuvieni mukaan ainakin Ranna, Nelliinan Vaatehuone ja Are You Feeling Fashinable? . Itselläni oli vielä silloin käsitys, että kaikki blogit ovat muotiblogeja eikä muunlaisia oikeastaan ole olemassakaan. Kun olin jonkin aikaa seurannut näitä blogeja, päätin pistää pystyn oman. Muistan, että touhu herätti ristiriitaisia tunteita – olin innoissani, mutta silti homma oli kauheaa sähläystä enkä myöskään kehdannut kertoa siitä kenellekään. Yritin itse ottaa päivän asu -kuvia surkealla kameralla surkeassa valossa, muokata niitä onnettomalla kuvanmuokkausohjelmalla ja selitellä perheelle ja silloiselle poikaystävälle jotain tekosyitä siitä, miksi kuvaan itseäni vähän väliä. Jotain silloisten blogien määrästä ja tasosta kertoo se, että kaikesta edellämainitusta huolimatta minullekin lähetettiin jotain tuotelahjoja ja blogiani kommentoivat muut bloggaajat, jotka itse ovat nykyään ammattilaistason bloggaajia, koska jatkoivat harrastustaan eteenpäin. Itse taas päädyin lopettamaan blogini, koska eläntilanteessani tapahtui isoja muutoksia eikä blogille ollut aikaa, enkä ollut tarpeeksi rohkea ”paljastamaan” harrastustani kenellekään vielä aikana, jolloin blogit olivat jotain uutta ja outoa ja jolloin itse asuin vielä melko ahdasmielisessä pikkukaupungissa, jossa minua jo aiemmin oli kiusattu ties mistä mitättömimmistä syistä.

Kirjoitusharrastus kuitenkin muissa muodoissaan säilyi mukana, ja samoin myös opintojen kautta siihen sai uutta perspektiiviä. Olen suorittanut yliopistolla suomen kielen perusopinnot (25 op) sekä käännöstieteen perusopinnot (25 op), jotka molemmat omalta osaltaan sivuavat kieltä ja kirjoittamista. Samoin käännöskurssit ovat olleet hyvää kielenhuollon harjoitusta.

Sykäys tämän blogin perustamiseen kuitenkin syntyi kesällä 2014, kun olin innostunut lukemaan mindfullness- sekä muita hyvää oloa ja onnellisuutta käsittelevää kirjallisuutta. Tykkäsin myös Gretchen Rubinin The Happiness Project -kirjasta erityisen paljon. Kirjassaan Rubin mainitsee aloittaneensa onnellisuusprojektinsa tueksi blogin, jossa hän käsittelee sitä, kuinka etsiä ja löytää onnellisuuttaan. Koska nämä onnellisuusasiat kiinnostivat minua tuolloin erityisen paljon, mietin, pitäisikö minunkin perustaa blogi, jossa voisin pohtia näitä asioita, jäsennellä ajatuksiani ja seurata oman projektini etenemistä. Niinpä päätin hetken mielijohteesta perustaa asiaan vihkiytyneen blogin, ja siitä seurauksena on myös blogini nimi Destination: Happiness. Aluksi postauksia tippui melko hitaaseen tahtiin ja ne kuuliaisesti noudattivatkin tuota valitsemaani aihetta. Kuitenkin pikkuhiljaa huomasin, että jos haluaa kirjoittaa vain noin spesifistä aiheesta, ei postattavaa välttämättä kauhean usein ole. Eihän kenelläkää ole aikaa joka päivä tai edes joka viikko miettiä, miten tässä nyt lisätään onnellisuutta, vaikka tietysti se tärkeä pohdinnan aihe meille kaikille onkin :) Koska halusin kirjoittaa useammin, aloin pikkuhiljaa lisäillä muitakin aiheita mukaan, kuitenkin pysytellen uskollisena blogin alkuperäiselle hengelle: ei mitään liian kaupallista, ei mitään omasta mielestäni turhaa tai liian hömppää, ei enää todellakaan mitään muotiblogi-tyylistä.. Vaan mielummin jotain aitoa, seesteistä, ajatuksia herättävää, kaunista ja herkkää.

Edelleen huomaan välillä vähän kriiseileväni juurikin blogin aiheiden kanssa. Blogi alkoi niin rajatun aiheen kanssa, että olen tietoisesti halunnut laajentaa aihevalikoimaa, mutta monesti jään miettimään, mikä blogini tyyliin sopii. Mihin suuntaan haluan aihevalikoimaa viedä, ja mihin taas en? Olen päättänyt liikkua hitaasti fiilispohjalta sinne suuntaan, mikä itsestä hyvältä tuntuu. Enää tämä ei ole pelkkä onnellisuusblogi, vaan aiheita on tullut lisää, muun muassa sisustus, matkailu ja oma elämäni kokonaisuudessaan. Aluksi koin jotenkin huonoa omaatuntoa siitä, että blogini sisältö ei enää vastannutkaan sitä, mitä olin alunperin ajatellut. Tuntui, että aina olisi pitänyt olla jotain ”ylevää”, fiksua ja ajatuksia herättävää sanottavaa. Mutta toisaalta, ehkä sellaisen blogin lukeminenkin kävisi vähän raskaaksi ajan myötä! Yleville ajatuksille tarvitaan sopivasti vastapainoa myös kepeämmistä aiheista. Eikä harrastuksesta ylipäätään pitä tuntea huonoa omaatuntoa tai ottaa mitään stressiä, vaan tehdä niinkuin itsestä parhaalta tuntuu.

Aluksi blogi oli puhtaasti vain itseäni ja oman onnellisuusprojektini seuraamista varten. Mutta kun huomasin, että mukaan tarttui myös lukijoita ja kommentoijia, niin mikäs sen mukavampaa! Toki se saattaa hieman lisätä itsesensuuria ja pistää miettimään, mitä viitsii kirjoittaa, mutta en anna sen rajoittaa itseäni liikaa. Haluan edelleen pysyä aitona ja antaa itsestäni jotain tekstien kautta. En tykkää itsekään blogeista, joissa kirjoittaja on etäinen eikä hänestä saa mitään otetta. Pidänkin edelleen mielessä sen, että kirjoitan pääsääntöisesti itseäni varten, mutta myös muut lukevat tekstejäni.

Jos palataan vielä alun kysymykseen, ”miksi kirjoitat blogia”, niin vastaukseni pähkinänkuoressa kuuluu siis:

– Se on minulle tärkeä harrastus.

– Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja se on ollut minulle tapa ilmaista itseäni, käsitellä tunteitani ja hahmotella ajatuksiani.

– Se on tapa jakaa elämääni ja ajatusmaailmaani niin tutuille kuin tuntemattomillekin.

– Sillä lailla saa tärkeät jutut muistiin ja niitä on kiva palata lukemaan jälkeenpäin.

– Miksi EN kirjoittaisi?! ;)

Ihanaa viikonloppua, muruset! <3

-Netta